Neljä vuotta kotisivuja

Perjantai 19.3.2010 klo 23.16 - Tuula Paasivirta

NELJÄ VUOTTA KOTISIVUJA

Tänään on tullut neljä vuotta kotisivujeni avaamisesta.  Näin aika kuluu - huh, mikä klisee.  Mutta totta toinen puoli.

Viime kuukausina olen valittettavan vähän ehtinyt täällä touhuta, tosin ulkoasun uusin joitakin aikoja sitten. Pidän nykyisestä ulkoasusta itse. Vihreä on lempivärini.

Monenlaista on neljään vuoteen mahtunut. Kiitos sivuilla käynneistä ja kommenteista ja viesteistä.

Tuula

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut, Kiitos

Kokeilua sivuilla

Tiistai 21.7.2009 klo 1.10 - Tuula Paasivirta

Kokeilupohja

Kokeilen uutta ulkoasua kotisivuillani ja otan mielelläni palautetta.

Voi olla virkistävää etsiä tietoja uudella tavalla ja yläpalkit saattavat tehdä sivut käytettävämmäksi. Jännittävää tämä on itsellenikin.

Osan eli punaisen tekstivärin yritän vaihtaa, kun keksin miten se tehdään.

Tuula

 

 

2 kommenttia . Avainsanat: kotisivut, kokeilu, palaute

Tasa-arvon päivänä Kotisivuni täyttää kaksi vuotta

Keskiviikko 19.3.2008 klo 10.55 - Tuula Paasivirta

Tänään Kotisivuni täyttää tasan 2 vuotta. Kaksi vuotta sitten julkaisin pienen alun näille sivuille. Hyvä juhlia sivuja tasa-arvon päivänä.

Näitä sivuja on kiinnostavaa suunnitella ja toteuttaa. Aina oppii uutta. 

Viimeisen puolen vuoden aikana käyntimäärät ovat lisääntyneet täällä huomattavasti.  Koko aikana yksittäisi käyntejä on lähes 22 000 ja sivulatauksia paljonkin enemmän.

Pääsiäisrunoni kahden vuoden takaa  näyttää olevan edelleen näin pääsiäisen alla suosiossa ja samoin kirkolliset värit ja symbolit -sivusto, joka on vielä kesken.

Viime viikonloppuna niin Hesarissa kuin pitkin nettin blogistoja keskusteltiin blogien sisällöista ja merkityksestä. Minullahan tässä on yhdistelmä sekä kotisivut, että blogi. Se tuntuu hyvältä ratkaisulta, ainakin toistaiseksi. Voi toteuttaa monipuolisemmin juttu ja jaotella asioita.

MInusta blogit ovat mielenkiintoinen osa nettiä. Monen tasoisiahan näitä on, mutta sittenhän on valinnan varaa.  

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut, vuosipäivä, blogi, bloggaaminen

"Kotisivu romantiikkaa"

Tiistai 26.2.2008 klo 4.27 - Tuula Paasivirta

Taas on päivitetty sivuja ja päihitetty muutama ongelmakin.

On niin monta yksityiskohtaa, jotka voisi tehdä toisin ja paremmin, tai yksinkertaisesti vain on monta tapaa  tehdä sama asia. Se valittu ratkaisu tietysti hieman vaikuttaa ulkoasuun yms.

Huomasin, että saarnat esim. saisi näkösälle wordin näköiseksi, mutta en pidä sitä järkevänä vaihtoehtona.

Paljon on muistettavaa. Mietin huvittuneena, että onko tämä nyt niin romantista, vai tuhtia työtä. Siinähän sitä riittääkin pähkäiltävää, kun minä lasken lampaita.

Pääasia, että homma etenee, johonkin suuntaan. Hiljaa hyvää tulee vai olioko se, että hyvää kannattaa odottaa, revi siitä.... 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut, päivityskysymykset, ilo, vaiva

Lapset ja koti -tutkimuksesta hälyyttäviä tietoja

Lauantai 15.12.2007 klo 13.27 - Tuula Paasivirta

Lapset ja koti-tutkimuksesta hälyyttäviä tietoja

Kuuntelin äsken Radio DEI:n ohjelmaa, jossa kerrottiin lapsiin ja perheeseen liittyvästä tutkimuksesta.

1990 -luvulla 10 -vuotiailta kysyttiin, mikä on heille koti, niin he vastasivat, että siellä on vanhemmat ja sisarukset ja he itse. Kun nyt toteutettiin sama tutkimus tehtiin nyky 10 -vuotiaille, niin he vastasivat samaan kysymykseen, että koti on oma huone ja siellä Tv ja tietokone. 

Kuulostaa aika kammottavalta. Vaikka eihän se onneksi kaikissa perheissä näin ole. osalla ei edes ole rahaa tähän. Ehkä onneksi niin.  Jos lapsi saa kaiken mitä haluavat, he eivät enää anna arvoa millekkään asialle. Mutta surullisinta on, jos he jäävät vaille hellyyttä, vanhempien aikaa ja rakkautta.

Ja mikäli lapsi joutuu itse päättämään asiansa, ei aikuinen perheessä enää merkitse mitään. Aikuisen ei kuulu antaa valtaa lapselle. Miten nyky lapsille käy, kun he ovat aikuisia? Tuntevatko he mitään? Miten he kantavat vastuuta omista lapsistaan, tulevaisuudesta?

Entä nykyaikuisille, kun he ovat vanhoja ja nykylapset aikuisia? Tuntevatko lapset mitään empatiaa vanhempia kohtaan, jotka ovat aikanaan heidät jättäneet koneen armoille. Koneet ovat olleet lapsenvahteja. Missä on empatia ja rakkaus, huolenpito? Ovatko koneet tulevaisuuden vanhusten vahteja. Siis meidän, jotka olemme nyt 30-50 vuotiaita.

pohtii Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsi, perhe, läsnäolo, koti, tutkimus, tv, oma huone, tietokone

Kotimaan lukijablogipalstan kanssa vielä ongelmia.

Maanantai 5.11.2007 klo 19.42 - Tuula Paasivirta

Kotimaan lukijablogipalstan kanssa vielä ongelmia.

 Kotimaa -lehden lukijablogisti paksta on uusiutunut. Sinne on tehty uusi alusta ja on tarkoitus, että iyse päivitämme blogiamme. Mutta se ei oikein minun kohdallani vielä toimi.

En ole vielä saanut verkkotoimittajalta vastausta, mistä on kyse ja milloin ongelma ratkeaa. Toivon, että ongelma ratkeaa mahdollisimman pian.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotimaa -lehti, lukijablogi, ongelmat, verkkolehti

Ikonit hartauselämässä ja hiljaisuuden viljelyssä I

Keskiviikko 24.10.2007 klo 0.33 - Tuula Paasivirta

Ikonit hartauselämässä ja hiljaisuuden viljelyssä I

Ikonit ovat alunperin ortodoksikirkon hartauselämään liittytteitä uskonnollisia, pyhiä kuvia. Eikä vain kuvia, vaan hartauselämän aktiivisia välineitä. Olet varmaan nähnyt ortodoksin suutelevan Jumalan äidin ikonia? Ortodoksit korostavat ikonien merkitystä Jumalanpalvelus- ja hartauselämässä käyttöesineinä ja kuitenkin pyhinä esineinä.

Ikonien aiheet ovat Jumalaan, raamattutuun liittyviä, värit määriteltyjä jne.  Olen havainnut ns. murrettuja kuvia ja kiiltäviä kuvia. Minulle ikonin roisuus on tärkeä asia. Vierastan ylenmääräistä prameutta ikoneissa.

Itselleni rakkain ikoni on kolminaisuus ikoni, Isää, Poikaa ja Pyhää Hemkeä kuvastava ikoni. Sen pinta on rosoinen ja silti se on täydellinen Pyhä kolminaisuus.

Meillä luterilaisillakin ikonit ovat lisänneet suosioitaan, vaikka niillä ei meidän kirkoissamme virallista asemaa olekkaan. Luulen, että hiljaisuuden liikeen suosion kasvu, on niiden suosioita lisännyt. Ne auttavat esim. rukouselämässä keskittymään ja luovat pyhyyttä kotiinkin.

Tällä hetkellä tässä työpöytäni liepeillä on minulle viime aikoina rakkaaksi tullut maalauksen kopio, Tuhlaajapojan paluu. Se ei ehkä niinkään ole ikoni, kuin maalaus. Meillä läntisessä, protestanttisessä maailmassa on kirkollisia maalauksia hengellisistä aiheista. Ne kertovat oman tarinansa kulloisestakin tilanteesta taiteilijan tulkitsemana.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikonit, hartauselämä, koti, retriitti, hiljaisuus, kirkko, luterilaiset, ortodoksit

Uusi palvelu käytössäsi, hakupalvelu ja hakukone

Tiistai 16.10.2007 klo 17.13 - Tuula Paasivirta

16.10.2007 Uusi palvelu käytössäsi:HAKUPALVELU.

Tänään on kotisivulleni liitetty uusi palvelu, hakupalvelu, hakukone. Se on toistaiseksi sijoitettu sivujeni yläpalkkiin, oikealle puolelle. Saatan vaihtaa sen paikkaa jossain vaiheessa.

Voit hakea sanoja ja asioita sekä näistä blogeistani, että kotisivuiltani samanaikaisesti. Tällä hetkellä hakujen tulokset tulevat osastoittain näkyviin. Jossain tilanteissa saattaa ilmaantua myös otsikoita, joita minulla ei ole käytössä esim. verkkokauppa. Katson, mitä sille voi tehdä. Mutta ei niiden alle ilmaannu mitään hakutuloksia, kun sellaista palvelua ei ole olemassakaan.

 Palveluntuottajani asiakkaista moni toimii verkkokauppan parissa. Myynhän minäkin tarvittaessa kirjojani ja palveluitani, mutta se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä verkkokauppaa.

Katson saanko itse muutettua asian ja miltä näyttää, jos hakutulokset tulevat esiin peräkkäin ilman sivun otsikkoa. Otan mielelläni vastaan palautetta palaute sivun kautta. Se tulee suoraan minulle. Sehän löytyy  tavallisten sivujeni palkeisesta vasemmalta ja on 12. palkki.  Toki tämän blogitekstini perään ilmestyy automaattisesti kommenttilaatikko, johon voi jättää viestin kaikkien muidenkin nähtäväksi.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hakupalvelu kotisivuillani, uusi palvelu, hakukone

Kokeilua

Maanantai 24.9.2007 klo 0.59 - Tuula Paasivirta

 

Kaksi_kukkaaKokeilua

Kokeilinpa tänään näiden kotisivujen kanssa yhtä ja toista.

Mielenkiintoista on sekin, että värit näyttävät vähän eri koneelta katsottuna hieman erilaisilta.

Kotisivukone näyttää muokanneen tänne vähän uusia sivumalleja, joista voi valita ja muokkailla. Toki voi tehdä vallan itse. Ensi kerran koetan laittaa kuvan blogiin. En ole vielä varma, kuinka tässä käy.

Kokeilemalla oppii uutta. No se lienee vanha totuus. 

Tuula 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut, värit, kuvat

Kotisivujeni vuosipäivä

Maanantai 19.3.2007 klo 4.09 - Tuula Paasivirta

19.3.2007 Kotisivujeni vuosipäivä

Tänään on näiden kotisivujeni vuosipäivä. Sivut on perustettu 19.3.2006. Tämä on ollut mielenkiintoinen vuosi nettimaailmassa, uudesta näkökulmasta.

Kävijöitä on ollut runsaat 8000 ja latauksia runsaat 12000. Tämä ei tietenkään vedä vertoja huippusuosituille sivuille, mutta on ihan kohtuullinen määrä kävijöitä yksityisen kansalaisen sivuilla.

Joka päivä on ollut joku kävijä ja parhaimmillaan runsaat 120 kävijää. Blogin pitäminen varmaankin vaikuttaa osaltaan kävijämäärään.

Kiitos sinulle, joka olet käynyt täällä. Ja erityinen kiitos sinulle, joka olet lähettänyt palautetta. Olen vastannut teille, jotka  olette jättäneet yhteystietonne.

Olisi tietysti hauska kuulla enemmän siitä keitä kaikkia täällä käy lukemassa sivujani. Jonkun verran siitä tiedän ihan faktaa ja jonkun verran arvelen ja osaa en edes voi tietää. 

Olisi myös mukava kuulla enemmän siitä, millaisia juttuja blogista mieluiten luetaan tai mitkä ovat olleet kiinnostavia juttuja ja mitkä vähemmän kiinnostavia. Vasemmasta sarakkeesta ts. kotisivujeni otsikoista löytyy palautelinkki, joka  tulee suoraan minulle ja sitä ei muut näe. Kunkin blogi -kirjoituksen perässä oleva kommentti osioi taas  tulee kaikkien lukijoiden  iloksi.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja jatketaan eteenpäin.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuosipäivä, kotisivut, blogi

Ajankohtaista osiosta löytyy myös uusia asioita

Torstai 15.3.2007 klo 0.05

Mielenkiintoista asiaa ja tietoja löytyy myös muualta kotisivuiltani, kuin vain blogistani.

Hei,

Mikäli olet kiinnostunut ajatuksistani, ajankohtaisista asioista ja tiedotuksistani, niin lukemista löytyy myös uutislaatikostani ja ajankohtaista osiosta ja muilta mahdollisilta sivuilta löytyy myös erilaista lukemista.

 Suosittelen lukemaan.  Viimeksi kerron tänään valokuva aiheisista jutuista.

Tuula 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut, ajakohtaista, lukemista, .

Kotsivuistani

Perjantai 1.12.2006 klo 3.03 - Tuula

Saarnoja lisätty pari kappaletta

Olen tänään lisännyt onnistuneesti 2 saarnaa.

Se on edistystä se.  Eli en ole toivoton vaan kehityskelpoinen henkilö.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut saarna päivitys

kotisivu

Sunnuntai 19.3.2006 klo 22.25 - Tuula Paasivirta

1 kommentti . Avainsanat: kotisivu, alku, matka