Vammaiset ja kirkko I

Maanantai 2.6.2008 klo 15.11 - Tuula Paasivirta

Tulin käymään kotona ja postinjakaja oli pudottanut luukustani uuni tuoreen Crux -lehden. Se on Kirkollisen Aki -liiton jäsenlehti. (Akavan kirkolliset ammattiliitot). Lehdessä on juttuni  Vastaanottajasta toimijaksi. Kirkko Kaikille.

Samasta aiheesta kirjoitin myös Diakonia -lehdessä tässä menneenä keväänä. Molemmissa aiheena oli erityisesti näkövammaiset, koska juttu pohjautuu pieneen käytännön tutkimukseeni. Cruxin juttu on vähän laajempi kuin Diakonialehden juttu.

Aihe on tärkeä, sillä mikäli Kirkko Kaikille (Kirkon Diakonia- ja yhteiskuntatyön ohjelma) ei toteudu, niin ei toteudu evankeliumikaan täydelleen todeksi kirkossamme.

Tässä hiljan kuulin, että näkövammaisten pistevirsikirjoja ei pidetä esillä kirkoissa, koska ovat kuulemma niin rumia. Hatara perustelu. No tosiasia on, että niitä ei edes ole kaikissa seurakunnissa olemassa.

Toisaalta runsas viikko sitten Äänekosken seurakunnassa oli Lapuan hiippakunnan näkövammaisten kirkkopyhä. Virsiä ei oltu painettu pisteillä. Perusteluna tähän oli: Olemme valinneet tuttuja virsiä laulettavaksi, ette tarvitse kirjoja. Voi, että olen vihainen. Näkövammaisille kohdennetussa tilaisuudessa näkövammaisia ei kohdella tasaveroisesti.

 Mitä tämä viestittää, kun Kirkossakaan ei ote vammaisia huomioon tasaveroisesti, niin ei kai muidenkaan tarvitse ottaa??? Miten voidaan ajatella muualla tasa-arvon totetuvan, kun ei se toteudu kirkossa? Usein kysymys on hyvin pienistä asioista.

Miten sen evankeliumin voisi välittää toisin, kun käytännön asiat toimisivat. Kun ihmisen saisi kokea, juuri sinua me odotimme. Olet tervetullut. Sinut ja sinun tarpeesi on huomioitu.

Mukana menossa, sivussa elämästä

Sunnuntai 3.6.2007 klo 4.35 - Tuula Paasivirta

Mukana menossa, sivussa elämästä!

Kiitos Jatta palautteestasi.  Suomalainen yhteiskunta on suorituskeskeinen, työkeskeinen, silti uskallan väittää, että ihmisen arvo on muualla. Se on ihmisyys sinänsä. Sitä on vaikea pukea sanoiksi.

 Luulen, että vammaisessa ihmisessä on syvässä  objektina olemisen kokemus. Lopulta sitä on objekti silloinkin, kun ei tarvitsi olla, ja etenkin silloin, kun pitäisi siirtyä subjektin asemaan omassa elämässään, edes pienesti.

Vaatii paljon olla subjekti, etenkin oman tien kulkija. Elämän tien varsilla olen kuullut monenlaista kuisketta. En ole uskonut, välittänyt. En ole halunnut asettua muottiin, joka vammaiselle annetaan. Miksi olisi pitänyt? Minulla on ainutkertainen elämä, josta olen vastuussa. Olen ihminen, jopa Jumalan kuvakseen luoma, niin kuin Raamatussa sanotaan.

Minulle on annettu lahjat ja taidot, joita käyttää, joskus sisunkin kautta. Olen niistä vastuussa. Englannissa on lahjakas tutkija, joka ei pysty itse kääntämään edes kirjan lehteä, silti hän käyttää älyään työssään ja saa muutoin fyysisiin asioihin avun. 

 Meillä on oikeus päättää elämämme kysymyksistä, ja asioistamme, olla subjekteja. Silloinkin, kun ulkonaisesti emme pysty tekemään paljon asioita ja tarvitsemme paljon apua.  

Lue lisää »