Kun kävin rippikoulua, vanha rovasti puhui meille nuorille etsikkoajoista. Ajoista, jolloin Jumala kutsuu ihmistä ristin tielle.

Toinen kommentti, joka rippikoulusta jäi mieleen on: Synti erottaa sydämen Jumalasta. Se on hyvä määritelmä edelleen.

Näitä, tuttuja ajatuksia jään miettimään. Asioita, joista itsekin pappina toisinaan puhun ihmisille. Oikeastaan, mietin Jumalan kutsua ja johdastusta ihmisen elämässä. Rukous on suuri mahdollisuus, kun ihminen tahtoo lähteä kulkemaan Jumalan osoittamaan suuntaan.

Samalla mietin Lutherin pohdintoja. Siis Luther vastasi Sidottu ratkaisuvalta kirjoitelmalla tai kirjallaan Erasmus Rotterdamilaisen Diatribi eli tutkielmaan vapaasta ratkaisuvallasta.Edellä mainitut teokset ovat Reformaatioajan vapaata ratkaisuvaltaa koskevassa keskustelussa keskeisimmät teokset.

Olen kyllä aina ajatellut ja ymmärtänyt, että usko on Jumalan lahja. On mysteerio, miksi kaikki ihmiset eivät kulje Jumalan tahdon tietä. Miksi Jumala ei ”pakota” ihmistä tähän, kun hän kuitenkin aikaan saa ja kutsuu uskon tielle. Tässä ymmärtääkseni tulee vastaan ihmisen oman tahdon käytön mahdollisuus, että Jumala ei pakota ihmistä kaidalle tielle, mutta kutsuu ihmistä tälle tielle. Puhutaan etsikkoajoista. Sanotaan, että kutakin meistä kutsutaan muutaman kerran elämän aikana.  Etsikkoajat ovat siis erityisiä aikoja, jolloin Jumala kutsuu ihmistä luokseen ja ristin tien seuraamiseen. Jumala kutsuu ihmistä Vapahtajan seuraan.

Tätä on hyvä pohtia näin paaston aikana. Miksi nykyihminen etääntyy Jumalasta? Miten voisimme puhua sellaista kieltä, jota tavallinen ihminen ymmärtää, mistä on kyse näissä uskontien asioissa?

Hyvää paaston aikaa !

Lukiessani lehtiä, tutkiessani nettiä tai seuratessani mediaa kirkon ja sen sanoman näkökulmasta, tulee tunne, että kirkon keskeiset asiat ovat suhde homo- ja lesbo -kysymyksiin ja naispappeuteen. Eikö herätyskellojen pitäisi soida, jos nämä kaksi kysymystä ovat kirkossa sen elämässä tärkeimmät kysymykset? Missä ovat kysymykset uskosta, kristittynä elämisestä, lähetyskäskystä?

Eikö meidän tulisi keskustella enemmän Kirkon keskeisestä olemuksesta, perustasta, uskontunnustuksesta? Missä kysytään, mitä Sinulle merkitsee pääsiäinen, Jeesus syntisen ystävänä ja syntien sovittajana?

Papin keskeinen tehtävä on kertoa armollisesta Vapahtajasta, joka antaa syntimme anteeksi, kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja uskoo synnit anteeksi saaneensa, kun ne on hänelle anteeksi annetukseksi julistettu.

Tämä ei estä papilta järjen käyttöä. Jumala on järjen luonut ja sitä käytettäköön. Järjen käyttöön liittyy kyky toimia asiallisesti sielunhoitajana, raamatuntuntemus. Ei tarvitse olla fundamentalisti, vaan voi elää ihmisenä tässä ajassa, unohtamatta raamatun perustotuuksia. Silti on hyvä tuntea ajan antama tieto ihmisestä. On hyvä omata kyky kunnioittaa toista ihmistä Jumalan luomana ihmisenä.

Minulle raamatussa tärkeitä ovat Vanhassa testamentissa Degalogi, kymmenen käskyä, samoin Jesajan ennustukset Messiasta ja Jobin kirja kärsimyksestä ja se mitä juutalaisten historiasta kerrotaan.

Uudessa testamentissa taas Vuorisaarna, Jeesuksen elämä ja puheet ovat kskeisiä asioita. Kaiken kaikkiaan neljä evankeliumia ristiriitaisuuksineen ovat erittäin tärkeitä raamatussa. Sieltä se uskon perusolemus löytyy. Kristus kirkon Herrana. Joulu ja pääsiäinen ovat keskeiset asiat. Golgata on keskeinen paikka kristitylle ihmiselle. Mutta kaikkein keskeisntä on tyhjän haudan ihme. Niitä saa pohtia ja ihmetellä. Ei ole naivia uskoa raamattuun. Mutta uskominen ei merkitse lekalla päähän lyömistä, vaan perusasian esillä pitoa.

Papin keskeiset tehtävät ovat sakramenttien jakaminen, syntien anteeksi julisminen (Jumalan palvelijana ) sielunhoito sekä oman työnanatajan ja työtehtävän tuomat lukuisat tehtävät. Esimerkiksi seurakuntapastorin tehtävissä riittää työ poikineen ja ne on tehtävä hyvin.

Kirkon opissa Vähä Katekismus riittää hyvin pitkälle tavalliselle ihmiselle. Toki en kiellä maallikkoa lukemasta isoa katekismusta ja iloitsen, että meidän kirkossamme  maallikkokin voi lukea raamattua omalla kielellään.     Meidän pappien lienee syytä lukea enemmän opillisia kirjoja ja rukoilla niiden äärellä ja etsiä sitä, miten sanoman voi kirkastaa ja miten voi elää aidosti yhtä aikaa pappina ja ihmisenä, sydän taivaassa ja jalat maassa. Sekä muistaen, että samaan sydämeen mahtuu usko ja järki.

Mutta vain vähän on tarpeen, jotta sana ja sagramentit toteutuvat. Kun ilosanoma on kerrottu, synnit julistettu anteeksi ja ehtoollinen annettu ja vastaanotettu, ollaan jo pitkällä. Kun ihminen on osoittanut halunsa uskoa, pysyä tällä tiellä. Viime sunnuntain aiheena oli "Ansaitsematon armo". Armo tulee ihmiselle Jumalan tahdosta, ei ihmisen ansioista. Ihmisen tehtävä on vastaanottaa armo. Jumala ei pakota. Ihmisellä on vapaa tahto. Ihmisellä on lupa epäillä, kuten Tuomas epäili aikanaan. Siinä on jotain rehellistä. Se kertoo, että pohdinta on meneillään, asiat eivät ole yhden tekeviä.

Jos palaan papin ja kirkon tehtäviin vielä.Toki myös sielunhoito, keskustelu ovat tärkeitä ja keskeisiä asioita papin työssä. Niin pitää ollakin. Siinäkin pitää olla järki mukana, kuuntelemisen taito, suuret korvat, rukoileva mieli, toki myös ymmärrys ihmisestä, hänen erilaisista tarpeistaan, kyky ohjata eteenpäin, kun omat taidot ja tiedot eivät riitä.

Maallikolle tärkeitä ovat usko Kristukseen syntien sovittajana, ehtoollinen, seurakunta. Minulle sopii hyvin maallikko toimimaan papin rinnalla tietyissä tehtävissä. Se elävöittää seurakuntaa. Myös vammaiset ja sairaat voivat olla toteuttajia, ei vain kohteita.  Helsingin Tuomasmessussa usein eräs kehitysvammainen on iloisesti antamassa kirjoja tulijoille. Se on upeaa. Olen iloinen, että hänet on otettu mukaan. Kristuksen kuva on kaikissa ihmisissä. Tähän liittyy sekin, että maalikot eivät voi olla vain kohteita seurakunnassa, vaan täysivaltaisia jäseniä.

Uskon keskeisyydestä vielä. En usko, että Jeesus viimeisellä tuomiolla kysyy sinulta, toimiko Jumalan palvelijana nainen vai mies (= hän joka kertoi hyvän sanoman papin tai maallikon asemassa sinulle, vaan uskoitko todeksi sen,mitä sinulle julistettiin Kristuksesta ja Kristuksen nimeen? Ei sekään ole olennaista oletko hetero vai homo, vaan, mikä on suhteesi uskon peruskysymykseen.) 

Näin ollen kysynkin, miksi askartelemme epäolennaisuuksien kanssa jatkuvasti? Ne eivät ole pelastuskysymyksiä. Näin ainakin olen uskoni ymmärtänyt.