Elämää arjessa ja julkisuudessa

Lauantai 10.2.2007 klo 2.26 - Tuula Paasivirta


Elämää arjessa ja julkisuudessa

 Useimpien meidän elämä on silkkaa arkea. Ja niin on lopulta hyvä. Arjen keskeltä löytyy ne valopilkut, hienot hetket. Viivähdys hyvän kirjan äärellä, kynttilä palaa pöydällä. Jokin työ tuli valmiiksi, kaunis kukka ikkunalla, pihalla ja aurinko paistaa, lapsen hymy.

Jonkun tehtävänä on tuottaa meille taidetta, kulttuuria ja suurimmat tarat ovat sitten julkimoita. Mutta uskotaan tai älkää, harvan julkisuuden ihmisenkään elämä on pelkkää glamouria. Kyllä arki omalla tavallaan koskee heitä myös. 

  Hampaat on pestävä, lapsille annettava ruokaa, pyykin pesun voi ehkä ostaa, jos on hyvät tulot. Taiteilijalla tosin on harvoin hyvät tulot.

Julkisuutta koskee myös ikävät lainalaisuudet; nimittäin tekemisiäsi tarkkaillaan suurennuslasilla. Jonain päivänä löydät itsesi ehkä lööpeistä ja se ei läheskään aina ole kovin riemullista. 

Tai on tietysti ihmisiä, joilla on pyrkyä julkisuuteen mitä erilaisemmista syistä. Toisaalta katsottaessa esim. netistä iltapäivälehtien kestojulkkiksia, tulee monia heistä sääli (esim. Matti Nykänen, "pääministerin morsian", monet USAn näyttelijät, laulajat). Osalle näistä ihmisitä elämä on julkisuuden takana kovaa, alkoholia huumeita. Onko se onnellista?

 Jatkuu jatkosivulla

Avainsanat: arki, julkisuus, taiteilijat, artistit, elämä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini