Saarna Rukouksesta 2006

Rukous on mahdollisuus, ei pakko vaan oikeus. Jumalan luomina olemme hänen rakkaita lapsiaan ja hän Jumala haluaa kuulla meidän äänemme, huokauksemmekin.

Emmekö me ihmisetkin halua kuulla toinen toistemme äänen, olisi tylsää asua autiolla saarella, jossa ei kuulisi muiden ääniä. Erityisen rakkaita meille ovat omien ja läheistemme lasten äänet. Monilla meistä on  kokemuksia omien lasten ja lastenlasten tai läheisten lasten puhumaan oppimisesta. voi kuinka hauskaa on kun pienokainen jokeltelee ja tulevat ne ensimmäiset sanat, miten ihanaa…

Vuoden ikäinen kummipoikani ei puhu vielä selvästi, mutta hänen vanhempansa kuulevat jo monia sanoja hänen puheessaan. Tosin useat nuoren herran sanoista jää arvailuksi, mutta rakastavat vanhemmat haluavat kuulla, mitä meidän rakas pienokaisemme puhuu. Vaikka vanhemmat jo itkusta ja ilmeistä osaavat päätellä mitä, pikkuinen Antti tarvitsee.

Niin myös Jumala, meidän isämme haluaa kuulla meitä, vaikka hän jo etukäteen tietää, mikä on meille hyväksi ja tarpeellista. Hän, Taivaallinen Isämme synnyttää meissä uskon, joka taas synnyttää meissä tarpeen rukoilla, puhua Luojallemme, isällemme.

Kertomus kolmen leivän pyytämisestä, muistuttaa kertomusta leskestä, joka pakottaa jumalattoman tuomarin auttamaan itseään (Lk. 18:1 - 8). Kummassakin tarinassa pyytäjän jääräpäisyys tuntuu muuttavan tilanteen.Osa meistä on vaatimattomia, emmekä ole tottuneet asettamaan Jumalalle vaatimuksia. Kuitenkin meidän tulisi hellittämättömästi ja jopa jääräpäisesti rukoilla. Jälkimmäinen tapa rukoilla lienee meille monille vieras.

Tämän päivän evankeliumi on niitä harvoja raamatuntekstejä, joissa meitä kehotetaan  hellittämättömyyteen omassa rukouselämässämme.

Minulla on kädessäni Eero Huovisen kirja "Käännä Kasvosi Herra", jossa hän käy läpi viime vuosien isoja ja vaikeita tapahtumia, kuten Myyrmannin räjähdystä, Estonian uppoamista. Huovinen kysyy yhä uudelleen, missä olit Jumala? Meillä on piispan lailla lupa kapinoida vaikeissa elämäntilanteissa.  

Me saamme vihastuakin ja kapinoida Jumalaa vastaan. Raamatussa meille sanotaan, vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. Eli älkää jääkö vihaan. Vihasta ja katkeruudesta luopuminen ei aina ole kovin helppoa. Varsinkin, jos joudumme vaikeiden asioiden eteen ja kohtalomme tässä maailmassa ei ole niitä helpoimpia. Me emme ymmärrä, miksi Jumala ei aina vain rakasta ja helli vaan sallii vaikeita ja tuskaisia asioita, joiden äärellä menee hiljaiseksi tai tulee vihaiseksi.

On onneksi niitäkin aikoja jolloin voimme ajatella ja kokea Jumalan hyvänä ja turvallisena Taivaallisena Isänä, joka  haluaa  auttaa luomaansa ihmistä. Yksikään rakastava vanhempi ei antaisi lapselleen käärmettä, skorpionia tai edes kiveä, jos lapsi tarvitsee ruokaa. Vielä vähemmän niin tekisi Jumala. Ja kuitenkin. Monen meidän kokemus on, että Jumalan vastaukset ovat  joskus varsin vaikeatulkintaisia. Ei niin, että Jumalalta skorpioneja ja käärmeitä käsiinsä saa, mutta ei se kyllä ihan siltäkään tunnu, että kun pyytää, niin pyytämänsä saa. Eikä siltäkään, että kun etsii niin löytää. Tai edes siltä, että kun kolkuttaa, ovi avataan. Elämä ei tunnu eikä näytä siltä.

Mutta todellisuus ei välttämättä aina ole yhtä kuin tunteemme. Elämä, usko ja rukous on usein ihan jotain muuta kuin tunteemme. Ihmisyyteen näyttää liittyvän tietty määrä kärsimättömyyttä. Pyyntöön pitäisi saada vastaus heti.  Etsiminen on työlästä, ja se mitä haetaan ja toivotaan pitäisi löytää ja saada heti. Jumalan aikatauluun suostuminen ei millään ota onnistuakseen, jos se aikataulu ei pidä sisällään sanaa heti!

Joskus tuntuu, että kristityksi kasvamisen suurin työ tehdään juuri aikakäsityksen muuttamisessa, hyväksymällä, että Jumalalla on toinen aikakäsitys kuin meillä on.

Jumala ei jätä vastaamatta, mutta vastaamisen tunnistaminen vaatii sen, että vastausta myös etsitään ja odotetaan. Hyväksytään se, että rukous on kuultu, mutta toimitusajat vaihtelevat. Eivätkä ne vaihtele Jumalan ilkeämielisyyden vuoksi, vaan koska Jumala on sittenkin ajoituksen mestari.  Tiedän, ettei tämä lohduta kärsimyksen keskellä elävää ihmistä.

Jumala on toisenlainen kuin kertomuksemme isäntä, joka ei olisi tahtonut tulla häirityksi. Hänen luokseen ei tarvitse jonottaa, vastaanotto on aina avoin.  Jeesus ei halua sanoa meille, että Jumala on kuin väsynyt naapuri, joka voidaan taivuttaa, jos olemme hellittämättömiä.  Hän painottaa sitä, että ihmiset eivät lannistuisi ensimmäisen yrityksensä jälkeen, vaan jatkaisivat rukoustaan, vaikka vastaus ei heti tulisikaan. Osoitamme luottamusta Jumalaa kohtaan rukoilemalla hellittämättömästi. Ajatelkaa niitä menneitä sukupolvia, jotka rukoilivat maamme kohtalon ja oman jälkikasvunsa puolesta.

Saamme anoa, mitä tarvitsemme ja saamme etsiä sitä, mitä meiltä puuttuu. Usein kolkutamme, koska tunnemme, että meidät on jätetty ulkopuolelle ja tahdomme sisäpuolelle Taivaallisen isän lapseuteen. Jumala avaa oven sisäpuolelta tulemalla meitä vastaan.

Kestävä rukous on merkki pysyvästä kaipuusta. rukousta, etsimistä ja kolkuttamista tulee jatkaa - tänään, huomenna, joka päivä. Emme voi tehdä sitä liian usein  Rukous on kuin sisään - ja uloshengitystä. Niitä molempia tarvitsemme, elääksemme Jumalan luomina ihmisinä tässä maailmassa.