Vammaisten viime aikaisia kohtaloita

Perjantai 7.9.2007 klo 12.11 - Tuula Paasivirta

Vammaisten viime aikaisia kohtaloita.

Surullisena ja järkyttyneenä olen viime päivinä lukenut lehtiä ja seurannut uutisia. Yhtään insuliinisurmaa ei pitäisi tapahtua tietenkään. Toivompa, että ovat yksittäisiä tapahtumia, mutta mieleen hiipii epäilys aivan muusta.

Sairaaloihin ja hoitolaitoksiin liittyvä vyyhti on monimutkainen. Tähän liittyvät uupuneet ja ehkä psyykeltään sairastuneet hoitajat, vaikea hoitoiset potilaat, vähäinen henkilökunta, ainaiset sijaiset, vähäinen perehdytys, huono palkka, huonot työolot jne loputtomiin.

Yleinen arvostuksen puute on arkea. Tilanteita,jossa laitoksessa hoidettavia ei arvosteta ainutlaatuisina ihmisinä ovat loputtomia. Jopa arkkiatri Risto Pelkonen puhui elokuisessa ajankohtaisohjelmassa  "niistä ihmisistä", kun olisi pitänyt puhua "heistä".

Pääsemmekö ikinä siihen, että ihmiselämä on oikeasti arvokas asia, eikä vain juhlapuheiden sanahelinässä, vaan arjessa ja aikuisen oikeasti?

Jos kunnan sosiaalityöntekijä sanoo vakavalla naamalla, että ainoa hyvä vammainen on kuollut vammainen, niin miten hän voi hoitaa hyvin vammaisten asioita. Vammaispalveluiden pitäisi kompensoida vammaiselle ja hänen perheelleen, vamman tuomia haittoja sekä tuottaa elämään laatua. Mutta onko näin?

Mukana menossa, sivussa elämästä

Sunnuntai 3.6.2007 klo 4.35 - Tuula Paasivirta

Mukana menossa, sivussa elämästä!

Kiitos Jatta palautteestasi.  Suomalainen yhteiskunta on suorituskeskeinen, työkeskeinen, silti uskallan väittää, että ihmisen arvo on muualla. Se on ihmisyys sinänsä. Sitä on vaikea pukea sanoiksi.

 Luulen, että vammaisessa ihmisessä on syvässä  objektina olemisen kokemus. Lopulta sitä on objekti silloinkin, kun ei tarvitsi olla, ja etenkin silloin, kun pitäisi siirtyä subjektin asemaan omassa elämässään, edes pienesti.

Vaatii paljon olla subjekti, etenkin oman tien kulkija. Elämän tien varsilla olen kuullut monenlaista kuisketta. En ole uskonut, välittänyt. En ole halunnut asettua muottiin, joka vammaiselle annetaan. Miksi olisi pitänyt? Minulla on ainutkertainen elämä, josta olen vastuussa. Olen ihminen, jopa Jumalan kuvakseen luoma, niin kuin Raamatussa sanotaan.

Minulle on annettu lahjat ja taidot, joita käyttää, joskus sisunkin kautta. Olen niistä vastuussa. Englannissa on lahjakas tutkija, joka ei pysty itse kääntämään edes kirjan lehteä, silti hän käyttää älyään työssään ja saa muutoin fyysisiin asioihin avun. 

 Meillä on oikeus päättää elämämme kysymyksistä, ja asioistamme, olla subjekteja. Silloinkin, kun ulkonaisesti emme pysty tekemään paljon asioita ja tarvitsemme paljon apua.  

Lue lisää »

Kuka on arvokas? Kellä on oikeus olla?

Tiistai 22.5.2007 klo 18.22 - Tuula Paasivirta

 Kuka on arvokas, kellä on oikeus olla olemassa?

Olen miettinyt maailman menoa viime aikoina monesta näkökulmasta. Mitkä on meidän kunkin arvostukset arjessa? Miksi, me niin helposti ali-arviomme sairasta ja ns. erilaista ihmistä?

Mikä on se illuusio, että me olemme hyviä ja parempia kuin nuo muut? Kuitenkin aidon oikeasti, kuka tahansa voi sairastua, läheinen voi sairastua milloin vain. Kenen tahansa elämä voi koska tahansa kapeutua pitkäaikaissairaalan vuoteeseen. Kuka tahansa voi sokeutua jne.

Silti sairas ja vammainen on ihminen, persoona loppuun saakka, viimeiseen henkäisyyn saakka.  Näin ollen sekin on merkityksellistä, miten yhteiskunta kohtaa sairaan, heikon,  "epäonnistuneen" ihmisen. Kuka muuten määrittele, sen kuka on epäonnistunut?

 Miten yhteiskunta eli me suhtaudumme toisen ihmisen avun tarpeeseen, tarvitsevuuteen? Annetaanko tarvittava viranomais- palvelu ystävällisesti ja asiallisesti vai epäystävällisesti?  Ystävällinen asenne ei vie rahaa, mutta tuo iloa elämään. Vapaaehtoisapu on usein ystävällistä, onneksi.

On muistettava sekin, että monet meistä kykenemme olemme oman elämämme subjekteja. Ja siihen tulisi pyrkiä, että mahdollisimman moni ihminen saisi todella olla oman elämänsä subjekti. Ei meidän aina tarvitse olla palvelujen kohteita tai muuhun asiaan nähden objekteja.

 Voimme käydä töissä, tuottaa taidetta tai vain olla lähimmäisiä, isiä, äitejä, veljiä siskoja. Olla ihmisiä omassa ympäristössämme. Elämä on vuorovaikutusta, kahden suuntaista liikettä, monen suuntaista liikettä. Tapa olla vuorovaikutuksessa tulee ymmärtää laajasti.

Tuula Paasivirta 

Hyvää uutta vuotta - pohdintaa vuoden vaihteessa

Sunnuntai 31.12.2006 klo 2.17 - Tuula

Hyvää uutta vuotta!

Yksi vuosi on taas kääntynyt kohti loppuaan. Toivottavasti tuleva vuosi tuo jotain hyvää ja rauhaisaa tullessaan.

Ainakin pahaa tekee katsella Saddamin teloituskuvia.  Ottamatta kantaa itse teloitukseen, niin en tiedä pitäisikö netissä näyttää moisia kuvia.  En hyväksy kuolemantuomioita sinänsä. Enkä usko, että tästäkään hyvää seuraa.  Aina maailmasta löytyy uusia Sadam Husseneita, jotka ottavat vallan.

Jo vanhan testamentin ajoilta saakka on, etenkin lähi-idässä, sodittu yhtenään.  Olisi ihanaa, kun joskus uusi vuosi pääsisi alkamaan, siten ettei maailmassa  olisi käynnissä yhtään sotaa.

Lienee toiveajattelua.  Ihminen on jotenkin itsekäs olento. Se lienee meissä kaikissa jonkinlainen osa meitä. Valitettavaa, mutta totta.

Paukuttelijat ovat paukutelleet jo puoli viikkoa. Ensi yönä taitaa olla todellinen paukutteluyö. Koirat ja kissat pelkää, niin kuin aina.

Toivon ja rukoilen, ettei kukaan menettäisi näköään näissä kekkereissä, mutta se lienee liian hurskas toive. Joka uusi vuosi, joku pääsee näkövammaisten kirjoihin. Ikävä kyllä.  Eihän sitä kukaan toivo.

Uuden vuoden lupauksia en tee, koska  en kuitenkaan pidä niitä.

 KAIKESTA HUOLIMATTA HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2007

Tuula Paasivirta