Lähetystyön 150 -vuotisjuhla

Sunnuntai 18.1.2009 klo 17.41 - Tuula Paasivirta

Tänään 18.1. vietettiin Helsingin Tuomiokirkossa ja Helsingin yliopiston juhlasalissa Suomen Lähetysseuran 150 vuotisjulaa ja samalla koko kirkon lähetystyön 150 -vuotisjuhlaa.

Jumalanpalvelus oli osin ekumeeninen, niin kuin Kansainvälisen rukousviikon  alkuun sopiikin. Juhlassa nähtiin ja kuultiin monien yhteistyökirkkojen edustajien puheenvuorot. Ne olivat itsessään evankeliumin julistusta, teologiaa, todistusta Kristuksesta.

Saimme kuulla hienoa musiikkia, muita esityksiä. Jumalaa voi ja tuleekin ylistää monimuotoisesti.  Ilo oli katsoa lahjakkaita nuoria, jotka ovat antaneet taitonsa Evankeliumin käyttöön.

Oli mukava tavata myös tuttuja ja ystäviä vuosien varrelta. Monia muistoja tulvahti mieleen menneiltä vuosikymmeniltä.  Ja sekin tuli todettua, miten aika kuluu. Lapsista sen huomaa. Nuoruuden ystävien lapset ovat jo aikuisia. Osalla on jo lapsenlapsia.

Lähetystyö on saanut Suomessa kuulua lukuisten sukupolvien elämään. Aikanaan inkeriläinen Martti Rautanen lähti ensimmäisten lähettien koukossa Ambomaalle, kauas Afrikkaan ja maksoi paljon kutsumuksestaan. 

 Matteuksen evankeliumin lopussa on Lähetetys- ja kastekäsky, joka velvoittaa pitämään esillä Kristuksen asiaa. Teksti luetaan aina myös uuden pienokaisen kastetilaisuudessa, koska siihen käskyyn kaste perustuu. 

Menkää siis .. opettakaa ja kastakaa.

Siunaavin ajatuksin ajattelen lähetystyötä ja sen tekijöitä, itse saan olla lähettäjän tehtävässä.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lähetystyö, missio, juhla, 1859, Martti Rautanen, Suomen Lähetysseura, SLS, lähetyskutsu, lähetys- ja kastekäsky, ekumenia, ekumeeninen rukousviikko, rukousviikko, Suomen evankelisluterilainen kirkko

Kuka kuuntelee köyhää keskustelutilaisuus

Torstai 18.9.2008 klo 23.02 - Tuula Paasivirta

Hei,
Kutsu keskustelemaan ja kuulemaan köyhyydestä Helsingin
kaupungintalolle.

Kuka kuuntelee köyhää?

– keskustelusarjan avaustilaisuus

keskiviikkona 15.10.2008 klo 17–20

Helsingin kaupungintalon auditoriossa, Pohjois-Esplanadi 11–13 (Käynti
Katariinankadulta)

Kuunteleeko Sata-komitea köyhää?

Puheenjohtajana Heikki Hiilamo, yksikön johtaja, Sata-komitean
perusturvajaoston jäsen

Avaus

         Paula Risikko, peruspalveluministeri

Jos perustulo on vastaus, mikä on kysymys?

          Jouko Karjalainen, tutkija

Perustulo - mitä se ratkaisisi vai ratkaisisiko mitään?

          kaksi puheenvuoroa köyhyydestä

Perustulollako ehkäisevään sosiaalipolitiikkaan?

          Marja Pajukoski, lakimies

Onko perustulo Sata-komitean asialistalla?

          Elli Aaltonen, sosiaalineuvos, Sata-komitean jäsen

Ihmisarvo ja perustulo

          Katariina Mylläri, diakoniasihteeri


Keskustelua

Järjestävät: Tiede, taide ja köyhä kansa ry, Elämäntapaliitto ry,
Stakes, KDY, Camera Obs, Helsingin sosiaaliviraston Eteläinen
sosiaaliasema, Helsingin sosiaaliviraston Työhönohjaus, Suoja-Pirtti
ry.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kutsu, köyhä, köyhyys, Stakes, Camera Obs, Camera Obs, keskustelutilauus, Sata -komitea,

Etsikkoaika uskontiellä

Sunnuntai 10.2.2008 klo 16.59 - Tuula Paasivirta

Jumala kutsuu ihmistä, etsikkoaika   
Laitampa täne taas yhden Kotimaa -blogini tekstin.

Kun kävin rippikoulua, vanha rovasti puhui meille nuorille etsikkoajoista. Ajoista, jolloin Jumala kutsuu ihmistä ristin tielle.

Toinen kommentti, joka rippikoulusta jäi mieleen on: Synti erottaa sydämen Jumalasta. Se on hyvä määritelmä edelleen.

Näitä, tuttuja ajatuksia jään miettimään. Asioita, joista itsekin pappina toisinaan puhun ihmisille. Oikeastaan, mietin Jumalan kutsua ja johdastusta ihmisen elämässä. Rukous on suuri mahdollisuus, kun ihminen tahtoo lähteä kulkemaan Jumalan osoittamaan suuntaan.

Samalla mietin Lutherin pohdintoja. Siis Luther vastasi Sidottu ratkaisuvalta kirjoitelmalla tai kirjallaan Erasmus Rotterdamilaisen Diatribi eli tutkielmaan vapaasta ratkaisuvallasta.Edellä mainitut teokset ovat Reformaatioajan vapaata ratkaisuvaltaa koskevassa keskustelussa keskeisimmät teokset.

Olen kyllä aina ajatellut ja ymmärtänyt, että usko on Jumalan lahja. On mysteerio, miksi kaikki ihmiset eivät kulje Jumalan tahdon tietä. Miksi Jumala ei ”pakota” ihmistä tähän, kun hän kuitenkin aikaan saa ja kutsuu uskon tielle. Tässä ymmärtääkseni tulee vastaan ihmisen oman tahdon käytön mahdollisuus, että Jumala ei pakota ihmistä kaidalle tielle, mutta kutsuu ihmistä tälle tielle. Puhutaan etsikkoajoista. Sanotaan, että kutakin meistä kutsutaan muutaman kerran elämän aikana.  Etsikkoajat ovat siis erityisiä aikoja, jolloin Jumala kutsuu ihmistä luokseen ja ristin tien seuraamiseen. Jumala kutsuu ihmistä Vapahtajan seuraan.

Tätä on hyvä pohtia näin paaston aikana. Miksi nykyihminen etääntyy Jumalasta? Miten voisimme puhua sellaista kieltä, jota tavallinen ihminen ymmärtää, mistä on kyse näissä uskontien asioissa?

Hyvää paaston aikaa !

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: etsikkoaika, usko, elämä, Luther, kutsu, Jumalan kutsu

Nainen pappina

Torstai 19.4.2007 klo 9.02 - Tuula Paasivirta

Naisesta pappina 

Minulle pappeudessa olennaista ei ole valta. En ole vallanhaluinen, vaikka olen nainen ja pappi. Kysymys on kutsumuksesta. Aika paksu väite tämä johtajahaluisuus ja etenkin vallanhalu, mikä joillakin on vastuksen syynä. Ei päde ainakaan minuun. Ehkä johon kuhun muuhun henkilöön, mutta miksei nainen voisi johtaa siinä, kun mieskin? Se on taitokysymys, ei sukupuolikysymys.

Minulle papin työ on syvästi kutsumustyötä ja palvelutehtävä. Nyt saan saattaa seurakuntalaistani vauvasta vaariin ja mammaan vaikkapa haudanlepoon. Minulla saattaa olla pitkä ja syvä kontakti perheeseen ja olisi hassua sanoa, etten saa vihkiä, hautaan siunata, vaan heidän pitäisi pyytää itselleen vieras pastori, jonka persoona ei ehkä edes miellytä, joka ei ole sielunhoidollinen. Toki suuri osa miespapeistakin taitaa sielunhoidon jalon taidon.

Uskon syvästi Jumalan johdatukseen ja kun minut on monen mutkan kautta johdatettu papiksi, uskon sen olevan oikea paikka minulle palvella seurakunnassa, sairaalassa jne.

Eikö ole olennaista, että uskoa pidetään esillä, ei se puhuuko ja opettaako mies vai nainen? Eikö olennaista ole kirkon sanoma? Miksi kirkko on syntynyt ja olemassa? Kirkon perustehtävä on pitää esillä pääsiäistapahtumaa, Kristuksen ylösnousemusta, syntien sovitusta .
Sen tehtävä ei ole taistella miehen ja naisen vallasta tai muusta vastaavasta. Kirkon tulee olla heikkojen puolella, muistaa Jeesuksen vuorisaarnan opetukset. Papin tulee olla paitsi asiantuntija teologiassa, lähimmäinen, välittäjä.

 

Tuula 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pappi, nainen, kutsumus, sielunhoito, johtajuus, palvelu