Saarnan tekemisestä

Torstai 28.2.2008 klo 0.28 - Tuula Paasivirta

Taannoin kysyttiin Hesarin Kesustelupalstalla: Kirjoittavatko kaikki papit todellakin koko saarnansa paperille? Lukevat suunnilleen kaiken paperista?

 Vastailin siihen minäkin jotain ja ajattelin tuosta muokata siitä jutusta tänne pienen tekstin.

Se on niin, että toiset kirjoittavat saarnansa paperille toiset eivät. Itse kirjoitan saarnan A 5 kokoon isolla tekstillä. Iso koko osittain siksi, että olen näkövammainen (ensimmäinen näkövammainen naispastori EVL -kirkossa) Tämä nyt on tekniikkaa, mutta iso koko ja lyhyet kappaleet auttavat siinä, ettei saarna ole niin paperinmakuinen, kun tekstin silmäily käy nopeasti samalla, kun puhun. Olen saanut tavastani puhua melko paljon hyvää palautetta samoin kuin saarnojen sisällöistä. Saarna on oikeastaan saarna vasta pidettynä aidossa tilanteessa.

 Ainakin oma saarnani sisältää kolmenlaista asiaa, joista osa vaatii tekstin olemista paperilla, nimittain faktat Jeesuksen ajalta, raamatun lainaukset. Sovelluksen meidän arkeen voi puhua vapaasti niin halutessaan. Virtuoosipuhujat voivat puhua ilman paperia. Ja jo pidempään pappina olleet, mutta virkaiässä nuoret, ehkä tarvitsevat paperia tuekseen.

Hartaustilaisuukssa saatan puhua ilman paperia useinkin.

 Muu työmäärä, vaikuttaa siihen, kuinka saarnan valmistaa, paljonko on aikaa valmisteluun ja saarnan opetteluun. Oikeastaan koskaan ei ole niin paljon aikaa, kun meille yliopistolla opetettiin, että  saarnan valmistamiseen tulisi olla.  Seurakuntapastorin työmäärä on melkoinen, päivät ovat pitkiä. Saarnan valmistuksen vaikeus on juuri siinä, että seurakuntalaiset ovat kukin yksilöitä omine tarpeineen ja odotuksineen. Saarnan pitäisi antaa jokaiselle jotakin.

Saarnan valmistelussa on tärkeätä, että saarnan pohjana olevan tekstin lukee hyvissä ajoin. Lukee kommenttaareja ja pohtii, mitä evankeliumitekstissä todella sanotaan. Valmistellessä voi lukea eri raamatunkäännöksiä, alkutekstiä jne. Netistäkin nykyään on paljon apua.  Minulle tärkeätä on, että pysyn tekstissä paljon, vaikka muutakin puhun. Tällöin saarnan erityisyys säilyy.

 Joskus on hyvä lukea postilloja ja muuta kirjallisuutta. Opettajani, pastori Kai Vahtola sanoi aikanaan käytällisissä harjoituksissa, että pastorin tulee lukea jatkuvasti sekä tietokirjoja että kaunokirjallisuutta. Tämä siis raamatun lukemisen lisäksi.

Kun saarna on pidetty, mapitan saarnani vuosikerroittain ja kalenterivuosittain kansioon. Joidenkin pappien saarnoja löytyy postilloista, saarnakokoelmista toisten taas SKS:n arkistosta yms. Ei kai ole ohjeita niiden arkistoinnista olemassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saarna, saarnan valmistelu, saarnan kirjoittaminen

"Sekahedelmäkeittoa"

Keskiviikko 27.2.2008 klo 23.29 - Tuula Paasivirta

Tänään elämä on ollut melkein kuin sekahelmakeitto, paloja sieltä täältä. Lehtijuttuja olen kirjoittanut ja Tuntematonta Sotilasta olen kuunnellut äänikirjana. Kyseessä on muinainen nauhoite, jossa Kaukovalo Ylänne lukee ilmeikkäästi kyseistä kirjaa.  Huomattavasti ilmeikkäämmin, kun äänikirjoja nykyään luetaan. Hän ei unohda edes murteita tai lauluja, vaan tulkitsee ne todella elävästi.

Kodin lehtipinoja olen saanut siivottua taloyhtiön roskikseen. Hyvä niin. Se on aina suuri saavutus. Eikä ollenkaan itsestään selvä. Siivoaminen ei ole unelmapuuhaani. Silti se on siitä mukavaa, että saa näkyvää jälkeä. Sitä puhe- ja sielunhoitotehtävissä ei läheskään aina saa nähdä näyvää jälkeä, vaikka osapuolet tyytyväisiä olisivatkin.

Tulevaa naisten ts. Marianpäivän saarnaa pitäisi miettiä, sillä minulla on Paavalin kirkossa tuolloin työvuoro. Ensi viikolla on naispappeuden 20 -vuotisjuhla. Hieno juttu.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arkitöitä, siivoaminen, saarnan kirjoittaminen, papin töitä, naispappeus 20 vuotta

Bogin kirjoittamisesta

Keskiviikko 9.1.2008 klo 15.31 - Tuula Paasivirta

 Blogin kirjoittamisesta

Tulee tätä blogia kirjoiteltua muutaman kerran kuukaudessa. Välillä kevyttä asiaa, mutta toisinaan vakavampaa.
Viime aikoina näkyy tuleen tavaksi, että toiseen blogiini Kotimaa -lehden lukijablogistina ole kirjoittanut keskimäärin kerran kuussa. Ehkä pitäisi kirjoittaa sinnekin hieman useammin.
Kotimaa -lehden blogeihini osoite on:
ja tänne, missä parhaillaan olet osoite on
Sinänsähän tämä on kiinnostavaa, vaikka aina ei tiedäkkään ketkä täällä käy lukemassa. Sekin olisi kiinnostavaa tietää. Jonkin verran palautetta tulee toki, aivan yllättävissäkin tilanteissa.
Minulla nämä aiheet täällä ovat melko kirjavia, ehkä se kuvastaa omaa elämäntilannetta ja toisaalta kiinnostuksen kohteitani. Joskus, mutta kuitenkin aika harvoin kirjoitan pyydetystä aiheesta. Enimmäkseen aiheideat tulevat ja syntyvät paitsi niistä kiinnostuksen kohteista, työstä ja vapaa-ajasta, harrastukista, muusta elämänpiiriini kuuluvista asioista, niin myös pienistä sattumuksista, kysymyksistä, joita on tullut eteen päivien mittaan jne.
Toisinaan aiheidioita olisi enemmän, kun ehtii kirjoittaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Blogit, kirjoittaminen, osoitteet

"Taiteilijaesittelyni" Tarutallissa

Torstai 21.6.2007 klo 11.25 - Tuula Paasivirta

"Taiteilijaesittelyni" Tarutallissa 

 Tarutalli on lopuillaan oleva Eu -rahoitteinen projekti, joka pyrkii tukemaan vammaistaiteilijoita, nuoria taiteilijoita sekä maanhan- muuttaja -taiteilijoita. Alla ensin linkki minun esittelyyni ja sen jälkeen  olen liittänyt esittelytekstini ko. sivulla.

 
 
"Olen helsinkiläinen runoilijan alku, fyysistä ikää on kertynyt
keski-ikäisyyden verran. Olen kirjoittanut pienen ikäni lehtiin, nettiin ja
julkaissut runokirjan Elämää vuodenkierrossa vuonna 2006. Runojani on
julkaistu lukuisissa lehdissä ja nettisivuilla.

Ensimmäisen kuvataidenäyttelyn pidin syksyllä 2006. Seuraava on tulossa 2008
Kynnys G:ssa ja mahdollisesti Kynnys K:ssa. Valokuviani on julkaistu
lehtijuttujeni yhteydessä ja jonkin verran muutoinkin. Viime syksynä
osallistuin ensimmäiseen valokuvauskilpailuun. Vielä ei tullut menestystä..
mutta ehkä joskus.

Taiteessa mottoni on: ihminen voi ja osaa. Olen tullut siihen tulokseen,
että taide on katsojan silmässä, korvassa, kosketuksessa, mielessä. Tällä en
tarkoita ollenkaan väheksyä huipputaiteilijoidemme ansioita. Mutta
taiteilija tekee taiteensa yleisölle ja yleisö tekee siitä taiteen,
riemullisen tai kiistellyn.

Toinen motto on suoraan A. Ansion taiteesta: "Elämä tekee taiteilijaksi".
Niinhän se on ainakin meillä keskiverto taiteilijoilla, jotka joskus teemme
taidetta omaksi iloksi ja joskus toisten ilahduttamiseksi ja vielä
saadaksemme suolaa leivän päälle.

Mutta lyhyesti, elämä on ollut rikasta, innostavaa, tuskaista, uskallusta,
rajojen rikkomista, uskoa kristillisessä mielessä ja uskoa omaan itseen ja
kykyihin. Siitä syntyy jotain, jos on syntyäkseen.

Synnyinlahjaksi tuli myös fyysisiä rajoitteita, joita vammoiksi kutsutaan.
Tämä näkyy myös taiteessani tavalla ja toisella, etenkin kuvataiteessani,
kuvien rosoisuudessa, toisaalta rohkeudessa tehdä kuitenkin omia juttuja.

Haaveilen kuvanäyttelystäni, runoista ja valokuvauksesta sekä runoilloista.
Eiköhän siinä ole suunnitelmaa lähiajaksi. Kun taiteella ei tässä maassa elä
kovin helpolla, niin teen mielelläni myös pastorin, toimittaja ja
kriisityöntekijän töitä. Voit katsoa tarkemmin Taide CV:stäni tietoja
minusta."

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: esittely, taide, kuvataide, runous, kirjoittaminen, vammaistaide

Surusilmä -runon synty

Maanantai 5.3.2007 klo 9.57 - Tuula Paasivirta

Surusilmä -runon synty

Kuolema on aina arvaamaton, yllättävä, lopullinen, silloinkin kun sitä osataan odottaa ja toivoa. Äkillinen, "salama kirkkaalta taivaalta" -kuolema on usein todella järkyttävä, elämän perusturvaa muuttava, niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin.

 Oikeastaan sellaisesta tilanteesta runon kirjoitin. Vaikka kirjoitan paljon ajatuksenvirta -tekniikalla eli aloittaessani en tiennyt eilenkään kuin otsikon, josta halusin kirjoittaa, sitten runo vain alkoi muotoutua. 
 Runo ei kerro kenestäkään tietystä henkilöstä, mutta tunnelmia kuolemasta on syntynyt viime ajoilta, kun olen toimittanut poikkeuksellisen paljon hautaan siunauksia, tosin kukaan ei ole kuollut, niin kuin runoni vainaja. Vaitiolovelvollisuus vaatii jo sitä, ettei ketään tunnista, ellei niin ole sovittu. Pidän myös tärkeänä, että mahdollisimman moni voi samaistua, saada lohtua, kun asiaa ei selkeästi kuvata.
 Kun runo alkoi muotoutua näppäimillä, niin en halunnut siitä vahvasti uskonnollista, mutta viitteitä kuitenkin tuon puoliseen elämään on jonkin verran.  Näin lukija saa tehdä tulkintansa oman tilanteeseensa mukaan.
Ehdin saada jo tänä aamuna runostani yhden palautteen. Runo kosketti erästä läheisensä äkillisesti menettänyttä henkilöä. Kiitos palautteesta.
Myös runsas vuosi sitten kirjoittamani runo enkeliveli on koskettanut ihmisiä syvästi. Paljon on heitä, joilta on lapsi tai sisarus kuollut pienenä. Siitä olen saanut paljon palautetta. Kyseinen runo on syntynyt oman elämäni todellisuudesta, 49 vuotta sitten pikkuveljeni kuoli pikkuisena.
Lämpimin ajatuksin Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: runo, kirjoittaminen, luomisprosessi, ajatuksenvirta -tekniikka, kuolema, elämä

kirjoittamisesta, nettiauttamisesta ja valokuvauksesta

Tiistai 27.2.2007 klo 0.59 - Tuula Paasivirta

KIRJOITTAMISESTA JA VALOKUVAUKSESTA

Eilen maanantaina postiluukusta kolahti uunituore Kajastus -lehti. Se on kulttuurin- ja näkövammaisasioiden aikakauslehti. Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa on paljon näkövammaisten itsensä kirjoittamia juttuja kulttuurin eri sektoreilta.

Juhlallista oli nähdä oma, itse kirjoittama, aukeaman artikkeli "Valokuvausta oppimassa" kyseissä lehdessä.  Aihe oli vaikea. Kirjoitin ensimmäisestä valokuvauskurssista, jossa oli myös näkövammaisia osallistujia. 

Istuin jutun kimpussa useita iltoja, sillä pelkkä valokuvauksen tekninen hallinta vaatii jo paljon paneutumista ja tarkkuutta. Tulee tunne, että on ylittänyt itsensä, kun on saanut tuon jutun kirjoitettua ja se on vieläpä julkaistu.

 Nimittäin, kyllähän tätä blogia ja kolumneja vielä kirjoittaa, mutta tekniseltä erikoisalalta kirjoittaminen on eri juttu, se on jo iso haaste.

Valokuvaan mielelläni. Se on kiinnostavaa. Digikuvaus vaatii uusien tekniikoiden opiskelua ja hallintaa. Tuntuu, että kaiken maailman megapikselit ja valkotasapainot ovat vaikeita, mutta kiehtovia asioita. Sinänsä on tärkeätä, että voi pysyä vielä keski-ikäisenä uudessa tekniikassa mukana.

Tekniikkahan on päivän sana; on digikameraa, digipoxia, uusia tietokonesovelluksia pilvin pimein.  Ensi kuussa opiskelen nettiauttamisen tekniikkaa, sillä myös mielenterveysalan ammattilaiset siirtyvät ja ovat siirtyneet jo monella tavalla nettiin, koska asiakkaatkin liikkuvat täällä. Kuitenkin inhimmillyys tulisi säilyttää niin valokuvauksessa kuin nettiauttamisessakin.

Tuula Paasivirta 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kajastus, näkövamma, valokuvaus, julkaisutoiminta, nettiauttaminen, aluevaltaus, kirjoittaminen