Tarvitsemme välittäsen teologiaa, ihmisyyden arvostusta ja ystävyyttä

Lauantai 27.9.2008 klo 12.51 - Tuula Paasivirta

Alla Kotimaan blogiin kirjoittamani juttu: 

Tänään tarvitsemme ja meiltä kysytätään ennen kaikkea välittämistä. Miten me voimme välittää sen viestin, että ihminen on tärkeä?  Vapahtajamme pysähtyi yhden ihmisen kohdalle ja auttoi häntä, myös sairaita ja heikkoja. Hän osasi ihmisen kokonaisvaltaisen auttamisen. Voisimmeko me oppia edes hitusen siitä? Olisiko maailma silloin parempi paikka, meille kaikille?

Osanottoni Kauhajoen tragerian uhreille. Toivon teille voimaa elää hetken kerrallaan. Toivon, että joku tuo voileipiä ja kahvia, kun ette itse jaksa keittää edes kahvia, että muista syödä, kun suru ja murhe on suuri. Meidän muiden tehtävä on auttaa, kuunnella ja kuunnella.

Miten me voisimme välittää sen Jeesuksen sanoman nuorillemme, että jokainen heistä on tärkeä ja arvokas sellaisenaan, ihan siinä arjessa, jossa elää juuri nyt? Hän ei ole arvokas vain pyrkiessään julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä? Mitä kummallisempia asioita saa lukea, kun nuori pyrkii julkisuuteen. Miten me vastaamme heille, kun he huutavat sanoin ja teoin, välittäkää meistä, välitä minusta?

Taas olisi meillä aikuisilla ja erityisesti medialla paljon oppimista siinä, miten tuomme asioita esille. Mutta tähän on syytä palata myöhemmin vielä moneen kertaan.

Miksi maailma on mitä on?  Miksi meillä on niin kovat arvot?  Me tarvitsemme aitoa ihmisyyttä, pysähtymistä. Ei ole vain klisee, että anna hymy, niin se voi pelastaa jonkun lähimmäisen päivän. Sinä huomioit posiivisesti tuon toisen ihmisen ja hänellä on parempi mieli, ainakin hetken aikaa. 

Vanhempien, sisarusten, isovanhempien suru on suuri vielä pitkään, ehkä lopun elämää. Tämän me hyvin tiedämme. Siitä monet meistä ovat myös kirjoittaneet tänne.

Toivon päättäjien heräävän nuorten ja koulumaailman ahdinkoon - ihan aikuisten oikeasti. Kohdentakaa voimavarat oikein. Se on kallista, kun nuori etsii apua ja hänelle sanotaan, ettei hänelle ole aikaa. Hän vetää siitä johtopäätöksen, ettei häntä tarvita ja päättää päivänsä. Miten meillä on varaa tähän? Miten meillä ei aina edes ole aikaa auttaa heitä, jotka erilaisissa tilanteissa menettävät lapsiaan.

Miten kristllinen rakkaus, heikoimmista, yksinäisistä huolehtinen tulisi todeksi? Jeesus sanoi, että tulkaa pienen viattoman lapsen näkökulmaa näkeviksi ihmisiksi. Pysähtykää lapsen luo. Myös hänen luokseen, joka on hieman erilainen, kuin toiset. SE maksaa itsensä takaisin. Antakaa kotiin tukea vanhemmuuteen laitospaikkojen sijaan. Kaiken tämän tiedämme, mutta mitään ei tapahdu.

Monen perheen murheen päivä

Maanantai 21.4.2008 klo 1.43 - Tuula Paasivirta

Taas on ollut monen murheen viikoloppu. Espanjan Malakassa lähes 10 suomalaista on kohdannut elämänsä määränpään ja moni on loukkaantunut. Ihminen joutuu todella lujille näissä tilanteissa.  Spyyke on ollut ja tulee olemaan onettomuuden osallisilla lujilla. Murhellista. Tuntuu, että alkoholilla pitäisi olla nollatoleranssi liikenteessä. Ei yhtään alkoholia, ei promilleakaan. Alkoholi ja liikenne ei kerta kaikkiaan sovi yhteen. 

Toki ulkomailla ja Suomessa maanteillä kuolee ihmisiä muistakin syistä kuin rattijuopon päälle ajamana. Nyt viikonloppuna on Suomessakin kuollut liikenteessä ihmisisä, eikä kaikissa tilanteissa liene kyse rattijuoppoudesta. Mutta valitettavasti on niin että, kyllä meillä täälläkin on omat rattijuoppomme.

Juuri lauantaina aamulla töihin mennessäni, keskustelin erään taksinkuljettajan kanssa siitä, että liian vähäinen valvonta tekee rattijuoposta uhkarohkean, en jää kiinni, kun en koskaan ennekään ole jäänyt kiinni. En jää kiinni, kun valvonta puuttuu melko suurelta osalta.  Onko poliisin katsaukset väärin painotetut?

  Mutta mitä poliisin yllättämäksi tuleminen ja kiinni jääminen on sen rinnalla, että on niin suuri onnettomuuden riski, kun lähtee alkoholia nauttineena tienpäälle? Kun syyttömiä kuolee rattijuopon uhrina, on siinä vitsit vähissä. Ihmistä ei saa takaisin elämään kuoleman tuolta puolen. Murhe on kova ja syvä. Sellaista on vaikea antaa anteeksi.

Kun pappina ja kriisityöntekijänä kohtaan viikoittain surevia ja läheisiään kaipaavia, en todellakaan toivo, että lisää kuoleman surua tulee välinpitämättömyyden ja alkoholin vuoksi.

Taas pitää kysyä piispa Eeron lailla, minne käänsit kasvosi Jumala? Missä olivat enkelit? M I K S I?

Vaikka hyvin tiedän iltapäivälehtien tekevän vain työtään toivoisin, että ei kuvattaisi lehtokentällä järkyttyneitä ihmisiä, ei pyydettäisi uutiskuvia kännykällä tai muutenkaan. Ei mentäisi haastattelemaan uhrien omaisia, ystäviä. On varmaan niinkin, että joskus omaiset ottaa itse yhteyttä. Siinä toimittajan täytyy käyttää järkeään, etiiikkaanssa ja moraliaan pohdinnan pohjana.

Onnettomuudesta, etenkin isoista onnettomuuksisita sinänsä pitää kertoa, mutta millä tavalla, se onkin eri asia. Taustoittava työ on tärkeää. Sensuuria en kaipaa, mutta hyvää eettistä toimittajuutta. Jokelasta pitää oppia jotain.  Ihmiset etsivät tietoa ja siten vastuu on suuri.

Osanottoni uhrien omaisille. Keväinen päivänne muuttui murheeksi, lohduttomuudeksi.

MIksi kommentoin NMKY:n avioliittokoulutukseen liittyvää uutista

Torstai 6.3.2008 klo 16.36 - Tuula Paasivirta

Vaikka olen vastannut ja perustellut jo suorassa palauteosioissa täällä sivuillani, sitä miksi olen ottanut kantaa NMKY:n parisuhdekoulutusuutiseen, niin laitan aiheesta vielä erillisen blogitekstin selvyyden vuoksi tähän perään.

 Koska olen tätä aihetta omalla nimelläni kommentoinut paitsi täällä henkilökohtaisten kotisivujeni blogissa, niin olen kommentoinut sitä samoin arkumentein Kotimaa lehden uutisen perässä olevassa keskusteluosioissa. 

ystävällisesti Tuula