Sinkkutalouden köyhyysloukku, naisetko erityisköyhiä?Maanantai 15.12.2008 klo 19.02 - Tuula Paasivirta
Tänään oli Helsingin Sanomissa uutinen yksin elävän naisen, sinkun köyhyydestä, köyhyysloukosta. Ja aivan erityisesti pohdittiin yksin elävän naisen köyhyyttä. Hyvä niin. Hyvä, että aihe nousee agendalle. Yksin asuvien, elävien naisten ja miesten asioita on vaikea saada läpi mediassa, vaikea saada päättäjille läpi ja oikeana asiana esille. Juttu pohjautui viime viikon keskiviikkona järjestettyyn yleisötilaisuuteen, joka pidettiin Eduskunnan lisärakennuksen auditoriossa. Kuluvana talvikautena järjestetään 5. kerran luento- ja keskustelusarja köyhyydestä. Kullakin kerralla on eri teema. Kaksi tilaisuutta on jo ollut. Olen yhtenä taustajärjestäjänä näissä tilaisuuksissa ja erityisvastuussa tulevan helmikuun keskustelu- ja alustustilaisuudesta, vammaisten köyhyys. Köyhyys ei ole mediaseksikästä, monien mielestä ei merkityksellistä ja tärkeätä. Kuitenkin se koskettaa lukuisia ihmisiä meidänkin maassamme. Hesarin jutussa oli joitakin tilastovirheitä, mutta en nyt korjaa niitä tänne. Tilaisuuden päävastuulliset korjaavat kunhan ehtivät. Ilmeisestui myös aamulehti uutisoi sinkkujen köyhyydestä tänään.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nainen, mies, sinkku, yksin elävä, yksinelävä, HS, Helsingin Sanomat, uutinen, media, agenda, seminaari, keskustelusarja, köyhyysloukku, köyhä, köyhyys |
Kirkon edustajaksi Vammaisjärjestöjen naisverkostoon.Torstai 5.6.2008 klo 22.46 - Tuula Paasivirta Kirkkohallitus on valinnut minut toukokuisessa kokouksessaan Kirkon edustajaksi vammaisjärjestöjen naisverkostoon. Toivomuksena oli, että Kirkon edustaja on vammainen nainen. Ja Kirkolle taas tärkeätä on, että heidän edustajansa tuntee Kirkkonsa ja Kirkko Kaikille ohjelman periaatteet ja tavoitteet. Päätöksen teki Evankelisluterilaisen Kirkon kollegio ja asiaa hallinnoin KDY eli Kirkon Diakonia ja yhteiskunnallinen työ. Kiinnostavaa ja haastavaa on päästä pohtimaan naisten omia kysymyksiä naisnäkulmasta.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirkko, vammainen, nainen, valinta, kirkkohallitus, KDY |
Naispappeja 20 vuotta SuomessaKeskiviikko 5.3.2008 klo 17.17 - Tuula Paasivirta Huomenna torstaina tulee 20 vuotta, ensimmäisten naisten pappisvihkimyksestä täällä Suomessa. Silloin 20 vuotta sitten tämä juhla oli suuri kirkkohistoriallinen juhla. Katselin äsken Yle Areenalta lyhyttä pätkää tästä tapahtumasta. On se ollut suuri juhla. Tasa-arvo pääsi toteutumaan kirkossamme vihdoinkin. Ajattelen, heitä, jotka silloin vihittiin papeiksi. Heillä ei aina ollut helppoa. Monenlaisia uhkauksia tuli ja oli tuolloin. Toki uhkauksia saattaa tulla yhä edelleen, vaikka ei samassa mittakaavassa, onneksi. Naispastorin puhelinvastaajat täytettiin tuolloin monenlaisilla uhkauksilla. Ikävää postia tuli postiluukusta. Kaikkea tapahtunutta ei ilkeä edes kirjoittaa tätän blogiin. Ihmettelen, kuitenkin, kuinka syvästi kristitityt ihmiset voivat olla, niin ilkeitä ja pahansuopia toinen toisilleen. Onneksi itse olen kokenut vain siedettävän lievää syrjintää naiseuteni ja pappeuteni vuoksi. Tai mikä nyt sitten on minkin asian mittapuussa lievää. Sitä en muistanut, että ainakin Helsingin vihkimyksessä oli poliisejakin turvana, jotta tilaisuus saatiin toimitettua. Kuitenkin, onneksi aika oli kypsä naisen papiksi vihkimiselle ja se totetui tuolloin 20 vuotta sitten. Piispa Eero Huovinen sanoi tänään keskiviikkona aamukahvilla: Emeritus arkkipiispa J.Vikström puhui siitä, kuinka nainen ja mies yhdessä ovat Jumalan kuva. Vikström jatkaa pohdintaansa ja sanoo, että naiset ovat kirkon voimavara jo olemassaolollaan. Sillä, että nainen ja mies ovat yhdessä alttarilla, on perustansa luomiskertomuksessa ja siten kristillisessä ihmiskäsityksessä. |
1 kommentti . Avainsanat: naispappi, naispappeus, pappisnainen, ensimmäinen näkövammainen naispastori.juhla, 20 -vuotta, ensimmäinen vihkimys, tasa-arvo, johtajuus, pappi, pastori, pappisvihkimys |
Mikä on kirkossa ja sen sanomassa keskeistä?Keskiviikko 23.1.2008 klo 17.10 - Tuula Paasivirta Mikä on kirkossa ja sen sanomassa keskeistä?Kun lukee lehtiä, tutkii mediaa kirkon ja sen sanoman näkökulmasta, tulee tunne, että kirkon keskeiset asiat ovat suhde homo- ja lesbo kysymyksiin ja naispappeuteen. Missä on kysymykset kirkon keskeisestä opista ja opinkappaleista? Missä kysytään, mitä Sinulle merkitsee pääsiäinen, Jeesus syntisen ystävänä ja syntien sovittajana? Papin keskeinen tehtävä on kertoa armollisesta Vapahtajasta, joka antaa syntimme anteeksi, kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja uskoo synnit anteeksi saaneensa, kun ne on hänelle anteeksi annetukseksi julistettu. Vanhassa testamentissa Degalogi, kymmenen käskyä ovat tärkeitä, samoin Jesajan ennustukset Messiasta ja Jobin kirja kärsimyksestä. Uudessa testamentissa taas Vuorisaarna, Jeesuksen elämä ja puheet ovat kskeisiä asioita. Kaiken kaikkiaan neljä evankeliumia ristiriitaisuuksineen ovat erittäin tärkeitä. Kirkon opissa Vähä Katekismus riittää hyvin pitkälle tavalliselle ihmiselle, papin lienee syytä lukea enemmän opillisia kirjoja. Mutta vain vähän on tarpeen, jotta sana ja sagramentit toteutuvat. Kun ilosanoma on kerrottu, synnit julistettu anteeksi ja ehtoollinen annettu ja vastaanotettu, ollaan jo pitkällä. Toki myös sielunhoito, keskustelu ovat tärkeitä ja keskeisiä asioita papin työssä. Maallikolle tärkeitä ovat usko Kristukseen syntien sovittajana, ehtoollinen, seurakunta jne. En usko, että Jeesus viimeisellä tuomiolla kysyy sinulta, toimiko Jumalan palvelijana nainen vai mies (= hän joka kertoi hyvän sanoman papin tai maallikon asemassa, vaan uskoitko todeksi sen,mitä sinulle julistettiin Kristuksesta ja Kristuksen nimeen?
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirkko, sanoma, keskinen, olennainen, pelastus, armo, iankaikkisuus, usko |
Omatunto ja naispapitMaanantai 19.11.2007 klo 11.58 - Tuula Paasivirta Omatunto ja naispapitTässä linkki Kotimaa -lehden sivuille emeretus arkkipiispa John Vikströmin artikkeliin "Omatunto ja naispapit". http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_content&task=view&id=3414&Itemid=38
Suosittelen artikkelin lukemista ja pohdintaa sen äärellä.
Tuula Paasivirta |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naispappi, nainen, pappi, omatunto, linkki, John Vikström |
Nainen pappinaTorstai 19.4.2007 klo 9.02 - Tuula Paasivirta Naisesta pappinaMinulle pappeudessa olennaista ei ole valta. En ole vallanhaluinen, vaikka olen nainen ja pappi. Kysymys on kutsumuksesta. Aika paksu väite tämä johtajahaluisuus ja etenkin vallanhalu, mikä joillakin on vastuksen syynä. Ei päde ainakaan minuun. Ehkä johon kuhun muuhun henkilöön, mutta miksei nainen voisi johtaa siinä, kun mieskin? Se on taitokysymys, ei sukupuolikysymys. Uskon syvästi Jumalan johdatukseen ja kun minut on monen mutkan kautta johdatettu papiksi, uskon sen olevan oikea paikka minulle palvella seurakunnassa, sairaalassa jne.
Tuula |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pappi, nainen, kutsumus, sielunhoito, johtajuus, palvelu |