Hartaus Näkövammaisten Kristillinen yhdistys 14.9.2008 klo 14Tämän päivän aiheena on Kristityn vapaus. Aihe, josta on paljon kirjoitettu, paljon kiistelty ja keskusteltu. Luen meille johdannoksi tämän pyhäpäivän epistolatekstinKol. 2: 16-23 Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla. Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin »älä tartu», »älä maista», »älä kosketa»? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. Paavali puhuu syvästi ajateltua puhetta tai oikeammin kirjoittaa Kolossalaisille. Hän kehottaa miettimään tarkoin, mikä asia on mitäkin. Pohjimmiltaan on kyse ihmisen tavasta elää kristittynä. Siitä olemmeko elämän ja toinen toistemme vankeja, unohtaen kristinuskon syvimmän sanoman. Laatiessamme sääntöjä toinen toisillemme, helposti unohdamme, miksi Kristus oli kerran Kolgatan kummun ristillä. Hän ei ollut siellä, komentaakseen meitä sääntöjonojen orjuuteen, vaan sovittaakseen syntimme, antaakseen meille vapauden elää kristityn elämää, kunnioittaen ja rakastaen toinen toistamme, sisarina veljinä Kristuksessa. Paavalilla oli myös muuan tärkeä näkökulma kristityn vapauteen. Kolossalaiskirjeessä puhutaan siitä, kuinka ja millä tavoin kristinuskon tulisi erottautua juutalaisuudesta. Juutalaisuus oli oppineelle Saulus Tarsolaiselle eli Paavalille varsin tuttu aihe. Näin hänellä oli tarvittava taito verrata juutalaisuutta ja kristinuskoa. Juutalaisuus olija on tunnettu uskonto säännöistään. Mutta tarve ottaa kantaa Mooseksen lakiin syntyi Jeesus-liikkeen edustajien taholta oikeastaan siinä vaiheessa, kun ei-juutalaiset pakanakristityt alkoivat kääntyä kristityiksi. Pitikö näiden ns. käännynnäisten noudattaa juutalaista lakia ja puhtaussäännöksiä sekä ympärileikata itsensä, vaikka eivät olleet juutalaisia. Kuitenkin päädyttiin vapauteen tästä laista, sillä laki ei pelasta ketään. Puhuessamme pelastuksesta pelastuksesta, kristitty on vapaa juutalaisille niin olennaisesta laista, tärkeintä on rakkautena vaikuttava usko Kristukseen ja Golgatan voimaan ja tekoon. Myöhemmin Luther puuttui tähän kysymykseen taikiistaan, kun hän kirjoitti kirjan kristityn vapaudesta. Pastori Johanna Elon mukaan Jälleen oli tultu siihen tilanteeseen, että jouduttiin pyristelemään irti jostain sellaisesta, joka rajoitti uskon vapautta. Luther kritisoi katolisen kirkon mallia, jossa ihmisen omat pyristelyt olivat edellytyksenä pelastukselle. Aneet ja katumusharjoitukset olivat se avain, jolla ihmisiä vapautettiin synnin alta. Kuitenkaan pelastusta ei voi ostaa vaan sen saa armosta. Tämä oli Lutherinkin oivallus, kun hän ensin oli käynyt anomassa omia syntejään päivittäin anteeksi, niin että hänen rippi-isänsä melkein jo kyllästyi hänen. Lutherille itselleen ja meille jälkipolville on suuri vapaus tajuta, että eivät aneet, eivät teot meitä vapauta vaan Kristus ristillä. Paavalikin kirjoitti Kolossalaiselle siitä, kuinka kaikki tekomme häviä, mutta Kristuksen teko ristillä ei häviä tai oikeammin sen vaikutus ei häviä. Se säilyy, kun kaikki kivetkin ovat hävinneet ja meistä kukin on siirtynyt ajan rajan taakse. Wislöf puhui siitä kuinka, kristitty on tarkoitettu iloitsemaan, välittämään ilosanomaa, evankeliumia eteenpäin. Hänen mukaansa kristityn ilo kasvaa uskosta syntien anteeksiantamiseen. Armon kerjäläinen, armon saarnaaja Erkki Leminen kirjoitti viime vuosituhannella runon tästä juuri, että älä koske, älä maista, älä maailman henkeä hengitä… jne . Olisin halunnut lukea tuon runon täällä tänään, mutta en sitä löytänyt juuri tähän tilanteeseen.. Leminen oli viime vuosisadan tunnetuimpia maallikkopuhujia. Celia kirjastosta on saatavissa häneltä seitsemän kirjaa sekä kirjailija Sisko Latvuksen kirjoittama elämänkerta: Erkki Leminen, Armon matkamies. Tämän ajan ihmisinä tulemme vapaudesta puhuessamme vaikeaan kohtaan, sillä kristityn vapaus ei ole samaa kuin nykyinen yksilön vapaus. Tässä tulemme vaikean asian ja sanaparin kohdalle ja tähän on hetkeksi pysähdyttävä. Kristityn tulee olla vastuullinen itsestä ja naapurista. Vaikka itse ajattelet jostakin asiasta, että se ei ole pahasta eikä vie sinua kauas Kristuksesta. On kuitenkin niin, että sinun ei tule tehdä sitä asiaa, jos se asia tai teko horjuttaa ystäväsi tai naapurisi uskon. Raamatussa klassinen esimerkki on saastuneen lihan syöminen, meidän aikana se voisi olla vapaa seksi, alkoholi, tupakka. Varsin arkisia asioita, enkä mainitse niitä arvottaakseni niitä jotenkin. Tosiasiahan nykyään on, ettäKirkkokaan ei ole enää yhtä hanakasti sanomassa mikä on oikein ja väärin - tai jos se sanoo, niin sillä ei ole niin suurta yhteiskunnallista painoarvoa kuin aiemmin. Nykyihminen ei pidä itseään kovinkaan syntisenä. Santtu Mallikas saattaa sanoa “En minä ole tehnyt mitään pahaa, maailmassa on paljon minua syntisempiä ihmisiä.” Hän ei myöskään välitä muista vaan elää kuin taivaan lintu, näennäisen vapaana. Sitten on toinen kysymys, luulemmeko vain olevamme vapaita yksilöihmisiä, emmekö koskaan koe huonoutta? Luulen, että kaikki me ainakin joskus koemme huonoutta, vaikka emme syntisyyttä kokisikaan, emme ymmärtäisi olevamme syntisiä ihmisiä vaan vain riittämättömiä, tai mitä niitä muotisanoja nyt onkaan. Meidän vastauksemme omaan riittämättömyyden kokemukseen on usein se, että jos vain minä yritän tehdä parhaani ja niin ehkä se riittää myös kristittynä, vai riittääkö? Hoitaako Jumala loput hommat ja Sami Mallikas saa mennä tepastella. Tämä ajattelu on kuitenkin juuri sitä yritystä ommella vanhaan vaatteeseen paikkaa uudesta kankaasta. Homma ei vain toimi niin, että ihminen ja Jumala jotenkin yhteistyössä hoitaisivat tämän pelastustoimen. Kuitenkin jo Raamatunkin mukaan ainoa todellinen asia, joka vapauttaa on yhteys Kristukseen, Kristuksessa eläminen, sanalla sanoen siis usko. Kolossalaiskirjeessä Paavali kirjoittaa kauniisti: Olennaista on yhteys “Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.” Vielä Johanna Eloa lainatakseni:Kristityn vapaus on tavallaan paradoksi: kun huomaamme olevamme riippuvaisia Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta, se tekee meistä vapaita. Se on sen oivaltamista, että suorituksilla emme pääse eteenpäin. Ei meistä kuitenkaan tule täydellisiä ihmisiä tai täydellisiä kristittyjä, vaan me olemme pieniä, heikkoja, syntisiä ja epäonnistujia. Kuitenkin Kaikki nyt tapahtuu Kristuksen sovituksen läpi. Hän armahtaa meidät kaikki, sillä vasta Kristuksessa olemme vapaat palvelemaan. Näin kristityn vapaus on sisäistä vapautta pelosta, synnistä, häpeästä ja syyllisyydestä, jatkuvasta riittämättömyydestä. Yksilönvapaus perustuu oikeuksiin, kristityn vapaus perustuu rakkauteen. Kristityn vapaus nousee armosta ja sovituksesta. Rakastakaa sillä Kristuskin on teitä rakastanut. Vieköön tuo vapaus meidät palvelemaan lähimmäistä, rakastamaan lähimmäistä, kuin itseämme. Rukoilkaamme Jumala, Isämme, sinä olet vapauttanut meidät lain orjuudesta. Auta pysymään tässä vapaudessa. Varjele meitä sitomasta itseämme tapoihin ja tottumuksiin, jotka estävät rakastamasta sinua ja lähimmäisiämme.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä. |