Naispappeja 20 vuotta Suomessa

Jatkosivu 1. alku:

Tähän en blogin kirjoittajana voi sanoa muuta kuin aamen, sillä ajatus Jumalan kuvaksi luodusta ihmisestä on minulle rakas ja teologisestikin tärkeä. Minulle myös vammainen ihminen on Jumalan kuvaksi luotu ihminen. Siinä täyttyy jotain rosoisuudesta. Sillä, vaikka Jumala on pyhä, korkea, suveriini, niin Jumalan kuvaksi luotu ihminen on rikkonainen. Näin Jumala lähetti Jeesuksen ihmiseksi, jotta Hän saattoi solmia uudelleen yhteyden ihmisen ja Jumalan välillä. Hän Kristus on meidän rikkonaisten ihmisten Vapahtaja.

Aamukahveilla oli puhetta myös pienestä naispappeuden vastustajien ryhmästä.Tämä ryhmä on pieni, mutta tiukka. Minusta tuntuu, että tämä pieni ryhmä on myös äänekkäämpi, kuin kokoonsa nähden sen olisi syytä olla.

Kirkon Tiedotutuskeskuksen mukaan Vikström muistutti, että vaikeita ongelmia naispappeuskysymyksessä on ollut vain kahdessa prosentissa seurakunnista.

"Vastustajien määrä vähenee, mutta heidän pieni joukkonsa on sitä tiukempi. Lähellä on ajatus, että Luther-säätiö organisoituu ennen pitkää omaksi kirkokseen", totesi puolestaan piispa Eero Huovinen.

Huovinen korosti, ettei seurakunnissa pidä toimia omien vaan yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan. Niinpä niin, missä muussa työpaikassa voi sooloilla vastoin yleisiä sääntöjä ja ohjeita.

 Itse kaipaan Irja Askolan  lailla lisää johtajanaisia. Onhan heitä, jopa lähimmässä ystäväpiirissäni useita, mutta kirkkoon mahtuu toivottavasti monta naisjohtajaa lisää.

Itsekin olen vähän kuin osa eteenpäin kulkevaa kirkkohistoriaa, sillä olen ensimmäinen näkövammainen naispastori koko kirkossa ja luultavasti ainakin lähes ensimmäinen CP -vammainen nainen pappina.  Tie on ollut kiintoisa, mutta ei aina ihan helppo. Toukokuussa tulee 8 vuotta, kun olen tällä tiellä kulkenut rukoillen.

Lähteet: www.evl.fi (KT 5.3.2008 kh)

http://www.naisteologit.fi/

Noilta sivuilta löytyy myös historiaa aiheesta.