Tyytyväisyystaidotko?

Tiistai 7.1.2014 klo 0.06 - Tuula

Tyytyvaisyystaidot ja sitku- mutku elämä

Pohdin syksyllä Facebookin päivityksessäni elämisen tasoja. Mitä me vaadimme ja toivomme elämältämme? Olemmeko edeleen, kaikki tänne heti -tyyppejä tai sitku- ja mutku tyyppejä. Vai löydämmekö onnenkukan lauantaiehtoon kauniista musiikista, kynttilän valosta?

Pohdintani siivitti ikään kuin huomaamatta, "uuden" lanseeraatavan ajatuksen "tyytyväisyystaidot" esittelyn. Haluan kysyä: Voinko oppia, voitko sinä oppia olemaan tytyväinen elämään ja oleviin oloihin, vaikka kaikki ei aina olekaan ihan nappiin mennyt? Nyt en tarkoita akuutteja suruja, ne pitää kohdata ja saa ja pitää surra. Siihen ihmisellä on oikeus kaikessa rauhassa.

Mutta muutoin, ollaanko me liian tyytymättömiä, silloinkin, kun lopulta maailman mittasuhteessa asiat on kohtuullisesti? Tämä tuli mieleen, kun eräs fb -kaveri "heitti huulta", että tänään ei ole valittamista, kun ilmoistakaan ei voi valittaa. Oma oivallukseni tälle päivälle on, taidan "omistaa" tyytyväisyystaidot, koska olen tytyväinen ja iloinen, ainakin enimmäkseen. Se ei ole synonyymi sille, että kaikki ois aina mahdottoman hyvin. Mutta riittävän hyvin ja jos on oppinut, mitä elämä oikeasti on ja ettei se mene aina kaavan mukaan ja voi sisältää syviäkin suruja ja huonoa lähtökohtaa. Mutta juuri siksi taidan tietää syvällisesti, mistä puhun ja on kanttia puhua tästä aiheesta.

Haluan jatkossa puhua tästä tärkeästaä aiheesta ja oivaltamishistoriasta enemmän, siis arkielämän taidoista ja elämänilosta.

Taito onneen ja tyytyväisyyteen saattaa herättää myös kateutta. Tähän palaan myöhemmin.Siihenkö liittyy sanalasku: Se jolla onni on, sen kätkeköön? Palaan teemaan ja muihin teemoihin. Tämä on suurelta osaltaan LIlyn logissa julaisemani teksti. Se blogi on vasta alussa, sekin.

Helmikuussa pidän Paavalinkirkolla ensimmäisen tapahtumapäivän Tyytyväisyystaidot mahdollisuutena.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tyytväisyystaidot, positiivisuus, blogi, kirjallisuusterapia, tapahtumapäivä, Lily, elämän ilo, onni, onnellisuus, tyytymättömyys, tyytyväisyys, mahdollisuus

Ystävyyden arvo, välittäminen, Osanotto

Torstai 25.9.2008 klo 23.38 - Tuula

Tässä aiemmin julkaisemani runo.

Juuri tänään on ystävyys tärkeä osa elämää ihmisyyttä.

Kulje hänen rinnallaan, jolla on vaikeata. Jää lähelle.

Kauhajoen murheeseen osaa ottaen.

Milen murheeseen osaa ottaen.

YSTÄVYYS -runo

Kun ystävyys kerran tuli luokseni,
sen annoin elää kanssani kulkien
halki maailman.

Se oli hymy vieno,
aurinko sievä.
Se lämmitti.

Halaus hieno,
surun jakaja.
Se oli ystävyys,
joka jäi lähelleni.

Ystäviä on vain niin harvassa.
Ystävyys on eri asia kuin
kaunis ilma tänään tyyppi

Tulee melkein iholle,
mutta antaa tilaa
myös minulle ja
minä hänelle.

Tuula Paasivirta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ystävyys, tänään, Kauhajoki, suru, elämä, kuolema, välittäminen, maltti

Ilouutinen, Kirjaani saa nyt Kotisataman nettikaupasta

Torstai 1.5.2008 klo 19.39 - Tuula Paasivirta

Googletin äsken huvikseni omalla nimelläni. Joskus teen huviseni ja mielenkiinnosta näin, sillä netistä löytyy tietojani monilta sivuilta.

Tänään paljastui kaksikin kiinnostavaa asiaa. Näyttelyni löytyi, joiltakin menovinkki -listoilta. Se on hyvä juttu. Galleria on lähettänyt tiedotetta lehdistölle. Gallerian tiedotteeseen ei ehtinyt kuvailutulkkaus asia, joten olen itsekin lähettänyt tiedotusvälineille informaatioita näyttelystäni.

Mutta suuri iloinen yllätys oli, että Kotisataman nettikauppaan on otettu runokirjaani myyntiin.

http://www.kotisatama.net/kauppa/

Suora linkki kirjaani oli niin pitkä etten sitä tänne laittanut. Kirja löytyy nimelläni Kotisataman nettikaupasta. Ylläolevasta linkistä pääset tähän nettikauppaan.

Joten sieltäkin sitä runokirjaani saa nyt ostaa. En ole vielä käynyt uusitussa myymälässä, enkä tiedä saako kirjaa myös myymälästä suoraan ostettua. Jossain vaiheessa Helsingin myymälästä on tulossa nettikaupan noutopiste.

Todella mukavaa, kun KirjaKotimaa ei myy enää kuin omia kirjojaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikauppa, runokirja, runokirjani, googlettaminen, tilaaminen, saatavuus, Elämää vuodenkierrossa, ostaminen, ilouutinen

Etsikkoaika uskontiellä

Sunnuntai 10.2.2008 klo 16.59 - Tuula Paasivirta

Jumala kutsuu ihmistä, etsikkoaika

Laitampa täne taas yhden Kotimaa -blogini tekstin.

Kun kävin rippikoulua, vanha rovasti puhui meille nuorille etsikkoajoista. Ajoista, jolloin Jumala kutsuu ihmistä ristin tielle.

Toinen kommentti, joka rippikoulusta jäi mieleen on: Synti erottaa sydämen Jumalasta. Se on hyvä määritelmä edelleen.

Näitä, tuttuja ajatuksia jään miettimään. Asioita, joista itsekin pappina toisinaan puhun ihmisille. Oikeastaan, mietin Jumalan kutsua ja johdastusta ihmisen elämässä. Rukous on suuri mahdollisuus, kun ihminen tahtoo lähteä kulkemaan Jumalan osoittamaan suuntaan.

Samalla mietin Lutherin pohdintoja. Siis Luther vastasi Sidottu ratkaisuvalta kirjoitelmalla tai kirjallaan Erasmus Rotterdamilaisen Diatribi eli tutkielmaan vapaasta ratkaisuvallasta.Edellä mainitut teokset ovat Reformaatioajan vapaata ratkaisuvaltaa koskevassa keskustelussa keskeisimmät teokset.

Olen kyllä aina ajatellut ja ymmärtänyt, että usko on Jumalan lahja. On mysteerio, miksi kaikki ihmiset eivät kulje Jumalan tahdon tietä. Miksi Jumala ei ”pakota” ihmistä tähän, kun hän kuitenkin aikaan saa ja kutsuu uskon tielle. Tässä ymmärtääkseni tulee vastaan ihmisen oman tahdon käytön mahdollisuus, että Jumala ei pakota ihmistä kaidalle tielle, mutta kutsuu ihmistä tälle tielle. Puhutaan etsikkoajoista. Sanotaan, että kutakin meistä kutsutaan muutaman kerran elämän aikana. Etsikkoajat ovat siis erityisiä aikoja, jolloin Jumala kutsuu ihmistä luokseen ja ristin tien seuraamiseen. Jumala kutsuu ihmistä Vapahtajan seuraan.

Tätä on hyvä pohtia näin paaston aikana. Miksi nykyihminen etääntyy Jumalasta? Miten voisimme puhua sellaista kieltä, jota tavallinen ihminen ymmärtää, mistä on kyse näissä uskontien asioissa?

Hyvää paaston aikaa !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: etsikkoaika, usko, elämä, Luther, kutsu, Jumalan kutsu

Keskeiset asiat papin ja maallikon elämässä?

Torstai 24.1.2008 klo 14.40 - Tuula Paasivirta

Tämä on julkaistu myös Kotimaa lehden lukijablogissani, mutta pidän asiaa tärkeänä ja laitan myös tänne, koska kaikki lukijat eivät välttämättä käy Kotimaa -lehden sivuilla. Tässä on osa samaa, kun edellisessä tekstissäni.

Keskeiset asiat kirkossa papin ja maallikon elämässä?

Tuula Paasivirta

24.01.2008

Lukiessani lehtiä, tutkiessani nettiä tai seuratessani mediaa kirkon ja sen sanoman näkökulmasta, tulee tunne, että kirkon keskeiset asiat ovat suhde homo- ja lesbo -kysymyksiin ja naispappeuteen. Eikö herätyskellojen pitäisi soida, jos nämä kaksi kysymystä ovat kirkossa sen elämässä tärkeimmät kysymykset? Missä ovat kysymykset uskosta, kristittynä elämisestä, lähetyskäskystä?

Eikö meidän tulisi keskustella enemmän Kirkon keskeisestä olemuksesta, perustasta, uskontunnustuksesta? Missä kysytään, mitä Sinulle merkitsee pääsiäinen, Jeesus syntisen ystävänä ja syntien sovittajana?

Papin keskeinen tehtävä on kertoa armollisesta Vapahtajasta, joka antaa syntimme anteeksi, kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja uskoo synnit anteeksi saaneensa, kun ne on hänelle anteeksi annetukseksi julistettu.

Tämä ei estä papilta järjen käyttöä. Jumala on järjen luonut ja sitä käytettäköön. Järjen käyttöön liittyy kyky toimia asiallisesti sielunhoitajana, raamatuntuntemus. Ei tarvitse olla fundamentalisti, vaan voi elää ihmisenä tässä ajassa, unohtamatta raamatun perustotuuksia. Silti on hyvä tuntea ajan antama tieto ihmisestä. On hyvä omata kyky kunnioittaa toista ihmistä Jumalan luomana ihmisenä.

Minulle raamatussa tärkeitä ovat Vanhassa testamentissa Degalogi, kymmenen käskyä, samoin Jesajan ennustukset Messiasta ja Jobin kirja kärsimyksestä ja se mitä juutalaisten historiasta kerrotaan.

Uudessa testamentissa taas Vuorisaarna, Jeesuksen elämä ja puheet ovat kskeisiä asioita. Kaiken kaikkiaan neljä evankeliumia ristiriitaisuuksineen ovat erittäin tärkeitä raamatussa. Sieltä se uskon perusolemus löytyy. Kristus kirkon Herrana. Joulu ja pääsiäinen ovat keskeiset asiat. Golgata on keskeinen paikka kristitylle ihmiselle. Mutta kaikkein keskeisntä on tyhjän haudan ihme. Niitä saa pohtia ja ihmetellä. Ei ole naivia uskoa raamattuun. Mutta uskominen ei merkitse lekalla päähän lyömistä, vaan perusasian esillä pitoa.

Papin keskeiset tehtävät ovat sakramenttien jakaminen, syntien anteeksi julisminen (Jumalan palvelijana ) sielunhoito sekä oman työnanatajan ja työtehtävän tuomat lukuisat tehtävät. Esimerkiksi seurakuntapastorin tehtävissä riittää työ poikineen ja ne on tehtävä hyvin.

Kirkon opissa Vähä Katekismus riittää hyvin pitkälle tavalliselle ihmiselle. Toki en kiellä maallikkoa lukemasta isoa katekismusta ja iloitsen, että meidän kirkossamme maallikkokin voi lukea raamattua omalla kielellään. Meidän pappien lienee syytä lukea enemmän opillisia kirjoja ja rukoilla niiden äärellä ja etsiä sitä, miten sanoman voi kirkastaa ja miten voi elää aidosti yhtä aikaa pappina ja ihmisenä, sydän taivaassa ja jalat maassa. Sekä muistaen, että samaan sydämeen mahtuu usko ja järki.

Mutta vain vähän on tarpeen, jotta sana ja sagramentit toteutuvat. Kun ilosanoma on kerrottu, synnit julistettu anteeksi ja ehtoollinen annettu ja vastaanotettu, ollaan jo pitkällä. Kun ihminen on osoittanut halunsa uskoa, pysyä tällä tiellä. Viime sunnuntain aiheena oli "Ansaitsematon armo". Armo tulee ihmiselle Jumalan tahdosta, ei ihmisen ansioista. Ihmisen tehtävä on vastaanottaa armo. Jumala ei pakota. Ihmisellä on vapaa tahto. Ihmisellä on lupa epäillä, kuten Tuomas epäili aikanaan. Siinä on jotain rehellistä. Se kertoo, että pohdinta on meneillään, asiat eivät ole yhden tekeviä.

Jos palaan papin ja kirkon tehtäviin vielä.Toki myös sielunhoito, keskustelu ovat tärkeitä ja keskeisiä asioita papin työssä. Niin pitää ollakin. Siinäkin pitää olla järki mukana, kuuntelemisen taito, suuret korvat, rukoileva mieli, toki myös ymmärrys ihmisestä, hänen erilaisista tarpeistaan, kyky ohjata eteenpäin, kun omat taidot ja tiedot eivät riitä.

Maallikolle tärkeitä ovat usko Kristukseen syntien sovittajana, ehtoollinen, seurakunta. Minulle sopii hyvin maallikko toimimaan papin rinnalla tietyissä tehtävissä. Se elävöittää seurakuntaa. Myös vammaiset ja sairaat voivat olla toteuttajia, ei vain kohteita. Helsingin Tuomasmessussa usein eräs kehitysvammainen on iloisesti antamassa kirjoja tulijoille. Se on upeaa. Olen iloinen, että hänet on otettu mukaan. Kristuksen kuva on kaikissa ihmisissä. Tähän liittyy sekin, että maalikot eivät voi olla vain kohteita seurakunnassa, vaan täysivaltaisia jäseniä.

Uskon keskeisyydestä vielä. En usko, että Jeesus viimeisellä tuomiolla kysyy sinulta, toimiko Jumalan palvelijana nainen vai mies (= hän joka kertoi hyvän sanoman papin tai maallikon asemassa sinulle, vaan uskoitko todeksi sen,mitä sinulle julistettiin Kristuksesta ja Kristuksen nimeen? Ei sekään ole olennaista oletko hetero vai homo, vaan, mikä on suhteesi uskon peruskysymykseen.)

Näin ollen kysynkin, miksi askartelemme epäolennaisuuksien kanssa jatkuvasti? Ne eivät ole pelastuskysymyksiä. Näin ainakin olen uskoni ymmärtänyt.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: maallikko, lappi, usko, keskeiset asiat, kirkko, usko, elämä

Kristittynä elämisestä

Tiistai 6.11.2007 klo 16.58 - Tuula Paasivirta

Olen viime aikoina pohtinut, mitä on elää kristittynä länsimaisena ihmisenä ja teologina. Malleja on monia. Mikä niistä on oikea ja minulle sopiva? Mitä sitten, jos naapuri kokee ja ajattelee toisin?Onko siitä minulle haittaa tai hyötyä? Saako olla naivi, pitääkökö olla aina järkevä, perusteleva? Tai oikeammin haittaako se, jos kuulostaa välillä vähän naivilta? Miksi elämä vaikuttaa toisinaan Valintamyymälältä?

Elämme moniarvoisessa maailmassa. Mutta onko elämä sittenkään mikään Valintamyymälä? Eikö minun pitäisi ottaa kantaa maailmaan ja sen luomiin kysmyksiin? Eikö tekoni ja ajatteluni ole aina kannanotto? Valitessani jotain, jätän valitsematta toisen asian, teon tai tavaran. Jossain mielessä elämä muistuttaa valintamyymälää ulkoisesti ja joskus sisäisestikin. Mutta valinnan tehtyään, ei toivottavasti tarvitse soutaa edestakaisin. Vaikka en suosittele laput silmillä kulkemista, senkään jälkeen, kun valinta on tehty isojen ja pienten kysymysten kohdalla.

Olen kristitty, keski-ikäinen nainen. Elän suhteellisen vapaassa maassa. Maassa, jossa on uskonvapaus. Hyvä niin. Pohjimmiltani uskon, että ihminen, jolla on elämänkatsomos tai maailmankatsomus on onnellisempi, kuin hän jolla sitä ei ole. Se tuo elämään merkityksen ja tarkoituksen. Tässä ei kuitenkaan ole kyse hukkuvan tarttumisesta oljenkorteen. Ei ollenkaan, omasta vapaasta tahdostani, olen valinnut sen kutsumuksen, jonka koen oikeaksi. Kristityn elämässäkin on epäilyn ajat. Eiköhän melkein jokainen löydä itsensä epäilevän Tuomaan paikalta ajoittain. Uskon, että meille sallitaan sekin vaihe elämässämme, syystä tai toisesta.

Enkä jonkun mielestä on naivia ja lapsellista, uskoa Jumalaan. Tosiasiaksi jää, että melkein kaikilla ihmisillä ja kansakunnilla, heimoilla on jokin Jumala. Vain hyvin pieni osa ihmisistä on ateisteja. Osa uskoo luonnonjumaliin, osa Luoja -Jumalaan ja siihen, että kaiken takana on joku, joka on luonut maailman ja sen elämän. Tosiasiassa, kaiken takana täytyy olla vain yksi ainoa Jumala.

Vanhassa testamentissa puhutaan Jumalan kuvaksi luodusta ihmisestä. Tuo ihminen ei aina ole totellut Luojaansa, vaan jo varhaisessa vaiheessa harhautui omille teilleen. Jumala halusi takaisin rikkoutuneen yhteyden ja päätti antaa ihmiselle mahdollisuuden lähettämällä Sovittajan, oman poikansa. Eikö ole aika loogista, että rikkoutuneet välit tarvitsevat Sovittajan?

Tuo Sovittaja, Vapahtaja on Jumalan Poika Jeesus Kristus. Golgatalla tapahtui jotain suurta ja mahtavaa, ainutlaatuista. Uskossa on kysymys hyvin pelkistetysti tästä tapahtumasta ja sen seurauksista. Uskonko Jeesukseen Jumalan Poikana? Uskonko Häneen syntien sovittajana? Uskonko kuoleman jälkeiseen elämään?

Ei ollut oikeastaan tarkoitus tehdä, mitään käännytyskertomusta. Kristinuskossa on pohjimmiltaan kyse siitä, että en tarvitse tikapuita taivaaseen, sillä yhteys taivaaseen on Jeesus, joka on, niin halutessamme pääsylippu taivaaseen. Hän sovittaa meidän syntimme ja on Puolustajamme.

Messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa on kohokohtana ehtoollinen ja kaikissa jumalanpalveluksissa on toinen hieno asia syntien tunnustaminen, mutta papin näkökulmasta on merkittävää saada olla Jumalan palvelijan asemassa ja välittää synninpäästö, julistaa synnit anteeksi.

Koen olevani etuoikeutettu saadessani elää kristittynä naisena, kutsumustyössäni pappina ja paimenena. Teologia on hieno, mutta vaikea alue. Siinä riittää tutkimista ja pohtimista. Käytännön työssä ei voi olla koskaan kaikille mieliksi. Tärkeintä on olla käytettävissä lähimmäisenä ja ihmisenä. Etsiä yhdessä oikeaa tietä kristittynä toisen ihmisen kanssa. Mitä muuta voimme tehdä?

Vähemmän tärkeäksi koen vänkäämisen siitä, mikä on oikeaa kristillisyyttä ja mikä ei. Kun pelkitetysti uskoo Kolmiyhteiseen Jumalaan, kuten edellä kirjoitin, se on olennaisinta. Se on siinä. On armoa, jos osaa elää oikein ja välittää oikeaa elämää ja elämäntapaa muille ihmisille Kaste- ja lähetyskäskyn mukaisesti.

Teologina saan olla pyhien kysymysten äärellä ja oppia kollegoilta ja myös seurakuntalaisilta uutta.

Näin tällä kertaa pohdin, ehkä vähän naivisti ja pateettisesti, mutta todesti.

Tuula Paasivirta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristittynä eläminen, perusasiat, sovinto, sovitus, Golgata

Ikonit hartauselämässä ja hiljaisuuden viljelyssä I

Keskiviikko 24.10.2007 klo 0.33 - Tuula Paasivirta

Ikonit hartauselämässä ja hiljaisuuden viljelyssä I

Ikonit ovat alunperin ortodoksikirkon hartauselämään liittytteitä uskonnollisia, pyhiä kuvia. Eikä vain kuvia, vaan hartauselämän aktiivisia välineitä. Olet varmaan nähnyt ortodoksin suutelevan Jumalan äidin ikonia? Ortodoksit korostavat ikonien merkitystä Jumalanpalvelus- ja hartauselämässä käyttöesineinä ja kuitenkin pyhinä esineinä.

Ikonien aiheet ovat Jumalaan, raamattutuun liittyviä, värit määriteltyjä jne. Olen havainnut ns. murrettuja kuvia ja kiiltäviä kuvia. Minulle ikonin roisuus on tärkeä asia. Vierastan ylenmääräistä prameutta ikoneissa.

Itselleni rakkain ikoni on kolminaisuus ikoni, Isää, Poikaa ja Pyhää Hemkeä kuvastava ikoni. Sen pinta on rosoinen ja silti se on täydellinen Pyhä kolminaisuus.

Meillä luterilaisillakin ikonit ovat lisänneet suosioitaan, vaikka niillä ei meidän kirkoissamme virallista asemaa olekkaan. Luulen, että hiljaisuuden liikeen suosion kasvu, on niiden suosioita lisännyt. Ne auttavat esim. rukouselämässä keskittymään ja luovat pyhyyttä kotiinkin.

Tällä hetkellä tässä työpöytäni liepeillä on minulle viime aikoina rakkaaksi tullut maalauksen kopio, Tuhlaajapojan paluu. Se ei ehkä niinkään ole ikoni, kuin maalaus. Meillä läntisessä, protestanttisessä maailmassa on kirkollisia maalauksia hengellisistä aiheista. Ne kertovat oman tarinansa kulloisestakin tilanteesta taiteilijan tulkitsemana.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikonit, hartauselämä, koti, retriitti, hiljaisuus, kirkko, luterilaiset, ortodoksit

Vammaisten viime aikaisia kohtaloita

Perjantai 7.9.2007 klo 12.11 - Tuula Paasivirta

Vammaisten viime aikaisia kohtaloita.

Surullisena ja järkyttyneenä olen viime päivinä lukenut lehtiä ja seurannut uutisia. Yhtään insuliinisurmaa ei pitäisi tapahtua tietenkään. Toivompa, että ovat yksittäisiä tapahtumia, mutta mieleen hiipii epäilys aivan muusta.

Sairaaloihin ja hoitolaitoksiin liittyvä vyyhti on monimutkainen. Tähän liittyvät uupuneet ja ehkä psyykeltään sairastuneet hoitajat, vaikea hoitoiset potilaat, vähäinen henkilökunta, ainaiset sijaiset, vähäinen perehdytys, huono palkka, huonot työolot jne loputtomiin.

Yleinen arvostuksen puute on arkea. Tilanteita,jossa laitoksessa hoidettavia ei arvosteta ainutlaatuisina ihmisinä ovat loputtomia. Jopa arkkiatri Risto Pelkonen puhui elokuisessa ajankohtaisohjelmassa "niistä ihmisistä", kun olisi pitänyt puhua "heistä".

Pääsemmekö ikinä siihen, että ihmiselämä on oikeasti arvokas asia, eikä vain juhlapuheiden sanahelinässä, vaan arjessa ja aikuisen oikeasti?

Jos kunnan sosiaalityöntekijä sanoo vakavalla naamalla, että ainoa hyvä vammainen on kuollut vammainen, niin miten hän voi hoitaa hyvin vammaisten asioita. Vammaispalveluiden pitäisi kompensoida vammaiselle ja hänen perheelleen, vamman tuomia haittoja sekä tuottaa elämään laatua. Mutta onko näin?

2 kommenttia . Avainsanat: vammaisuus, elämä, ihmisoikeudet

Kuka on arvokas? Kellä on oikeus olla?

Tiistai 22.5.2007 klo 18.22 - Tuula Paasivirta

Kuka on arvokas, kellä on oikeus olla olemassa?

Olen miettinyt maailman menoa viime aikoina monesta näkökulmasta. Mitkä on meidän kunkin arvostukset arjessa? Miksi, me niin helposti ali-arviomme sairasta ja ns. erilaista ihmistä?

Mikä on se illuusio, että me olemme hyviä ja parempia kuin nuo muut? Kuitenkin aidon oikeasti, kuka tahansa voi sairastua, läheinen voi sairastua milloin vain. Kenen tahansa elämä voi koska tahansa kapeutua pitkäaikaissairaalan vuoteeseen. Kuka tahansa voi sokeutua jne.

Silti sairas ja vammainen on ihminen, persoona loppuun saakka, viimeiseen henkäisyyn saakka. Näin ollen sekin on merkityksellistä, miten yhteiskunta kohtaa sairaan, heikon, "epäonnistuneen" ihmisen. Kuka muuten määrittele, sen kuka on epäonnistunut?

Miten yhteiskunta eli me suhtaudumme toisen ihmisen avun tarpeeseen, tarvitsevuuteen? Annetaanko tarvittava viranomais- palvelu ystävällisesti ja asiallisesti vai epäystävällisesti? Ystävällinen asenne ei vie rahaa, mutta tuo iloa elämään. Vapaaehtoisapu on usein ystävällistä, onneksi.

On muistettava sekin, että monet meistä kykenemme olemme oman elämämme subjekteja. Ja siihen tulisi pyrkiä, että mahdollisimman moni ihminen saisi todella olla oman elämänsä subjekti. Ei meidän aina tarvitse olla palvelujen kohteita tai muuhun asiaan nähden objekteja.

Voimme käydä töissä, tuottaa taidetta tai vain olla lähimmäisiä, isiä, äitejä, veljiä siskoja. Olla ihmisiä omassa ympäristössämme. Elämä on vuorovaikutusta, kahden suuntaista liikettä, monen suuntaista liikettä. Tapa olla vuorovaikutuksessa tulee ymmärtää laajasti.

Tuula Paasivirta

3 kommenttia . Avainsanat: Ihmisen arvo, elämä, sairaus, terveys, lähimmäisyys, vammaisuus

Kesän kynnyksellä elämä puhkeaa uudeksi

Tiistai 1.5.2007 klo 16.46 - Tuula Paasivirta

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kuitenkin on melko kylmä. Luonto alkaa viheriöidä. Elämä voittaa lyhyen talven jälkeen. Ilo voittaa mieleeni, kun aurinko hymyilee minulle ja vihdoin on vapaapäivä. Vapaa siitä huolimatta, että työpöydällä on pitkä lista tekemättömiä töitä. Kysymys on mielen vapaudesta ja ettei tarvitse lähteä minnekään.

Iloitsen keväästä, taimista, jotka kasvattavat vartta keittiössäni. Vihdoin tein unelmista totta, nimittäin yritän kasvattaa vihdoinkin rasseja kesäksi parvekkeelle. Niitä oli meillä maalla, kun olin lapsi, aina keittiön portaiden äärellä kasvamassa. Vieläkin ne ovat minulle kukista kauneimpia, sireenien ja juhannusruusujen rinnalla.

Tuleva kesä on työntäyteinen seurakuntapappina, silti odotan sitä ja toivon siltä lämpöä ja valoa. Ja että pääsen piirtämään parvekkeelle ja nauttimaan kauniista parvekkeestani, luonnosta, metsistä ja merestä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämä, luonto, kesä, uudet tuulet,

Ihmisen sielu, oikeus elämään

Torstai 19.4.2007 klo 1.23 - Tuula Paasivirta

Elämä, ihmisen oikeus elämään,ihminen, sielullinen olento persoonaltaan ihminen

Viime aikoina Helsingin Sanomissa on ollut pari kirjoitusta ihmisen sielusta ja vakavasti sairaalaan oikeudesta elämään.

Pyhässä kirjassa sanotaan, että ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho tai tuuli, kun tuuli puhaltaa, ihmistä ei ole enää täällä maan pinnalla. Ruoho kukoistaa hetken, sitten se lakastuu ja kuolee.

Ihmisen elinpäivät ovat määrätyt. Ihminen on rodultaan nisäkäs, eläin, mutta samalla ainutlaatuinen olento, jolla on fyysinen olemus, henkinen puoli ja vieläpä sanotaan ihmisen olevan sielullinen ja persoonallinen olento.

Dementiassa ihmisen persoonallisuus saattaa kadota sairauden loppuvaiheessa. Tämä on omaisille varsin raskasta. Jotenkin uskon, että sielu ihmisellä säilyy kuoleman porteille saakka ja siten jokainen ihminen, vakavasti sairaskin on oikeutettu elämään. Ihmisellä ei ole oikeutta päättää toisen ihmisen elämästä.

Uskon vakaasti, että sielu erkanee ihmisestä vasta kuoleman yhteydessä. Ihmistä riisutaan monin, kun hänestä tulee vanha ja sairas. Kuitenkin ihminen sellaisenaan on arvokas ja rakastettava.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sielu, kuolema, kuolemattomuus, luominen, oikeus elämään, eutanasia

Kevätaurinkoinen

Tiistai 3.4.2007 - Tuula Paasivirta

Kevätaurinkoinen

Pilkisti pikkarainen aurinko,

nyt mä tahdon iloa tuottaa.

Vaan kuljet vielä alhaalla,

häikäisten silmäni arat.

Silti tahdon ilonvaloa

jakaa tupaan jokaiseen.

Kulman takaa aamulla

aikaisin pilkistätkin herätellen

uuteen aamuun.

Keskipäivästä muistuttaa

tahdon maan kansaa, sillä

elämä muuttuu, kuin minun

nousuni ja laskuni päivästä toiseen.

Keskipäivästä tahdomme

iloita me maan asukkaat,

jos tilaa meille annetaan.

Eikä syysrouta meitä pois

kuljeta.

Niin minä vasta kevään ilo,

tänään olla tahdon, vaikka

matalla pilkistän. Toimin siis päin

vastoin, kuin ihmisen mieli

masentuva.

Ikävää, että valoni mun ihmisen

mielen näyttää niin synkkänä,

vaikka on kasvun aika,

vanha pannaan pois, eikö niin?

Ikävä, että valoni mun, talven

roskaamisen näyttää.

Siivota ihmisen täytyy maansa

ja mielensä, vastuu on itsestä ja muista.

Kevätillassa valoa tuottaa tahdon,

kuin iloa surun keskelle.

Minun valoni alla kevätvauvat syntyvät.

Muistatko, he saivat alkunsa yöttömänä

yönä Aavasaksalla?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kevät, aurinko, runo, ihminen, masennus, lapsi, elämä

Surusilmä -runon synty

Maanantai 5.3.2007 klo 9.57 - Tuula Paasivirta

Surusilmä -runon synty

Kuolema on aina arvaamaton, yllättävä, lopullinen, silloinkin kun sitä osataan odottaa ja toivoa. Äkillinen, "salama kirkkaalta taivaalta" -kuolema on usein todella järkyttävä, elämän perusturvaa muuttava, niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin.

Oikeastaan sellaisesta tilanteesta runon kirjoitin. Vaikka kirjoitan paljon ajatuksenvirta -tekniikalla eli aloittaessani en tiennyt eilenkään kuin otsikon, josta halusin kirjoittaa, sitten runo vain alkoi muotoutua.

Runo ei kerro kenestäkään tietystä henkilöstä, mutta tunnelmia kuolemasta on syntynyt viime ajoilta, kun olen toimittanut poikkeuksellisen paljon hautaan siunauksia, tosin kukaan ei ole kuollut, niin kuin runoni vainaja. Vaitiolovelvollisuus vaatii jo sitä, ettei ketään tunnista, ellei niin ole sovittu. Pidän myös tärkeänä, että mahdollisimman moni voi samaistua, saada lohtua, kun asiaa ei selkeästi kuvata.

Kun runo alkoi muotoutua näppäimillä, niin en halunnut siitä vahvasti uskonnollista, mutta viitteitä kuitenkin tuon puoliseen elämään on jonkin verran. Näin lukija saa tehdä tulkintansa oman tilanteeseensa mukaan.

Ehdin saada jo tänä aamuna runostani yhden palautteen. Runo kosketti erästä läheisensä äkillisesti menettänyttä henkilöä. Kiitos palautteesta.

Myös runsas vuosi sitten kirjoittamani runo enkeliveli on koskettanut ihmisiä syvästi. Paljon on heitä, joilta on lapsi tai sisarus kuollut pienenä. Siitä olen saanut paljon palautetta. Kyseinen runo on syntynyt oman elämäni todellisuudesta, 49 vuotta sitten pikkuveljeni kuoli pikkuisena.

Lämpimin ajatuksin Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: runo, kirjoittaminen, luomisprosessi, ajatuksenvirta -tekniikka, kuolema, elämä

Surusilmä

Sunnuntai 4.3.2007 klo 22.39 - Tuula Paasivirta

SURUSILMÄ

Istuit hautakivellä,

katsoit kaukaisuuteen.

Missä rakkaani?

Pilvien tuolla puolen?

Hän kaipasi ylös,

korkeuteen.

Kerroit rakkaastasi.

Kuuntelin tyynenä,

tarinaasi elämän

raitamatolla.

Rakkaasi lähti

juhannusyönä

pilvein tuolle puolen.

Sinä ja minä,

hänen haudallaan.

Pohdimme elämää,

rakkautta.

Maton raidat punaiset ja

harmaat vuorottelivat,

kunnes musta raita

suli kuolemaan.

Hänen mattonsa valmis.

Sinun mattosi musta raita

harmaan keltaiseksi muuttuu.

Suru asuu silmissäsi.

Sinä olet surusilmä.

Rakkaasi ui ulapalle.

Rakkaasi ui pilvien

tuolle puolen.

Sieltä hän vilkuttaa,

mun hyvä nyt on.

Älkää surko mua.

Ahdistus loppui.

Sinun silmiisi muutti suru,

hautakivellä istut,

nyyhkien tarinaasi kerrot.

Piti olla häät, vaan nyt

hautajaiset tulivat

rakkaallesi.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakkaus, elämä, kuolema, hautajaiset, suru

Elämää arjessa ja julkisuudessa

Lauantai 10.2.2007 klo 2.26 - Tuula Paasivirta

Elämää arjessa ja julkisuudessa

Useimpien meidän elämä on silkkaa arkea. Ja niin on lopulta hyvä. Arjen keskeltä löytyy ne valopilkut, hienot hetket. Viivähdys hyvän kirjan äärellä, kynttilä palaa pöydällä. Jokin työ tuli valmiiksi, kaunis kukka ikkunalla, pihalla ja aurinko paistaa, lapsen hymy.

Jonkun tehtävänä on tuottaa meille taidetta, kulttuuria ja suurimmat tarat ovat sitten julkimoita. Mutta uskotaan tai älkää, harvan julkisuuden ihmisenkään elämä on pelkkää glamouria. Kyllä arki omalla tavallaan koskee heitä myös.

Hampaat on pestävä, lapsille annettava ruokaa, pyykin pesun voi ehkä ostaa, jos on hyvät tulot. Taiteilijalla tosin on harvoin hyvät tulot.

Julkisuutta koskee myös ikävät lainalaisuudet; nimittäin tekemisiäsi tarkkaillaan suurennuslasilla. Jonain päivänä löydät itsesi ehkä lööpeistä ja se ei läheskään aina ole kovin riemullista.

Tai on tietysti ihmisiä, joilla on pyrkyä julkisuuteen mitä erilaisemmista syistä. Toisaalta katsottaessa esim. netistä iltapäivälehtien kestojulkkiksia, tulee monia heistä sääli (esim. Matti Nykänen, "pääministerin morsian", monet USAn näyttelijät, laulajat). Osalle näistä ihmisitä elämä on julkisuuden takana kovaa, alkoholia huumeita. Onko se onnellista?

Jatkuu jatkosivulla

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arki, julkisuus, taiteilijat, artistit, elämä

Välitilitystä sukupolvien ketjussa

Lauantai 30.9.2006 klo 13.20 - Tuula

Hei,

Tänään pitkästä aikaa on melkein vapaa-päivä. Se on suuri ylellisyys. Hieman huomista työpäivää on kuitenkin valmisteltava.

Sateinen syyspäivä antaa luvan lukea ja vain olla. Elämän keskipäivä tekee mietteliääksi. Mitä odotan elämältäni ja tulevaisuudeltani? Mikä on tekemisen ja kokemisen arvoista? Ainakin ystävät ja sukulaiset ovat tärkeitä. Samoin työ ja siihen liittyvät ihmiset.

Sanotaan, että ikä parkitsee nahkaa. Näyttää pitävän paikkansa. Tämä vapauttaa elämään tässä ja nyt. Elämän rajallisuuden ymmärtää entistä paremmin.

Elämän myötä- ja vastamäet tuovat suhteellisuudentajua. Enää ei hätkähdä elämän ilmiöitä samalla tavoin kuin nuorempana.

Toivon, että voisimme kaikki elää sovussa keskenämme. Erityisesti toivon, että kunnioittaisimme lapsia ja nuoria. Heiltä olen paljon oppinut seuratessani ympäristöni ja lähipiirini lapsia.

Rippikoululaiset ovat opettaneet paljon nuoren ihmisen ajattelusta. Se on hienoa, sillä me eri sukupolvet tarvitsemme toisiamme.

Jatkuu sivulla 2

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: elämä, lapset, nuoret, rippikoulu, ikääntyminen, tilitys, onnellisuus

Syyskuun kuulaus

Maanantai 11.9.2006 klo 10.32 - Tuula

Kuulas syyskuu

-syntymäkuu -

uusi alku elämän.

Se niin riemukas,

uusi alku elämän.

Suunnitelma

syyskuun,

auringon puna

siirtyi luo omenan.

Uusi alku elämän.

Syyskuu

harrastukset kertautuu,

touhukas on

lapsi syyskuun.

Uusi alku elämän.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syyskuu, uusi alku, elämä

elon aika

Tiistai 1.8.2006 klo 15.47 - Tuula

Elon aika

Suomen kielen hauskuus on sanojen monimerkityksellisyydessä.

Tänään on alkanut elon aika, onhan elon aika, mutta mikä on sato tänä vuonna, kun taivaan Herra ei vettä suonut ole.

Elon aikaan liittyy myös monitoimimies Aarre Elon muistelmia: Elon aika. Kiinnostava kirja tuon moniottelijan elämän taipalleelta.

Suosittelen kirjaa. Elon ajan päähenkilön tapasin kerran taksijonossa, niin, että tämä kansakunnan AArre etuili minua Helsingin Rautatieaseman taksijonossa eli pyyhälsi taksiin liikuntavammaisen henkilön ohi ja edesta taksin takapenkille. Sanoin herralle, että herra etuili. Hän ei reagoinut mitenkään.

Aarre Elo osaa suomen kielenhauskuudet suveriinisti.

Muutenkin suosittelen elämänkertojen ja muistelmien lukemista.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: AArre Elo, muistelmat, elämäkerta

Liisukka

Lauantai 22.7.2006 klo 18.14 - Tuula

Liisukka

Liisukka kulki kohti suoraa tietä.

Mihin mahtoi olla matka?

Tiesikö tuo itsekään.

Elämä sittenkin armaamaton.

yllättäen astuu mutka matkaan,

risteys arvaamaton.

Juuri kun suoruus

pisti haukottelemaan,

niin tylsää oli elo.

Kappas nuori mies ja

toinenkin käveli vastaan,

pitäisikö valita?

Ihania tavallaan,

mutta holisti on Kaipo ja

liehettelijä taas on Kille.

Jatkuu jatkosivulla ...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matka, elämä, mutkat, rakkaus, suru

Pohdintaa Martti Lingqvistin elämäkerran äärellä

Lauantai 8.7.2006 klo 22.25 - Tuula Paasivirta

Martti Lindqvistin elämäkerran äärellä

Kesä kuumalla siivoamista ja teologista pohdintaa. Olen lukenut tänään Heikki Tervosen kirjoittamaa kirjaa edesmenneestä eetikosta Martti Lindqvististä. Martti Lindqvist - matkalaukkueetikko - .

Viisas, älykäs mies, joka oli aikaansa edellä. Syvällinen ajattelija, ymmärtäjä heikkojen puolustaja, joka kohtasi matkansa pään runsas 2 vuotta sitten työmatkallan Tansaniassa.

Kirja haastaa pohtimaan omaa teologiaa, arvoja ja työtapoja. Toisaalta tunnen jotain hengenheimolaisuutta Marttia kohtaan, koska usko on minulle hyvin syvällinen ja merkityksellinen asia ja toisalta elän arkisesti jalat maassa, ymmärtäen ja pohtien elämää ja ihmisyyttä monesta näkökulmasta.

Ihminen on vastuussa monista asioista toisaalta Jumalalle, mutta myös toiselle ihmiselle ja toisesta ihmisestä. Hän ei voi paeta Jumalan selän taakse, eikä uskoon ja syvään hengellisyyteen.

Jatkuu

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: etiikka, teologia, omakohtaisuus, elämänkerta, kirjallisuus

Vanhemmat kirjoitukset »