Melkein ahdistuneena, vaikka hitusen ymmärränkin

Keskiviikko 20.12.2006 klo 10.16 - Tuula Paasivirta

Netistä luettua: Kolmen lapsen äiti ei luovu väkivaltaisesta suhteesta.

Iltapäivälehden lööppi  tuo esille jälleen väkivallan kasvot monella tavalla. Kolmen lapsen äiti ei luovu väkivaltaisesta suhteesta lasten takia. Vaikka juuri heidän vuokseen hänen tulisi luopua suhteesta.

 Toki ymmärrän, senkin että pelko menettää lapset isälle erossa on kova, mutta pystyykö hän puolustamaan ja suojaamaan lapsia isän väkivallalta? Saako hän ja perhe muuta apua?  Pitäisikö lastensuojelun puuttua, jos kukaan ei kykene suojaamaan lapsia?

Mikä on totuus juuri tässä perheessä, mikä iltapäivälehtien myyntiä lisäävää lisäväriä? Ei niin etteikö väkivaltaa ole kyseisessä perheessä. Se voi olla pahempaakin, kun lehdesssä kerrotaan, valitettavasti. 

Ahdistus, alistuminen on syvä, jos odotetaan mielummin Paula B:n kohtaloa, jolloin oma arvokas ja tärkeä elämä on kadonnut. Tällöin lapset täysorpoja, käytännössä; äiti kuollut ja isä vankilassa.

 Kuka auttaa äitiä tässä ja nyt pohtimaan näitä asioita? Mistä hän saa lepoa ja voimia? Miten perhe selviää joulun yli?  Ilmoittaako kaikki vähänkin isommat tai pienemmät väkivallan teot poliisille, lääkärille?

Helppoja vastauksia ei ole. Sitä en luulekaan.  Mutta jotain pitäisi löytää.

Mitä on taustalla hänellä, joka pahoinpitelee entisen esimiehen? Mitä muuta kuin epäonnistunut työsuhde.

Tuula Paasivirta

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: väkivalta, alistuminen, lapset, pelko, luopuminen

Pohdintaa perheväkivallasta

Sunnuntai 17.12.2006 klo 16.56 - Tuula Paasivirta

POHDINTAA ALISTAJISTA JA ALISTETUISTA

Perheväkivalta on vaikea ja mutkikas asia.  Tekijöinä voi olla molemmat puolisot samoin he molemmat saattavat olla ja ovatkin uhreja omalla laillaan. Mutta ehkä hieman useammin mies on tekijä kuin nainen.
Olen työssäni kriisityöntekijänä ja pappina törmännyt ihmisiin, joilta lopulta puuttuu kokonaan oma tahto lähteä väkivaltaisesta suhteesta.  On voitu olla 30 vuotta hakattavana ja alistettavana.
Käsitys itsestä ja omasta oikeudesta on vääristynyt. Mustasukkainen puoliso saattoi varsinkin lankapuhelin aikana viedä puhelinkoneen kun lähti kotoa, lukitsi vaimon asuntoon jne.   Siinä itsetunto karisee samoin käsitys omasta itsestä erillisenä ihmisenä. Masennus ja muu kyvyttömyys lisääntyy. 
Usko, että puoliso ei enää lyö, kun on niin luvannut, saa jäämään. Tosiasiassa hän saattaa lyödä jo samama iltana, vaikka on juuri luvannut muuta.
Vaatii tahtoa ja suunnitelmallisuutta, että lähtee, vaikka seuraa riitoja lapsista jne.  Pahoinpitelyistä tulisi olla lääkärintodistuksia, jotta voi todistaa tarvittaessa kaiken tapahtuneen. Mutta näinhän ei useinkaan toimita. Keksitään tarinoita lääkärille, ystäville ja työtovereille.
Väkivaltaisesta suhteesta pitäisi lähteä jo ensimmäisten väkivallantekojen jälkeen, jos puoliso ei lähde hoitoon.  Valitettavasti alkoholisti ja väkivaltainen henkilö muuttuu harvoin. Onneksi todellista muutosta sentään joskus tapahtuu.
Valitettavasti myös kristillissä piireissä on väkivaltaa. Kristillisyys, usko ei aina suojaa puolison väkivallalta. Näin käy etenkin,jos puolison peruspersoona on väkivaltainen tai puolison taustassa on väkivaltaa. Eikä tätä taistaväkivaltaa ole käyty läpi vaikkapa terapiassa.  Henkisen väkivallan osaavat molemmat puolisot. Siitä vähemmän puhutaan, mutta se on pahimmillaan todella kamalaa. Se sisältää alistamista, halveksuntaa ja nimittelyä jne.
Kierre jatkuu ja siirtyy valitettavan usein, kohdistuen perheen lapsiin. Ja lapset alkavat oireilla kodin ulkopuolella tai yksi perheen lapsista oireilee.   Tällöin perhe tarvitsisi jo todella paljon apua.
Lapset voidaan ottaa pois tai yksi lapsi otetaan pois perheeltään. Pois otettava  lapsi on yleensä  hän, joka reagoi perheen ulkopuolelle.  Siirtäminen toivottavasti auttaa tätä lasta, mutta ei muuta perhettä, koska perhedynamiikkaan kuuluu etsiä uusi viimesijainen syyllinen, usein se on joku muu lapsista, jos lapsia on vielä jäänyt perheeseen.
Joskus väkivalta ja alkoholismi näkyy jo ennen parisuhteen varsinaista solmimista, silloin pitäisi hälytyskellojen soida, eikä uskoa omiin kykyihinsä parantajana, tyyliin, kun ollaan yhdessä hän muuttuu. Se pitää vain harvoin paikkanssa.
Nykyisin miehille on omia miesprojekteja, jossa asiantuntijat katsovat asioita miehen elämää tuntien, ei kuitenkaan tekoja hyväksyen.  Suosittelen näitä palveluita.
Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, lapset, väkivalta, alistaminen, alistumiminen, alkoholismi, parisuhde

Välitilitystä sukupolvien ketjussa

Lauantai 30.9.2006 klo 13.20 - Tuula

Hei,

Tänään pitkästä aikaa on melkein vapaa-päivä. Se on suuri ylellisyys. Hieman huomista työpäivää on kuitenkin valmisteltava.

Sateinen syyspäivä antaa luvan lukea ja vain olla. Elämän keskipäivä tekee mietteliääksi. Mitä odotan elämältäni ja tulevaisuudeltani? Mikä on tekemisen ja kokemisen arvoista?  Ainakin ystävät ja sukulaiset ovat tärkeitä. Samoin työ ja siihen liittyvät ihmiset.

Sanotaan, että ikä parkitsee nahkaa. Näyttää pitävän paikkansa.  Tämä vapauttaa elämään tässä ja nyt. Elämän rajallisuuden ymmärtää entistä paremmin.

 Elämän myötä- ja vastamäet tuovat suhteellisuudentajua. Enää ei hätkähdä elämän ilmiöitä samalla tavoin kuin nuorempana. 

 Toivon, että voisimme kaikki elää sovussa keskenämme. Erityisesti toivon, että kunnioittaisimme lapsia ja nuoria. Heiltä olen paljon oppinut seuratessani ympäristöni ja lähipiirini lapsia.

Rippikoululaiset ovat opettaneet paljon nuoren ihmisen ajattelusta. Se on hienoa, sillä me eri sukupolvet tarvitsemme toisiamme.  

Jatkuu sivulla 2

 

 

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämä, lapset, nuoret, rippikoulu, ikääntyminen, tilitys, onnellisuus

sekalaista

Maanantai 3.7.2006 klo 23.01 - Tuula

Sekalaista

Uusi yritys, äskeinen ei tallentunut, kun olinkin offline tilassa, vaikka kokoajan kirjoitin tänne.

Aurinko paistaa, helle tekee iloiseksi vai tekeekö? Toiset tekee ja toiset ei. Vaikeaa on he, joilla on sydänvaivoja tai astmaa. Toiset kärsivät aurigon kirkkaudesta ja saavat vaikkapa migreenin ja toiset taas nauttivat.

Joillekin helle on siis unelma. Ainakin katukuvasssa on iloisempia ihmisiä kuin talvisydännä.

Lomaa odotellaa, jos sitä on?. Itselleni ilosyntyy katsellessa ja touhutessa lasten kanssa, kummilasten ja muidenkin. Lapsi on aito, vilpitön, huomaavainen.

Minulle suuri nautinto on kaunis luonto, mutta myös parveke, ihana kesähuoneeni kukkineen, maalausmahdollisuuksineen, löhötuoleineen, auringon nousut ja laskut ovat lumoavia, ne riemastuttavat. Parasta on jäätelö ja hyvä dekkari.

Työssä tunnelmat kulkevat hautajaisista, vihkimisten kautta kasteisiin. Elämän koko kirjo on läsnä. Samalla elämän rajallisuus, rikkaus ja mahdollisuudet näyttäyvät. Paljon on itsestä kiinni.

Tuula

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesä, ilo vai suru, lapset, työ