Tarvitsemme välittäsen teologiaa, ihmisyyden arvostusta ja ystävyyttäLauantai 27.9.2008 klo 12.51 - Tuula Paasivirta Alla Kotimaan blogiin kirjoittamani juttu:
Tänään tarvitsemme ja meiltä kysytätään ennen kaikkea välittämistä. Miten me voimme välittää sen viestin, että ihminen on tärkeä? Vapahtajamme pysähtyi yhden ihmisen kohdalle ja auttoi häntä, myös sairaita ja heikkoja. Hän osasi ihmisen kokonaisvaltaisen auttamisen. Voisimmeko me oppia edes hitusen siitä? Olisiko maailma silloin parempi paikka, meille kaikille? Osanottoni Kauhajoen tragerian uhreille. Toivon teille voimaa elää hetken kerrallaan. Toivon, että joku tuo voileipiä ja kahvia, kun ette itse jaksa keittää edes kahvia, että muista syödä, kun suru ja murhe on suuri. Meidän muiden tehtävä on auttaa, kuunnella ja kuunnella. Miten me voisimme välittää sen Jeesuksen sanoman nuorillemme, että jokainen heistä on tärkeä ja arvokas sellaisenaan, ihan siinä arjessa, jossa elää juuri nyt? Hän ei ole arvokas vain pyrkiessään julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä? Mitä kummallisempia asioita saa lukea, kun nuori pyrkii julkisuuteen. Miten me vastaamme heille, kun he huutavat sanoin ja teoin, välittäkää meistä, välitä minusta? Taas olisi meillä aikuisilla ja erityisesti medialla paljon oppimista siinä, miten tuomme asioita esille. Mutta tähän on syytä palata myöhemmin vielä moneen kertaan. Miksi maailma on mitä on? Miksi meillä on niin kovat arvot? Me tarvitsemme aitoa ihmisyyttä, pysähtymistä. Ei ole vain klisee, että anna hymy, niin se voi pelastaa jonkun lähimmäisen päivän. Sinä huomioit posiivisesti tuon toisen ihmisen ja hänellä on parempi mieli, ainakin hetken aikaa. Vanhempien, sisarusten, isovanhempien suru on suuri vielä pitkään, ehkä lopun elämää. Tämän me hyvin tiedämme. Siitä monet meistä ovat myös kirjoittaneet tänne. Toivon päättäjien heräävän nuorten ja koulumaailman ahdinkoon - ihan aikuisten oikeasti. Kohdentakaa voimavarat oikein. Se on kallista, kun nuori etsii apua ja hänelle sanotaan, ettei hänelle ole aikaa. Hän vetää siitä johtopäätöksen, ettei häntä tarvita ja päättää päivänsä. Miten meillä on varaa tähän? Miten meillä ei aina edes ole aikaa auttaa heitä, jotka erilaisissa tilanteissa menettävät lapsiaan. Miten kristllinen rakkaus, heikoimmista, yksinäisistä huolehtinen tulisi todeksi? Jeesus sanoi, että tulkaa pienen viattoman lapsen näkökulmaa näkeviksi ihmisiksi. Pysähtykää lapsen luo. Myös hänen luokseen, joka on hieman erilainen, kuin toiset. SE maksaa itsensä takaisin. Antakaa kotiin tukea vanhemmuuteen laitospaikkojen sijaan. Kaiken tämän tiedämme, mutta mitään ei tapahdu.
|
Avainsanat: ystävyys, välittäminen, teologia, nuori, lapsi, aikuinen, Jeesus, lasten kaltaisuus, hymy, huolenpito, vastuu, kriisi, hätä, itsemurha, kuolema, suru, Kauhajoki |