Sunnuntai 10.2.2008 klo 16.59 - Tuula Paasivirta
Jumala kutsuu ihmistä, etsikkoaika | | |
Laitampa täne taas yhden Kotimaa -blogini tekstin. | | Kun kävin rippikoulua, vanha rovasti puhui meille nuorille etsikkoajoista. Ajoista, jolloin Jumala kutsuu ihmistä ristin tielle. Toinen kommentti, joka rippikoulusta jäi mieleen on: Synti erottaa sydämen Jumalasta. Se on hyvä määritelmä edelleen. Näitä, tuttuja ajatuksia jään miettimään. Asioita, joista itsekin pappina toisinaan puhun ihmisille. Oikeastaan, mietin Jumalan kutsua ja johdastusta ihmisen elämässä. Rukous on suuri mahdollisuus, kun ihminen tahtoo lähteä kulkemaan Jumalan osoittamaan suuntaan. Samalla mietin Lutherin pohdintoja. Siis Luther vastasi Sidottu ratkaisuvalta kirjoitelmalla tai kirjallaan Erasmus Rotterdamilaisen Diatribi eli tutkielmaan vapaasta ratkaisuvallasta.Edellä mainitut teokset ovat Reformaatioajan vapaata ratkaisuvaltaa koskevassa keskustelussa keskeisimmät teokset. Olen kyllä aina ajatellut ja ymmärtänyt, että usko on Jumalan lahja. On mysteerio, miksi kaikki ihmiset eivät kulje Jumalan tahdon tietä. Miksi Jumala ei ”pakota” ihmistä tähän, kun hän kuitenkin aikaan saa ja kutsuu uskon tielle. Tässä ymmärtääkseni tulee vastaan ihmisen oman tahdon käytön mahdollisuus, että Jumala ei pakota ihmistä kaidalle tielle, mutta kutsuu ihmistä tälle tielle. Puhutaan etsikkoajoista. Sanotaan, että kutakin meistä kutsutaan muutaman kerran elämän aikana. Etsikkoajat ovat siis erityisiä aikoja, jolloin Jumala kutsuu ihmistä luokseen ja ristin tien seuraamiseen. Jumala kutsuu ihmistä Vapahtajan seuraan. Tätä on hyvä pohtia näin paaston aikana. Miksi nykyihminen etääntyy Jumalasta? Miten voisimme puhua sellaista kieltä, jota tavallinen ihminen ymmärtää, mistä on kyse näissä uskontien asioissa? Hyvää paaston aikaa ! |
|
|