Kuka on arvokas? Kellä on oikeus olla?

Tiistai 22.5.2007 klo 18.22 - Tuula Paasivirta

 Kuka on arvokas, kellä on oikeus olla olemassa?

Olen miettinyt maailman menoa viime aikoina monesta näkökulmasta. Mitkä on meidän kunkin arvostukset arjessa? Miksi, me niin helposti ali-arviomme sairasta ja ns. erilaista ihmistä?

Mikä on se illuusio, että me olemme hyviä ja parempia kuin nuo muut? Kuitenkin aidon oikeasti, kuka tahansa voi sairastua, läheinen voi sairastua milloin vain. Kenen tahansa elämä voi koska tahansa kapeutua pitkäaikaissairaalan vuoteeseen. Kuka tahansa voi sokeutua jne.

Silti sairas ja vammainen on ihminen, persoona loppuun saakka, viimeiseen henkäisyyn saakka.  Näin ollen sekin on merkityksellistä, miten yhteiskunta kohtaa sairaan, heikon,  "epäonnistuneen" ihmisen. Kuka muuten määrittele, sen kuka on epäonnistunut?

 Miten yhteiskunta eli me suhtaudumme toisen ihmisen avun tarpeeseen, tarvitsevuuteen? Annetaanko tarvittava viranomais- palvelu ystävällisesti ja asiallisesti vai epäystävällisesti?  Ystävällinen asenne ei vie rahaa, mutta tuo iloa elämään. Vapaaehtoisapu on usein ystävällistä, onneksi.

On muistettava sekin, että monet meistä kykenemme olemme oman elämämme subjekteja. Ja siihen tulisi pyrkiä, että mahdollisimman moni ihminen saisi todella olla oman elämänsä subjekti. Ei meidän aina tarvitse olla palvelujen kohteita tai muuhun asiaan nähden objekteja.

 Voimme käydä töissä, tuottaa taidetta tai vain olla lähimmäisiä, isiä, äitejä, veljiä siskoja. Olla ihmisiä omassa ympäristössämme. Elämä on vuorovaikutusta, kahden suuntaista liikettä, monen suuntaista liikettä. Tapa olla vuorovaikutuksessa tulee ymmärtää laajasti.

Tuula Paasivirta 

 

 

 

 

 

 

 

 

3 kommenttia . Avainsanat: Ihmisen arvo, elämä, sairaus, terveys, lähimmäisyys, vammaisuus