TaidepesäPerjantai 11.4.2008 klo 23.03 - Tuula Paasivirta Tänään olen perustanut oman sivun tai oikeammin taiteelleni. Sen nimi on Taidepesä. Koska Tarutaide sivusto on lakkautettu on hyvä kertoa täällä omilla kotisivuillani, jotain myös omasta taiteestani ja vammaistaiteesta yleensä. On tietysti vaateliasta kertoa hyvin monista elämänalueista täällä sivuillani, niin kuin minä olen pyrkinyt tekemään. Se tarkoittaa sitäkin, että keskeneräisyyttä on siedettävä. Ennen kaikkea itse joutuu sietämään omaa keskeneräisyyttään ja toisinaan myös aikapulaa. Sehän on osa ihmisyyttä laajemminkin ajatellen. On siis vammaisten itsensä tekemään taidetta. Sinänsä se ei aina ole vammaistaidetta. Hyvä kysymys onkin se mikä on vammaistaidetta? Pitääkö sen esitellä vammaisuutta jollain tavoin vai ei? Vammaiset itse voivat tuoda esille elämänpiiriään taiteen keinoin. He tai oikeammin me voimme antaa vammaisuuden tuoman rosoisuuden näkyä taiteessamme. Se on osa meitä. Tämähän riippuu vamman laadusta ja ilmenemisestä, näkyykö se taiteessa vai ei. Tosin olen sitä, mieltä, että kyllä se näkyy joko henkisenä tai fyysisenä juttuna. Eletty elämä näkyy aina. Etenkin kuvataide on lahjomaton paljastaja. Pidän tärkeänä tavallisen tallaajan taiteen tekemistä sekä sen näkymistä taiteen kentässä. Se ei ole pois lahjakkailta, upeilta ammattitaiteilijoilta. Näin kyky lukea ja ymmärtää taidetta kasvaa taiteen ja kulttuurin kuluttajien keskuudessa. Taiteen kuluttajista tulee tietoisempia kulttuurihenkilöitä. Arkitaiteella on sijansa taiteen kentänssä ja niin tulee olla.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taidepesä, tarutaide, vammaistaide, oma taide, kuvataide, valokuvataide, arkitaide, kulttuuri |
Näkövammaisten kulttuuriaLauantai 23.2.2008 - Tuula Paasivirta Posti pudotti toissapäivänä Näkövammaisten Kajastus -lehden. Kyseessä on monipuolinen lehti käsitellen näkövammaisten omaa kulttuurin tekemistä, kokemista melko laajasti. Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa tavanomaisen kulttuurin lisäksi lisänäkökulmaa tuovat matkakuvaukset ja muu osallistuminen yleensä kulltturelleihin asioihin. Suosittelen tilaamaan ja lukemaan. http://www.kulttuuripalvelu.fi Viime vuoden viimeisessä numerossa kirjoitin papin joulusta ja tämän vuoden ensimmäisessä numerossa Kirjoitan taiteen tekemisestä otsikolla: Rohkeasti taidetta tekemään. Jutussa kerrotaan neljästä näkövammaisesta eli minä käyn debattia kolmen muun näkövammaisen kanssa taiteen tekemisestä. Ideana on rohkaisu, kyllä mekin voimme ja osaamme. Sinänsä lehteen kirjoittaminen on vaativaa, koska muuten tulee kirjoitettuja paljon juttuja, jossa kielioppi ei ole ohan paikallaan. Täällä blogissakin kielioppi taitaa joskus heittää häränpyllyä. Palaan vielä näkövammaisiin taiteentekijöihin. Nykyään tosiaan on monia näkövammaisia taiteentekijöitä ja Kajatus -lehdessäkin on paljon näkövammaisia kirjoittajia, jotka kirjoittavat taiteesta ja sen vierestä. On vakavasti taidetta tekeviä ja sitä harrastukseen ja virkistykseen tekeviä. Yhteistä meille lienee, että tekotavat ja ylitettävät kynnykset ovat vähän erilaisia kuin, mitä ne ovat normaalisti näkevillä. Ehkä kuvaavaa taiteen laajentumisesta näkövammaisten keskuudessa on, että muutama vuosi sitten perustettiin uusikin kulttuuriyhdistys näkövammaisille: http://www.naky-kulttuuri.fi/Näkövammaiset Kulttuurin Ystävät, Näky ry.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kajastus, kulttuuri, monipuolisuus, näkövammsisuus |