Mukana menossa, sivussa elämästä

Sunnuntai 3.6.2007 klo 4.35 - Tuula Paasivirta

Mukana menossa, sivussa elämästä!

Kiitos Jatta palautteestasi.  Suomalainen yhteiskunta on suorituskeskeinen, työkeskeinen, silti uskallan väittää, että ihmisen arvo on muualla. Se on ihmisyys sinänsä. Sitä on vaikea pukea sanoiksi.

 Luulen, että vammaisessa ihmisessä on syvässä  objektina olemisen kokemus. Lopulta sitä on objekti silloinkin, kun ei tarvitsi olla, ja etenkin silloin, kun pitäisi siirtyä subjektin asemaan omassa elämässään, edes pienesti.

Vaatii paljon olla subjekti, etenkin oman tien kulkija. Elämän tien varsilla olen kuullut monenlaista kuisketta. En ole uskonut, välittänyt. En ole halunnut asettua muottiin, joka vammaiselle annetaan. Miksi olisi pitänyt? Minulla on ainutkertainen elämä, josta olen vastuussa. Olen ihminen, jopa Jumalan kuvakseen luoma, niin kuin Raamatussa sanotaan.

Minulle on annettu lahjat ja taidot, joita käyttää, joskus sisunkin kautta. Olen niistä vastuussa. Englannissa on lahjakas tutkija, joka ei pysty itse kääntämään edes kirjan lehteä, silti hän käyttää älyään työssään ja saa muutoin fyysisiin asioihin avun. 

 Meillä on oikeus päättää elämämme kysymyksistä, ja asioistamme, olla subjekteja. Silloinkin, kun ulkonaisesti emme pysty tekemään paljon asioita ja tarvitsemme paljon apua.  

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: subjekti, objekti, vammaisuus, sairaus, osallisuus, ihmisen arvo

Kuka on arvokas? Kellä on oikeus olla?

Tiistai 22.5.2007 klo 18.22 - Tuula Paasivirta

 Kuka on arvokas, kellä on oikeus olla olemassa?

Olen miettinyt maailman menoa viime aikoina monesta näkökulmasta. Mitkä on meidän kunkin arvostukset arjessa? Miksi, me niin helposti ali-arviomme sairasta ja ns. erilaista ihmistä?

Mikä on se illuusio, että me olemme hyviä ja parempia kuin nuo muut? Kuitenkin aidon oikeasti, kuka tahansa voi sairastua, läheinen voi sairastua milloin vain. Kenen tahansa elämä voi koska tahansa kapeutua pitkäaikaissairaalan vuoteeseen. Kuka tahansa voi sokeutua jne.

Silti sairas ja vammainen on ihminen, persoona loppuun saakka, viimeiseen henkäisyyn saakka.  Näin ollen sekin on merkityksellistä, miten yhteiskunta kohtaa sairaan, heikon,  "epäonnistuneen" ihmisen. Kuka muuten määrittele, sen kuka on epäonnistunut?

 Miten yhteiskunta eli me suhtaudumme toisen ihmisen avun tarpeeseen, tarvitsevuuteen? Annetaanko tarvittava viranomais- palvelu ystävällisesti ja asiallisesti vai epäystävällisesti?  Ystävällinen asenne ei vie rahaa, mutta tuo iloa elämään. Vapaaehtoisapu on usein ystävällistä, onneksi.

On muistettava sekin, että monet meistä kykenemme olemme oman elämämme subjekteja. Ja siihen tulisi pyrkiä, että mahdollisimman moni ihminen saisi todella olla oman elämänsä subjekti. Ei meidän aina tarvitse olla palvelujen kohteita tai muuhun asiaan nähden objekteja.

 Voimme käydä töissä, tuottaa taidetta tai vain olla lähimmäisiä, isiä, äitejä, veljiä siskoja. Olla ihmisiä omassa ympäristössämme. Elämä on vuorovaikutusta, kahden suuntaista liikettä, monen suuntaista liikettä. Tapa olla vuorovaikutuksessa tulee ymmärtää laajasti.

Tuula Paasivirta 

 

 

 

 

 

 

 

 

3 kommenttia . Avainsanat: Ihmisen arvo, elämä, sairaus, terveys, lähimmäisyys, vammaisuus