Vammaiset ja kirkko I

Maanantai 2.6.2008 klo 15.11 - Tuula Paasivirta

Tulin käymään kotona ja postinjakaja oli pudottanut luukustani uuni tuoreen Crux -lehden. Se on Kirkollisen Aki -liiton jäsenlehti. (Akavan kirkolliset ammattiliitot). Lehdessä on juttuni  Vastaanottajasta toimijaksi. Kirkko Kaikille.

Samasta aiheesta kirjoitin myös Diakonia -lehdessä tässä menneenä keväänä. Molemmissa aiheena oli erityisesti näkövammaiset, koska juttu pohjautuu pieneen käytännön tutkimukseeni. Cruxin juttu on vähän laajempi kuin Diakonialehden juttu.

Aihe on tärkeä, sillä mikäli Kirkko Kaikille (Kirkon Diakonia- ja yhteiskuntatyön ohjelma) ei toteudu, niin ei toteudu evankeliumikaan täydelleen todeksi kirkossamme.

Tässä hiljan kuulin, että näkövammaisten pistevirsikirjoja ei pidetä esillä kirkoissa, koska ovat kuulemma niin rumia. Hatara perustelu. No tosiasia on, että niitä ei edes ole kaikissa seurakunnissa olemassa.

Toisaalta runsas viikko sitten Äänekosken seurakunnassa oli Lapuan hiippakunnan näkövammaisten kirkkopyhä. Virsiä ei oltu painettu pisteillä. Perusteluna tähän oli: Olemme valinneet tuttuja virsiä laulettavaksi, ette tarvitse kirjoja. Voi, että olen vihainen. Näkövammaisille kohdennetussa tilaisuudessa näkövammaisia ei kohdella tasaveroisesti.

 Mitä tämä viestittää, kun Kirkossakaan ei ote vammaisia huomioon tasaveroisesti, niin ei kai muidenkaan tarvitse ottaa??? Miten voidaan ajatella muualla tasa-arvon totetuvan, kun ei se toteudu kirkossa? Usein kysymys on hyvin pienistä asioista.

Miten sen evankeliumin voisi välittää toisin, kun käytännön asiat toimisivat. Kun ihmisen saisi kokea, juuri sinua me odotimme. Olet tervetullut. Sinut ja sinun tarpeesi on huomioitu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vammaiaiset, kirkko, Crux, Kirkko Kaikille, Diakonia -lehti, tasa-arvo, osallisuus, evankeliumin ydin,

Tasa-arvon päivänä

Keskiviikko 19.3.2008 klo 11.24 - Tuula Paasivirta

Tänään vietetään Minna Canthin juhlapäivää ja tasa-arvon päivää. Canth on saanut oman juhlapäivänsä. On liseistä sanoa, että maailman on muuttunut paljon sitten Minnan aikojen, mutta sanon kuitenkin, sillä tottahan se on. Enää naisen ei tarvitse pyytää vapautusta sukupuolestaan opiskellakseen, monet ammatit ovat auenneet naiselle, nainen voi hallinnoida pankkitiliään ihan itse, tehdä sopimuksia, päättää parisuhteestaan jne.

Silti edelleen tasa-arvo on muuan keskustelun aiheista, joka pysyy pinnalla, aina vaan. Miehen ja naisen euro ei ole sama edelleenkään, mies valtaa johtopaikat firmoissa,avoinna on ajoittain kysymys, kuka hoitaa lapset... Näitä kysymyksiä on lopputtomasti.

Olisi kysyttävä, paitsi miehen ja naisen tasa-arvoa, myös eri ihmisryhmien välistä tasa-arvoa. Olisi kysyttävä tärkeä kysymys, tasa-arvo suhteessa mihin ja keihin nähden? Olisi muistettava sukupuolten erilaisuus ja hyväksyttävä se määrättyyn rajaan saakka. Samoin tulisi muistaa, että kaksi naista ovat keskenään erilaisia, samoin 2 miestä. Tasa-arvo ei voi eikä saa olla synonyymi tasapäistämiselle. Täytyy myöntää, etten pane pahakseni miehen avatessa minulle oven jne.

Viime sunnuntain Hesari kirjoitti ansiokkaasti Vircinia Websteristä, CP -vammaisesta keski-ikäisestä naisesta, josta tuli ruotsalaisen sairaalaan ja koko Ruotsin  ensimmäinen ensihoitoon ja päivystystoimintaan erikoistunut erikoislääkäri. Tämä suurestä vastustuksesta huolimatta. Onneksi olkoon hänelle, tälle lahjakkaalle naiselle.

On hyvä kysyä, miksi vastuttettiin? Yllättävää oli, että hän ei tuntunut löytävän tukijoita Ruotsissa. Muualta kyllä.  En ole ikinä kokenut noin suurta vastustusta, kuin Vircinia, opiskellessani eri oppilaitoksissa. Toki minullakin on kokemusta syrjinnästä pienessä mittakaavassa. Sitä ei voi kieltää, siis opiskeluaikana olen joissakin tilanteissa havainnut syrjintää. Se ei ole ihme, koska olen vuosien varrella paljon opiskellut. Olen myös vammaiselle poikkeuksellisessa ammatissa. En täysin ensimmäinen, mutta ensimmäinen näkövammainen nainen tässä ammatissa. Juuri tällä hetkellä teen kylläkin vähintään kolmea erilaista työtä. Olen siis akateeminen sekatyönainen. 

Olen opiskellut psykiatriaa kymmenisen vuotta sitten, joten minullakin on siivun verran kokemusta lääkiksessä opiskelusta. Sinänsä jo teologi on siellä talossa vähän kummajainen. En päässyt enää humaanin Kalle A:n oppiin vaan minulla oli juutalainen professori, joka ei korkeita arvosanoja meille teologeille antanut. Lääketentistä kuten muistakin tenteistä pääsin kumminkin läpi ensi yrittämällä.

Vammaisten työllistymistä tulisi edistää. Moni meistä pystyy ainakin apuvälinein ja pienin muutoksin tekemään yllättävän hyvän  panoksen työelämässä. Yhtä lailla meissä, kuten muissakin ihmisissä on lajakkaita ja vähemmän lahjakkaita. Monet meistä ovat oppineet kompensoimaan vammaansa. Muuan tärkeä asia, jossa vammaisuus muuttuu vahvuudeksi. Vammainen ihminen joutuu suunnittelemaan ja organisoimaan elämäänsä paljon tarkemmin kuin monet vammattomat ihmiset. Tämä organisointi taito on suureksi eduksi työelämässä.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tasa-arvo, Minna Canth, vammainen, työ, opiskelu,

Naispappeja 20 vuotta Suomessa

Keskiviikko 5.3.2008 klo 17.17 - Tuula Paasivirta

Huomenna torstaina tulee 20 vuotta, ensimmäisten naisten pappisvihkimyksestä täällä Suomessa. Silloin 20 vuotta sitten tämä juhla oli suuri kirkkohistoriallinen juhla.

Katselin äsken Yle Areenalta lyhyttä pätkää tästä tapahtumasta. On se ollut suuri juhla. Tasa-arvo pääsi toteutumaan kirkossamme vihdoinkin.  Ajattelen, heitä, jotka silloin vihittiin papeiksi. Heillä ei aina ollut helppoa. Monenlaisia uhkauksia tuli ja oli tuolloin. Toki uhkauksia saattaa tulla yhä edelleen, vaikka ei samassa mittakaavassa, onneksi. Naispastorin puhelinvastaajat täytettiin tuolloin monenlaisilla uhkauksilla. Ikävää postia tuli postiluukusta. Kaikkea tapahtunutta ei ilkeä edes kirjoittaa tätän blogiin.

Ihmettelen, kuitenkin, kuinka syvästi kristitityt ihmiset voivat olla, niin ilkeitä ja pahansuopia toinen toisilleen. Onneksi itse olen kokenut vain siedettävän lievää syrjintää naiseuteni ja pappeuteni vuoksi. Tai mikä nyt sitten on minkin asian mittapuussa lievää.

Sitä en muistanut, että ainakin Helsingin vihkimyksessä oli poliisejakin turvana, jotta tilaisuus saatiin toimitettua. Kuitenkin, onneksi aika oli kypsä naisen papiksi vihkimiselle ja se totetui tuolloin 20 vuotta sitten.

Piispa Eero Huovinen sanoi tänään keskiviikkona aamukahvilla:
"Olen kiitollinen ammattitaitoisista, sitoutuneista naisista, jotka ovat ottaneet kutsumuksensa vakavasti."  Helsingin hiippakunnassa on 20 vuoden aikana vihitty 414 henkilöä pappisvirkaan. 

Emeritus arkkipiispa J.Vikström puhui siitä, kuinka  nainen ja mies yhdessä ovat Jumalan kuva. Vikström jatkaa pohdintaansa ja sanoo, että naiset ovat kirkon voimavara jo olemassaolollaan. Sillä, että nainen ja mies ovat yhdessä alttarilla, on perustansa luomiskertomuksessa ja siten kristillisessä ihmiskäsityksessä.
Kirkon tiedotuskeskuksen mukaan Vikström painotti vielä.
"Yhdessä mies ja nainen ovat Jumalan kuva", painotti Vikström.

 katso jatkosivu

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: naispappi, naispappeus, pappisnainen, ensimmäinen näkövammainen naispastori.juhla, 20 -vuotta, ensimmäinen vihkimys, tasa-arvo, johtajuus, pappi, pastori, pappisvihkimys