saarnalinkki sivulle takaisin                                                                 

Saarna Munkkiniemen kirkossa 3.2.2008   Lasiaissunnuntai

EvankeliumiJoh. 12: 25-33Jeesus sanoi:    "Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän.  Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.     Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!"    Silloin kuului taivaasta ääni: "Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen."  Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: "Enkeli puhui hänelle." Silloin Jeesus sanoi: "Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne.  Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni." Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa. 

VIRRET: Alkuvirsi 54 Kiitosvirsi/Kolminaisuus 727:1-2,4 päivän virsi 430 Uhrivirsi  77:1- Ehtoollisvirsi 228 Ylistysvirsi 326: 1,7     

 

 SAARNA MUNKKINIEMEN KIRKOSSA 3.2.2008 LASKIASSUNNUNTAI,yhteisvastuukeräyksen avaus. Saamme tänään lähteä yhdessä kohti  paaston aikaa. Olemme matkalla kohti suurta kärsimystä, mutta myös suurta iloa. Laskiaissunnuntai johdattaa meitä valmistautumaan kohti kirkkovuoden kohokohtaa, pääsiäistä.

 Aikanaan Pääsiäistä edeltäväksi valmistusajaksi vakiintui 40 arkipäivää käsittävä paastonaika. Sunnuntaipäiviä ei siis laskettu paastopäiviksi. Paastonajan pituuden esikuvana on Uudessa testamentissa Jeesuksen paasto autiomaassa.  Vanhassa testamentissa esikuvia ovat mm. Mooseksen paasto vuorella, profeetta Elian paasto. 

Koska kristikunnan alkuaikoina seurakunnan uudet jäsenet kastettiin mieluimmin pääsiäisenä, paastonajasta tuli myös kasteelle valmistautumisen viimeinen vaihe. Paaston aika antaa meille myös mahdollisuuksia. Voimme asettaa sille kukin omia tavoitteitamme, sellaisia, jotka sopivat omaan elämäämme juuri tänään, niin että sydämemme on mukana tässä paastossa.   

Voimme ja meidän tulisi aivan erityisesti kiinnittää huomioita Kristukseen. Saamme kulkea Hänen kanssaan, Hänen kärsimystietään ja muistaa omaa syntisyyttämme ja armon tarvettamme.  Hän Kristus, meidän armahtajamme kulkee edellämme ja toivoo, että kulkisimme Hänen ohjaamiaan ja että meihin syttyisi rakkaus Taivastielle. Tänään Jumalan ääni, ukkosen lailla kehottaa meitä pysähtymään, katsomaan Kristukseen, syntisten sovittajaan. Tänään alkava Yhteisvastuukeräys kutsuu meitä myös jakamiseen, välittämiseen.Me voimme auttaa kotimaassa ja ulkomailla.  Tänään meitä kehotetaan kohtaamaan Kehitysvammainen lähimmäinen, joka tahtoo tehdä tuettua työtä avoimilla työmarkkinoilla. Sellaista työtä joka hänelle sopii ja johon hän on saanut koulutuksen.   Tänä vuonna ulkomaan kohteena saamme auttaa Länsi-Afrikassa asuvia liberialaisia.  Tämän maan kansalaiset haluavat jälleen rakentaa maataan ja me saamme olla tukemassa heitä siinä.  Meillä on vastuu kaukaisista ja lähellä olevista lähimmäisistä. On muistettava, että elämä on vuorovaikutusta, elämä on lahja Luojaltamme. Tässäkin pätee vanha totuus, antaessaan saa. Kehitysvammaisilta meillä olisi paljon oppimista.  Monet heistä ovat välittömiä iloisia ja ennen kaikkea usein aidompia, kuin me muut olemme. Meillä itse kullakin on monia rooleja, ehkä enemmän kuin niitä tarvitsikaan olla.  Agricolan kirkon Tuomas-messussa eräs kehitysvammainen nainen tervehtii usein ovella tulijoita laulukirjoja ojentaen. Minulta hän on usein kysynyt Tuletkos Tuula siihen ja siihen messuun taas avustamaan.  Vaikka hän ei päätäkään ketkä oikeasti tulevat avustamaan johonkin tiettyyn messuun, hänellä on iloinen vastaanottavainen asenne kanssa ihmisiinsä. Siitä syntyy hyvä ja iloinen mieli messuun tulijalle. Tänään täällä teillä kirkollanne törmäsin ilokseni kehitysvammaisen XXX:n, joka auttaa täällä kirkolla usein ja tänään hän oli mm. ojentamassa virsikirjoja. Se tuntui mukavalta.  Tänään katsomme myös Jeesukseen. Matkalla kohti pääsiäistä Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Opetuslasten on vaikea pysyä mukana siinä mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu kaikenlaista hämmentävää.  Mutta juuri tällä tiellä kohti Golgataa Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti.  Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Paastosta puheen ollen, emme ehkä pidä totaalista paastoa, mutta voimme luopua 40. päiväksi vaikkapa jostain herkustamme, jostain tavastamme, pikkupaheesta. Voimme tehdä paastoa mielessämme, raivaamalla tilaa hiljentymiselle ja hartaudelle. Tänään Jeesus sanoo meille "Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän."  Mitä Jeesus mahtaa tällä tarkoittaa? Mitä on elämän rakastaminen, mitä elämän kadottaminen, mitä alttiiksi paneminen? Onko elämästä lupa nauttia? Luulenpa, ettei Jeesus sinänsä paheksu elämän pieniä nautintoja, ilon aiheita. Mutta niihin ei saa jäädä. Meidän asenteemme elämään ratkaisee tämänkin asian. Toisaalta Kirkon historia kyllä tuntee rigoristisen, kaikista maallisista nautinnoista kieltäytymisen linjan, mutta se ei, ymmärtääkseni, ole koskaan saanut jalansijaa luterilaisessa kristillisyydessä. Lähetystyöntekijä, pastori Jouko Lankinen pohti tätä asiaa eräässä saarnassaan seuraavasti:Jos luemme Martti Lutherin elämänkertoja ja tekstejä, meille avautuu kuva miehestä, jolle elämän pienet ja suuret ilot olivat Jumalan lahjaa.  Niistä suorastaan piti nauttia, jos halusi olla Jumalalle kuuliainen ja häneen uskova. Olennaista on se, että elämän ilot otetaan vastaan Jumalan lahjana. Jatkan vielä Lutherin omalla kirjoituksella: Luther kirjoittaa Isossa katekismuksessa ensimmäistä käskyä selittäessään: "On luotettava yksin Jumalaan ja odotettava pelkkää hyvää häneltä, joka meille antaa ruumiin, elämän, ruoan, juoman, terveyden, suojan, rauhan ja kaiken sekä ajallisen että iankaikkisen hyvän, mitä tarvitsemme..." Näin ollen Elämän rakastaminen ei siis voi merkitä elämän lahjoista kieltäytymistä. Se ei ole Jeesuksen viesti meille.  Luulenpa, että Jeesus tarkoittaa liiallisella elämän rakastamisella sellaista omaan elämään keskittymistä, jossa lähimmäinen unohtuu lähes tyystin. Nykyään puhutaan paljon siitä, kuinka me ihmiset olemme narsistisia, itseemme keskittyviä. Varmasti me kukin näemme päivittäin monin tavoin sen, että tämän päivän yhteiskunnallisissa ongelmissa on pitkälti kysymys juuri tästä sekä yksityisen ihmisen, että yhteisöjen elämässä.   Talouselämä katsoo maailmaan vain neljännesvuosittain, ja periaatteessa kannattavia tehtaita lakkautetaan, jotta omistajat voivat maksimoida voitot. Juuri tänään Jeesus tahtoo varoittaa meitä vääränlaisesta itsemme rakastamisesta. Jeesus kehottaakin itselleen omistautumisen sijaan antamaan elämänsä alttiiksi, uhraamaan itsemme, antamaan elämämme Jumalalle, lähimmäisille.  Jumala kyllä antaa meille sen, mitä tarvitsemme. Hän on valmis kärsimään puolestamme, että meillä olisi elämä Hänen yhteydessään. Itsensä uhraaminen tai alttiiksi asettaminen ei ole tänä päivänä suosittua. Pikemminkin lehdet ja muu media kehottaa katsomaan ja huomiomaan oman itsemme, kehittämään omaa itseämme. Korostetaan, sitä, että Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan elämäänsä ja itsensä toteuttamiseen. Näin Jeesuksen sanat tuntuvat olevan ristiriidassa tämän ajan ihmissuhdeoppien kanssa. Luulenpa kuitenkin, että Jeesuksen sanat menevät syvemmälle kuin monet lehtien ihmissuhdeopit.  Kirkkoherra Mikko Tervonen korosti tätä alttiiksi laittamista kolmen vuoden takaisessa laskiaissaarnassaan.Siis Jeesus lähtee ajatuksissaan vapaaehtoisesta itsensä ja oman elämänsä alttiiksi panemisesta. Jeesuksen ajattelun mukaan elämän sisältö ja elämän mieli löytyvät juuri tätä kautta - itsensä likoon laittamisesta.  Toisten hyväksi eläminen ja elämä Kristuksessa ovat itsekkään elämän vastakohtia.   Tätä kautta löytyy uudenlaista vastuullisuutta. Näkökulma elämään muuttuu. Me olemme Jumalan luomina ihmisinä ainutkertaisia ja saamme toki pitää huolta itsestämme, kunhan lähtökohtana on Jumalan rakkaus, se rakkaus, jolla hän on meitä rakastanut. Mutta näkökulma ja tapa tehdä asiat ovat tärkeitä, ratkaisevia. Samoin motiivilla on merkityksensä. Olette varmaan huomanneet, että puhun mielelläni välittämisen ja vastuun teologiasta. Kääntymällä Kristuksen puoleen, me pääsemme takaisin siihen yhteyteen, johon Jumala on meidät tarkoittanut pitäen huolta toinen toisestamme ja samalla itsestämme. Kristus kävi totisen ja riipaisevan kamppailun siitä, miten rakastaa tai kadottaa elämänsä. Siitä kertovat meille erämaakiusausten kuvaukset tai kiirastorstai-illan taistelut, ankarat mittelöt Jumalan tahdon toteutumisen puolesta. Näiden tilanteiden lähtökohdat olivat samat, ihmisen oman tahdon ja tarpeitten tyydyttäminen, kärsimyksen kieltäminen tai syrjäyttäminen, tämän hetken kunnian hyväksikäyttäminen.  Mutta tämä ei ollut Jumalan kunnian tie, tämä ei ollut Kristuksen tie. Jumalan kunnia Kristuksessa kulki kärsimyksen ja kuoleman kautta.  Mutta älä unohda koskaan, että Kristuksen tie kulki ja kulkee myös ylösnousemuksen kautta.  Jos Jeesus olisi langennut, niin erämaa-kiusausten hyväksyminen olisi tuonut hetken hyvinvoinnin Hänelle itselleen. Kiirastorstaiyön tuskien alta livahtaminen olisi tarjonnut tavallisen elämän jatkon ja päätöksen, tavallisen kuoleman. Jeesuksen kuuliaisuus Jumalan kunnialle, hänen suunnitelmalleen, paljasti elämän todelliset elementit, synnin, kärsimyksen, kuoleman - ja myös sovituksen mahdollisuuden. Tämä tie on vailla vertaa, ylimittainen muihin yrityksiin nähden.  Tämä tie ei kiellä elämän todellisuutta, ei vaadi suuria suorituksia, vaan lahjoittaa. Pelastuksen, sovituksen hyväksi on kaikki jo loppuun suoritettu. Ensimmäisenä on Kristuksen uhri ja siitä käsin avautuvana myös meidän elämämme, sen sisältö, merkitys ja päämäärä. Kristuksesta käsin näemme myös oman elämämme suhteessa toisiin ihmisiin ja elämän kokonaisuuteen.  Elämän alttiiksi paneminen ei siis ole omatekoisen uhrin tie. Se ei myöskään merkitse syrjään vetäytymistä, itsesääliä, vastuun pakenemista, oman itsetunnon tai omien lahjojen nujertamista.  Se on pikemminkin niiden ottamista käyttöön.  Se on Kristuksen uhriin ja armoon sitoutumista, siitä nousevaa palvelun ja nöyrän rakkauden toteutumista. Se on lahjaksi saadun elämän jakamista ja lähimmäisen kunnioittamista

 Saarna kirkastussunnuntaina 2006