Saarnat nousseet hakutilaston ykköseksi

Maanantai 27.4.2009 klo 23.29 - Tuula Paasivirta

Kiintoisaa näitä sivujani ajatellen, että pitkään ystävyysruno oli pitkään suosituin teksti, jolla sivuilleni tultiin ja löydettiin. Pääsiäisruno on ollut suosittu.

Kertooko tämä jotain ihmisten tarpeesta etsiä runoja, käyttää ja lukea niitä? Silti runokirjat ovat markinaalissa ostotilastoissa. Kuitenkin tiedän ihmisten lukevan runoja.

Tällä hetkellä saarna ja saarnat ovat kivunneet ykköseksi. Kertonee siitä, että pappit käyttävät nettiä tehokkaasti hyväkseen. Vaikka varmasti muutkin lulevat meidän pappien saarnoja netissä. Hyvä niin. Tervetuloa lukemaan.

Tuula 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saarna, haku, hakupalvelu, tilasto, runo, ystävyys, pääsiäinen, hakupalvelu,

Itkeä itkevien kanssa

Sunnuntai 28.9.2008 klo 11.40 - Tuula Paasivirta

Äsken päättyi muistojumalanpalvelus Kauhajoella. Yksinkertainen, lohduttava jumalanpalvelus. Itku tuli silmään katsellessani tummiin pukeutuneiden seurakuntalaisten rivistöjä.

Kiitos piispa Simo Peuralle vakavasta, kyselevästä, lohduttavasta saarnasta. Myös virret lohduttivat. Moni kohta itketti, mutta se ei ole pahasta.  Me saamme itkeä, kun sen aika on.

Mietin surun lohduttomuutta, murheen syvyyttä. Sitä ei voi ymmärtää. Lapsen menetys näin straagisesti on jotain niin vavahduttavaa, että pienen ihmisen mieli ei käsitä asiaa.   Koulutoverin, ystävän menetys on myös pysähdyttävää, käsittämätöntä.

Voi vain rukoilla, Jumala auta, lohduta. Ole surevien tukena. Auta meitä olemaan toinen toistemme tukena.

Jumalanpalveluksen perään tulee Kirkon radio-ohjelma Horisontti. Siellä käsitellään lapsiperheiden köyhyyttä ja sitä mitä kirkkomme diakoniatyö voi asiassa tehdä. Hälyyttävää on, että lapsiperheiden hakemukset diakoniatyössä ovat lisääntyneet. Mistä se kertoo??

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itku, itkeminen, suru, sureminen, muistojumalnpalvelus, jumalanpalvelus, Kauhajoki, saarna, piispa, Simo Peura, muistokynttilä, horisontti, lapsiperheet, köyhyys, diakonia

Saarnan tekemisestä

Torstai 28.2.2008 klo 0.28 - Tuula Paasivirta

Taannoin kysyttiin Hesarin Kesustelupalstalla: Kirjoittavatko kaikki papit todellakin koko saarnansa paperille? Lukevat suunnilleen kaiken paperista?

 Vastailin siihen minäkin jotain ja ajattelin tuosta muokata siitä jutusta tänne pienen tekstin.

Se on niin, että toiset kirjoittavat saarnansa paperille toiset eivät. Itse kirjoitan saarnan A 5 kokoon isolla tekstillä. Iso koko osittain siksi, että olen näkövammainen (ensimmäinen näkövammainen naispastori EVL -kirkossa) Tämä nyt on tekniikkaa, mutta iso koko ja lyhyet kappaleet auttavat siinä, ettei saarna ole niin paperinmakuinen, kun tekstin silmäily käy nopeasti samalla, kun puhun. Olen saanut tavastani puhua melko paljon hyvää palautetta samoin kuin saarnojen sisällöistä. Saarna on oikeastaan saarna vasta pidettynä aidossa tilanteessa.

 Ainakin oma saarnani sisältää kolmenlaista asiaa, joista osa vaatii tekstin olemista paperilla, nimittain faktat Jeesuksen ajalta, raamatun lainaukset. Sovelluksen meidän arkeen voi puhua vapaasti niin halutessaan. Virtuoosipuhujat voivat puhua ilman paperia. Ja jo pidempään pappina olleet, mutta virkaiässä nuoret, ehkä tarvitsevat paperia tuekseen.

Hartaustilaisuukssa saatan puhua ilman paperia useinkin.

 Muu työmäärä, vaikuttaa siihen, kuinka saarnan valmistaa, paljonko on aikaa valmisteluun ja saarnan opetteluun. Oikeastaan koskaan ei ole niin paljon aikaa, kun meille yliopistolla opetettiin, että  saarnan valmistamiseen tulisi olla.  Seurakuntapastorin työmäärä on melkoinen, päivät ovat pitkiä. Saarnan valmistuksen vaikeus on juuri siinä, että seurakuntalaiset ovat kukin yksilöitä omine tarpeineen ja odotuksineen. Saarnan pitäisi antaa jokaiselle jotakin.

Saarnan valmistelussa on tärkeätä, että saarnan pohjana olevan tekstin lukee hyvissä ajoin. Lukee kommenttaareja ja pohtii, mitä evankeliumitekstissä todella sanotaan. Valmistellessä voi lukea eri raamatunkäännöksiä, alkutekstiä jne. Netistäkin nykyään on paljon apua.  Minulle tärkeätä on, että pysyn tekstissä paljon, vaikka muutakin puhun. Tällöin saarnan erityisyys säilyy.

 Joskus on hyvä lukea postilloja ja muuta kirjallisuutta. Opettajani, pastori Kai Vahtola sanoi aikanaan käytällisissä harjoituksissa, että pastorin tulee lukea jatkuvasti sekä tietokirjoja että kaunokirjallisuutta. Tämä siis raamatun lukemisen lisäksi.

Kun saarna on pidetty, mapitan saarnani vuosikerroittain ja kalenterivuosittain kansioon. Joidenkin pappien saarnoja löytyy postilloista, saarnakokoelmista toisten taas SKS:n arkistosta yms. Ei kai ole ohjeita niiden arkistoinnista olemassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: saarna, saarnan valmistelu, saarnan kirjoittaminen

"Sekahedelmäkeittoa"

Keskiviikko 27.2.2008 klo 23.29 - Tuula Paasivirta

Tänään elämä on ollut melkein kuin sekahelmakeitto, paloja sieltä täältä. Lehtijuttuja olen kirjoittanut ja Tuntematonta Sotilasta olen kuunnellut äänikirjana. Kyseessä on muinainen nauhoite, jossa Kaukovalo Ylänne lukee ilmeikkäästi kyseistä kirjaa.  Huomattavasti ilmeikkäämmin, kun äänikirjoja nykyään luetaan. Hän ei unohda edes murteita tai lauluja, vaan tulkitsee ne todella elävästi.

Kodin lehtipinoja olen saanut siivottua taloyhtiön roskikseen. Hyvä niin. Se on aina suuri saavutus. Eikä ollenkaan itsestään selvä. Siivoaminen ei ole unelmapuuhaani. Silti se on siitä mukavaa, että saa näkyvää jälkeä. Sitä puhe- ja sielunhoitotehtävissä ei läheskään aina saa nähdä näyvää jälkeä, vaikka osapuolet tyytyväisiä olisivatkin.

Tulevaa naisten ts. Marianpäivän saarnaa pitäisi miettiä, sillä minulla on Paavalin kirkossa tuolloin työvuoro. Ensi viikolla on naispappeuden 20 -vuotisjuhla. Hieno juttu.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arkitöitä, siivoaminen, saarnan kirjoittaminen, papin töitä, naispappeus 20 vuotta

Yhteisvastuukeräyksestä saarnassani 3.2.2008

Tiistai 26.2.2008 klo 4.54 - Tuula Paasivirta

Jotain lupaamiaini ajatuksia Yhteisvastuukeräyksestä on saarnassani 3.2.2008. Sen voi lukea nyt täältä sivuiltani.

linkki mainittuun saarnaan

Kyse on mitä suuremmassa määrin välittämisen ja vastuun teologiasta, kirkollisesti ajatellen. Kun Sinä ja minä välitämme kaukaisesta ja lähellä olevasta lähimmäisestä, silloin me täytämme Kristuksen lain.

Liperian sodan runtelemat ihmiset pääsevät uuteeen alkuun. Heille menee suuri osa tuesta ja keräystuotosta. Sota niin Afrikassa ja muualla on moni mutkainen asia. 

Toisaalta täällä kotimaassa voimme tuota iloa ja taloudellista hyötyäkin, auttamalla halukkaita kehitysvammaisia työllistymään.

Laitan tähän pätkän Matteuksen evankeliumista, vaikka se kuulostaakin tuomiopäivän tekstiltä:

Matt: 25:  35. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
36. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37. "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
38. Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39. Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40. Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
41. "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
42. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa.
43. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.'
44. "Silloin nämäkin kysyvät: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?'
45. Silloin hän vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.' Raamamtun lainaus loppui.

Tässähän sitä on jo perustetta osallistua keräykseen.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yhteisvastuu, saarna, kohteet, välittäminen, vastuu, teologia

LISÄYS, jouluyön saarna

Keskiviikko 9.1.2008 klo 1.22 - Tuula Paasivirta

LISÄYS; jouluyön saarna

Olen lisännyt sivuilleni jouluyön saarnan. Saarna on pidetty Paavalin kirkossa jouluyönä 2007. SE löytyy saarnat osiosta.

Se käsittelee joulun perusasiaa Jeesuksen syntymistä ihmiseksi, Vapahtajaksi, syntisten auttajajaksi.

Tuula Paasivirta

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jouluyö, saarna, Jeesus, Vapahtaja, Maria, Joosef, lapsi, paimenet, pyhäyö

Kotsivuistani

Perjantai 1.12.2006 klo 3.03 - Tuula

Saarnoja lisätty pari kappaletta

Olen tänään lisännyt onnistuneesti 2 saarnaa.

Se on edistystä se.  Eli en ole toivoton vaan kehityskelpoinen henkilö.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut saarna päivitys