Kevään iloa, onko sitä?

Perjantai 1.5.2009 klo 12.45 - Tuula Paasivirta

Klada Vappen!

Kevät on tullut kaupunkiin. Iloista päivää ja aurinkoa kaikille, Ihanaa.  Mieli kääntyy kohti kesää ja odotutus, että olisi kaunis kesä - vihdoinkin. Vaikka se merkitseekin työssä hikoilua. Mutta näin työn päivänä, eikö se vähän kuulu asiaan? Siis meillä, joilla on työtä, että näemme vaivaa?

 On paljon ihmisiä, jotka surevat työn puutetta, köyhyyttä, sairastumista. Heitä, joille elämä näyttää epävarmat kasvonsa. Kuolevaisuuden, vaikka se on jokaisen ihmisen osa - niin joillekin se näyttää julmemmat kasvonsa, kuin toisille.

Ja kuitenkin pitäisi osoittaa kiitollisuutta, vai pitääkö? Miten löytää ilon laman ja murheen keskellä? Miten löytää tasapainon, elämän heittäessä volttia ja kuperkeikkaa? Tätä joudun usein työssäni miettimään ja valamaan toivoa toivottomuuden keskelle.

Tänään kristityt marssivat Jeesusmarssilla, positiisen asian puolesta. Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on sovittanut syntimme Golgatalla. Siinä on pääsylippumme Isä Jumalan luo. Se olkoon kestävä riemu ja ilo. Toivoisin sen kestävän ajan vaihtuvissa virroissa. 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aurinko, ilo, kesä, kevät, kiitos, kiitollisuus, köyhyys, lama, suru, sairaus, tasapaino, työ, Valo, Vapahtaja, Vappu

Itkeä itkevien kanssa

Sunnuntai 28.9.2008 klo 11.40 - Tuula Paasivirta

Äsken päättyi muistojumalanpalvelus Kauhajoella. Yksinkertainen, lohduttava jumalanpalvelus. Itku tuli silmään katsellessani tummiin pukeutuneiden seurakuntalaisten rivistöjä.

Kiitos piispa Simo Peuralle vakavasta, kyselevästä, lohduttavasta saarnasta. Myös virret lohduttivat. Moni kohta itketti, mutta se ei ole pahasta.  Me saamme itkeä, kun sen aika on.

Mietin surun lohduttomuutta, murheen syvyyttä. Sitä ei voi ymmärtää. Lapsen menetys näin straagisesti on jotain niin vavahduttavaa, että pienen ihmisen mieli ei käsitä asiaa.   Koulutoverin, ystävän menetys on myös pysähdyttävää, käsittämätöntä.

Voi vain rukoilla, Jumala auta, lohduta. Ole surevien tukena. Auta meitä olemaan toinen toistemme tukena.

Jumalanpalveluksen perään tulee Kirkon radio-ohjelma Horisontti. Siellä käsitellään lapsiperheiden köyhyyttä ja sitä mitä kirkkomme diakoniatyö voi asiassa tehdä. Hälyyttävää on, että lapsiperheiden hakemukset diakoniatyössä ovat lisääntyneet. Mistä se kertoo??

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itku, itkeminen, suru, sureminen, muistojumalnpalvelus, jumalanpalvelus, Kauhajoki, saarna, piispa, Simo Peura, muistokynttilä, horisontti, lapsiperheet, köyhyys, diakonia

Tarvitsemme välittäsen teologiaa, ihmisyyden arvostusta ja ystävyyttä

Lauantai 27.9.2008 klo 12.51 - Tuula Paasivirta

Alla Kotimaan blogiin kirjoittamani juttu: 

 

Tänään tarvitsemme ja meiltä kysytätään ennen kaikkea välittämistä. Miten me voimme välittää sen viestin, että ihminen on tärkeä?  Vapahtajamme pysähtyi yhden ihmisen kohdalle ja auttoi häntä, myös sairaita ja heikkoja. Hän osasi ihmisen kokonaisvaltaisen auttamisen. Voisimmeko me oppia edes hitusen siitä? Olisiko maailma silloin parempi paikka, meille kaikille?

Osanottoni Kauhajoen tragerian uhreille. Toivon teille voimaa elää hetken kerrallaan. Toivon, että joku tuo voileipiä ja kahvia, kun ette itse jaksa keittää edes kahvia, että muista syödä, kun suru ja murhe on suuri. Meidän muiden tehtävä on auttaa, kuunnella ja kuunnella.

Miten me voisimme välittää sen Jeesuksen sanoman nuorillemme, että jokainen heistä on tärkeä ja arvokas sellaisenaan, ihan siinä arjessa, jossa elää juuri nyt? Hän ei ole arvokas vain pyrkiessään julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä? Mitä kummallisempia asioita saa lukea, kun nuori pyrkii julkisuuteen. Miten me vastaamme heille, kun he huutavat sanoin ja teoin, välittäkää meistä, välitä minusta?

Taas olisi meillä aikuisilla ja erityisesti medialla paljon oppimista siinä, miten tuomme asioita esille. Mutta tähän on syytä palata myöhemmin vielä moneen kertaan.

Miksi maailma on mitä on?  Miksi meillä on niin kovat arvot?  Me tarvitsemme aitoa ihmisyyttä, pysähtymistä. Ei ole vain klisee, että anna hymy, niin se voi pelastaa jonkun lähimmäisen päivän. Sinä huomioit posiivisesti tuon toisen ihmisen ja hänellä on parempi mieli, ainakin hetken aikaa. 

Vanhempien, sisarusten, isovanhempien suru on suuri vielä pitkään, ehkä lopun elämää. Tämän me hyvin tiedämme. Siitä monet meistä ovat myös kirjoittaneet tänne.

Toivon päättäjien heräävän nuorten ja koulumaailman ahdinkoon - ihan aikuisten oikeasti. Kohdentakaa voimavarat oikein. Se on kallista, kun nuori etsii apua ja hänelle sanotaan, ettei hänelle ole aikaa. Hän vetää siitä johtopäätöksen, ettei häntä tarvita ja päättää päivänsä. Miten meillä on varaa tähän? Miten meillä ei aina edes ole aikaa auttaa heitä, jotka erilaisissa tilanteissa menettävät lapsiaan.

Miten kristllinen rakkaus, heikoimmista, yksinäisistä huolehtinen tulisi todeksi? Jeesus sanoi, että tulkaa pienen viattoman lapsen näkökulmaa näkeviksi ihmisiksi. Pysähtykää lapsen luo. Myös hänen luokseen, joka on hieman erilainen, kuin toiset. SE maksaa itsensä takaisin. Antakaa kotiin tukea vanhemmuuteen laitospaikkojen sijaan. Kaiken tämän tiedämme, mutta mitään ei tapahdu.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ystävyys, välittäminen, teologia, nuori, lapsi, aikuinen, Jeesus, lasten kaltaisuus, hymy, huolenpito, vastuu, kriisi, hätä, itsemurha, kuolema, suru, Kauhajoki

Ystävyyden arvo, välittäminen, Osanotto

Torstai 25.9.2008 klo 23.38 - Tuula

Tässä aiemmin julkaisemani runo.
Juuri tänään on ystävyys tärkeä osa elämää ihmisyyttä.
Kulje hänen rinnallaan, jolla on vaikeata. Jää lähelle.
Kauhajoen murheeseen osaa ottaen.
Milen murheeseen osaa ottaen.

YSTÄVYYS -runo 

Kun ystävyys kerran tuli  luokseni,
sen annoin elää kanssani kulkien
halki maailman.

Se oli hymy vieno,
aurinko sievä.
Se lämmitti.

Halaus hieno,
surun jakaja.
Se oli ystävyys,
joka jäi lähelleni.

Ystäviä on vain niin harvassa.
  Ystävyys on eri asia kuin
kaunis ilma tänään tyyppi

Tulee melkein iholle,
mutta antaa tilaa
myös minulle ja
minä hänelle. 

Tuula Paasivirta 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ystävyys, tänään, Kauhajoki, suru, elämä, kuolema, välittäminen, maltti

Monen perheen murheen päivä

Maanantai 21.4.2008 klo 1.43 - Tuula Paasivirta

Taas on ollut monen murheen viikoloppu. Espanjan Malakassa lähes 10 suomalaista on kohdannut elämänsä määränpään ja moni on loukkaantunut. Ihminen joutuu todella lujille näissä tilanteissa.  Spyyke on ollut ja tulee olemaan onettomuuden osallisilla lujilla. Murhellista. Tuntuu, että alkoholilla pitäisi olla nollatoleranssi liikenteessä. Ei yhtään alkoholia, ei promilleakaan. Alkoholi ja liikenne ei kerta kaikkiaan sovi yhteen. 

Toki ulkomailla ja Suomessa maanteillä kuolee ihmisiä muistakin syistä kuin rattijuopon päälle ajamana. Nyt viikonloppuna on Suomessakin kuollut liikenteessä ihmisisä, eikä kaikissa tilanteissa liene kyse rattijuoppoudesta. Mutta valitettavasti on niin että, kyllä meillä täälläkin on omat rattijuoppomme.

Juuri lauantaina aamulla töihin mennessäni, keskustelin erään taksinkuljettajan kanssa siitä, että liian vähäinen valvonta tekee rattijuoposta uhkarohkean, en jää kiinni, kun en koskaan ennekään ole jäänyt kiinni. En jää kiinni, kun valvonta puuttuu melko suurelta osalta.  Onko poliisin katsaukset väärin painotetut?

  Mutta mitä poliisin yllättämäksi tuleminen ja kiinni jääminen on sen rinnalla, että on niin suuri onnettomuuden riski, kun lähtee alkoholia nauttineena tienpäälle? Kun syyttömiä kuolee rattijuopon uhrina, on siinä vitsit vähissä. Ihmistä ei saa takaisin elämään kuoleman tuolta puolen. Murhe on kova ja syvä. Sellaista on vaikea antaa anteeksi.

Kun pappina ja kriisityöntekijänä kohtaan viikoittain surevia ja läheisiään kaipaavia, en todellakaan toivo, että lisää kuoleman surua tulee välinpitämättömyyden ja alkoholin vuoksi.

Taas pitää kysyä piispa Eeron lailla, minne käänsit kasvosi Jumala? Missä olivat enkelit? M I K S I?

Vaikka hyvin tiedän iltapäivälehtien tekevän vain työtään toivoisin, että ei kuvattaisi lehtokentällä järkyttyneitä ihmisiä, ei pyydettäisi uutiskuvia kännykällä tai muutenkaan. Ei mentäisi haastattelemaan uhrien omaisia, ystäviä. On varmaan niinkin, että joskus omaiset ottaa itse yhteyttä. Siinä toimittajan täytyy käyttää järkeään, etiiikkaanssa ja moraliaan pohdinnan pohjana.

Onnettomuudesta, etenkin isoista onnettomuuksisita sinänsä pitää kertoa, mutta millä tavalla, se onkin eri asia. Taustoittava työ on tärkeää. Sensuuria en kaipaa, mutta hyvää eettistä toimittajuutta. Jokelasta pitää oppia jotain.  Ihmiset etsivät tietoa ja siten vastuu on suuri.

Osanottoni uhrien omaisille. Keväinen päivänne muuttui murheeksi, lohduttomuudeksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Malaga, onnettomuus, kuolema, suru, osanotto, kriisi, "uutisnälkä", "uutishait", vilpittömyys, rattijuoppo, rattijuoppous

Jouluiloa, odotusta, surua

Tiistai 4.12.2007 klo 19.25 - Tuula Paasivirta

Jouluiloa, odotusta, surua.

 Taas olemme adventiajassa. Odotamme joulua. Kynttilät palavat kodeissa ja monissa yhteistiloissa. Hoosiannaa on laulettu kirkoissa sunnuntaina.

Marraskuunl loppu oli synkkä ja pimeä. Tämäkin syksy on muuttanut monien elämää peruuttamattomasti. Kaikille ei tule iloinen joulu. Monien elämä on mennyt eri syistä pirstaleiksi vuoden kuluessa. Enää ei koskaan saada perheitä eheäksi, ei mieltä eheäksi.  

Monet toivoisivat saavansa takaisin huolettomat päivät, jolloin kaikki oli hyvin, perhe koossa, lapset koulussa.  Miten säilyttää tasapaino ja ilo, kun sitä vielä on? Siinäpä kysymys, johon ei ole helppo vastata.

Itselleni ilo tulee hyvin yksikertaisista asioista. Olen tainnut siitä ennenkin kirjoittaa. Arkisista asioista. Voin löytää myös yksinolosta iloa. Oikeastaan tarvitsen sitä.  Luovuus ei elä ainaisessa kiireessä kovin hyvin.

Suren eniten heitä, joiden elämä on mennyt monin tavoin rikki perhetragerioissa, Jokelan kouluturmassa ja monissa muissa tilanteissa. Suren myös sitä, että iltapäivälehdet repivät lisää haavoja monissa tilanteissa, kaivamalla esille asioita, jotka ei kuulu kelleen ulkopuoliselle.

Kuitenkin joulu tulee ja lapset tutkivat tonttuja ja muita joulun ihmeitä.   Osallistukaamme lapsen iloon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ilo, odotus, joulu, adventti, surua

Suuren surun päivänä

Keskiviikko 7.11.2007 klo 20.07 - Tuula Paasivirta

Suuri Suru:

Ajatukseni on tänään suuren surun päivänä Jokelan koululaisten ja vanhempien luona. Uhrien omaisten luona. Raskas ja järkyttävä tapahtuma, jolla on syvät seurauksien monien elämään.

Ammattiauttajanakin on sanaton, enkä tällä palstalla tässä vaiheessa haluakkaan enempää kantaa ottaa. Kun ei tiedä syntyjä syviä tapauksesta. Enkä tiedä, tarvitseeko tietääkkään. Fakta tietysti on hyvä tietää.

Nuoria ajatellen ja miksei meitä muitakin, läsnäolo ja keskustelu ovat tärkeitä asioita. Jutelkaa kotona, kouluissa, työpaikoilla, turuilla ja toreilla. Välittäkää toinen toisistanne. Pysähtykää, olkaa rinnallakulkijoita. Niin kuin meidän tulisi olla koko elämän ajan toisille lähimmäisiä.

Ajatukseni on kollegojen luona, kriisityöntekijöiden ja kirkon työntekijöiden, kaikkien auttajien ja vapaaehtoisten luona. Työtä on paljon. On paljon kysymyksiä, mutta vähän vastauksia.

Syvä osanotto omaisten suureen suruun ja tuskaan on mielessäni, vaikka emme sillä ketään saakkaan henkiin. 

Tuula

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suuri suru

Surusilmä

Sunnuntai 4.3.2007 klo 22.39 - Tuula Paasivirta

SURUSILMÄ

Istuit hautakivellä,

katsoit kaukaisuuteen.

Missä rakkaani?

 

Pilvien tuolla puolen?

Hän kaipasi ylös,

korkeuteen.

 

Kerroit rakkaastasi.

Kuuntelin tyynenä,

tarinaasi elämän

raitamatolla.

  

Rakkaasi lähti

juhannusyönä 

pilvein tuolle puolen.

 

Sinä ja minä,

hänen haudallaan.

Pohdimme elämää,

rakkautta.

 

Maton raidat punaiset ja

harmaat vuorottelivat,

kunnes musta raita

suli kuolemaan.

 

Hänen mattonsa valmis.

Sinun mattosi musta raita

harmaan keltaiseksi muuttuu.

Suru asuu silmissäsi.

 

Sinä olet surusilmä.

Rakkaasi ui ulapalle.

Rakkaasi ui pilvien

tuolle puolen.

 

Sieltä hän vilkuttaa,

mun hyvä nyt on.

Älkää surko mua.

Ahdistus loppui.

 

Sinun silmiisi muutti suru,

hautakivellä istut,

nyyhkien tarinaasi kerrot.

Piti olla häät, vaan nyt

hautajaiset tulivat

rakkaallesi. 

Tuula

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakkaus, elämä, kuolema, hautajaiset, suru

Muistoja Tsunamista

Lauantai 23.12.2006 klo 0.51 - Tuula Paasivirta

LÄHES KAKSI VUOTTA TSUNAMISTA

  Kaksi vuotta sitten Tapaninpäivänä monen elämä muuttui peruuttamattomasti. Suru astui elämään varoittamatta, odottamatta, pyytämättä.  

Ensi kokemus, ei tämä ole totta.  Olin menossa töihin kriisikeskukseen. Asia oli sovittu, ilman, että oli mitään tietoa tulevasta.  Siellä kollegojen kanssa purimme ja kuuntelimme ihmisten murheita tähänkin asiaan liittyen.

  Jossain välissä työskentelin myös Kirkon Palvelevassa Puhelimessa  –pappi kun olen – tämän asian tiimoilla. Kollegat olivat lentokentällä, paikallisseurakunnissa ja muualla vastaanottamassa väkeä, omaisia, surijoita, pelastumisen kokeneita, kaikkinensa hyvin järkyttyneitä ihmisiä vastaanottamassa, rinnalla kulkemassa. 

Pitkään tutkittiin nimilistoja, olisiko rakas omainen löytynyt.  Sukeltajien nimilistat olivat arvokkaita.  Tuttavia ja läheisiä oli ollut matkalla Thaimassa. Pitkin kevättä kuulin työssä ja yksityiselämässä kauhukertomuksia ihmeellisistä pelastumista. Jälleen kerran sai ihmetellä, mistä ihminen saa voimaa hädän hetkellä.  Onneksi niin on. Mutta, missä olivat he, jotka eivät palanneet takaisin elävinä? Missä olivat he, jotka olivat kadonneet hyökyihin? Löydettäisiinkö heitä?

 Tällä kertaa en ollut henkisen huollon (HeHun) mukana lehtokentällä.  Akuutissa kriisikeskuksessa olostakin minulla on kuitenkin kokemuksia. Myyrmannin räjähdyksessä olin läheisellä koululla kirkon tehtävissä.  Olen niin kauan työskennellyt kriisityössä, että suurien ja kauhistuttavien uutisten vyöryessä uutisvälineistä ja puhelimen kautta, tietää kutsun käyvän työhön johonkin suuntaan. Pää käy jo läpi peruutuksia ja aikataulun muutoksia.

  Näin isoissa asioissa ihminen on niin pieni ja avuton, kuitenkin on tärkeä, että voi toimia korvana ja tukena, pienenä lenkkinä auttamassa ihmistä askeleen eteenpäin, kun hänellä on kaikkein vaikeinta. Voi vain toivoa, että Isä Jumala johdattaa ja antaa oikeat sanat ja teot oikealla hetkellä.

 

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tsunamity, muistot, pappi, poliisi, kriistyö, suru, kirkon henkinen huolto

Liisukka

Lauantai 22.7.2006 klo 18.14 - Tuula

Liisukka

Liisukka kulki kohti suoraa tietä.

Mihin mahtoi olla matka?

Tiesikö tuo itsekään.

 

Elämä sittenkin armaamaton.

yllättäen astuu mutka matkaan,

risteys arvaamaton.

 

Juuri kun suoruus

pisti haukottelemaan,

niin tylsää oli elo.

 

Kappas nuori mies ja

toinenkin käveli vastaan,

pitäisikö valita?

 

Ihania tavallaan,

mutta holisti on Kaipo ja

liehettelijä taas on Kille.

Jatkuu jatkosivulla ...

 

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matka, elämä, mutkat, rakkaus, suru

sekalaista

Maanantai 3.7.2006 klo 23.01 - Tuula

Sekalaista

Uusi yritys, äskeinen ei tallentunut, kun olinkin offline tilassa, vaikka kokoajan kirjoitin tänne.

Aurinko paistaa, helle tekee iloiseksi vai tekeekö? Toiset tekee ja toiset ei. Vaikeaa on he, joilla on sydänvaivoja tai astmaa. Toiset kärsivät aurigon kirkkaudesta ja saavat vaikkapa migreenin ja toiset taas nauttivat.

Joillekin helle on siis unelma. Ainakin katukuvasssa on iloisempia ihmisiä kuin talvisydännä.

Lomaa odotellaa, jos sitä on?. Itselleni ilosyntyy katsellessa ja touhutessa lasten kanssa, kummilasten ja muidenkin. Lapsi on aito, vilpitön, huomaavainen.

Minulle suuri nautinto on kaunis luonto, mutta myös parveke, ihana kesähuoneeni kukkineen, maalausmahdollisuuksineen, löhötuoleineen, auringon nousut ja laskut ovat lumoavia, ne riemastuttavat. Parasta on jäätelö ja hyvä dekkari.

Työssä tunnelmat kulkevat hautajaisista, vihkimisten kautta kasteisiin. Elämän koko kirjo on läsnä. Samalla elämän rajallisuus, rikkaus ja mahdollisuudet näyttäyvät. Paljon on itsestä kiinni.

Tuula

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesä, ilo vai suru, lapset, työ