Neljä vuotta kotisivujaPerjantai 19.3.2010 klo 23.16 - Tuula Paasivirta NELJÄ VUOTTA KOTISIVUJA Tänään on tullut neljä vuotta kotisivujeni avaamisesta. Näin aika kuluu - huh, mikä klisee. Mutta totta toinen puoli. Viime kuukausina olen valittettavan vähän ehtinyt täällä touhuta, tosin ulkoasun uusin joitakin aikoja sitten. Pidän nykyisestä ulkoasusta itse. Vihreä on lempivärini. Monenlaista on neljään vuoteen mahtunut. Kiitos sivuilla käynneistä ja kommenteista ja viesteistä. Tuula
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotisivut, Kiitos |
Kevään iloa, onko sitä?Perjantai 1.5.2009 klo 12.45 - Tuula Paasivirta Klada Vappen! Kevät on tullut kaupunkiin. Iloista päivää ja aurinkoa kaikille, Ihanaa. Mieli kääntyy kohti kesää ja odotutus, että olisi kaunis kesä - vihdoinkin. Vaikka se merkitseekin työssä hikoilua. Mutta näin työn päivänä, eikö se vähän kuulu asiaan? Siis meillä, joilla on työtä, että näemme vaivaa? On paljon ihmisiä, jotka surevat työn puutetta, köyhyyttä, sairastumista. Heitä, joille elämä näyttää epävarmat kasvonsa. Kuolevaisuuden, vaikka se on jokaisen ihmisen osa - niin joillekin se näyttää julmemmat kasvonsa, kuin toisille. Ja kuitenkin pitäisi osoittaa kiitollisuutta, vai pitääkö? Miten löytää ilon laman ja murheen keskellä? Miten löytää tasapainon, elämän heittäessä volttia ja kuperkeikkaa? Tätä joudun usein työssäni miettimään ja valamaan toivoa toivottomuuden keskelle. Tänään kristityt marssivat Jeesusmarssilla, positiisen asian puolesta. Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on sovittanut syntimme Golgatalla. Siinä on pääsylippumme Isä Jumalan luo. Se olkoon kestävä riemu ja ilo. Toivoisin sen kestävän ajan vaihtuvissa virroissa.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aurinko, ilo, kesä, kevät, kiitos, kiitollisuus, köyhyys, lama, suru, sairaus, tasapaino, työ, Valo, Vapahtaja, Vappu |
Kiitos kommenteista ja palautteistaTiistai 28.11.2006 klo 19.02 - Tuula Hei,
Kiitos kommenteista ja palautteesta, jota olen saanut kotivuista eri reittejä. On mukava tietää, että täällä on lukijoita. Yritän kirjoittaa taas ahkerammin. Tamperelainen kommentoija on oikeassa, pitäisi kirjoittaa nopadin kautta, ainakin pidemmät kirjoitukset. Täällä ei voi olla kovin kauan suoraan kirjoittamassa. Täytyy opetella tuota nopadia. Tai oikeammin siirtotekniikkaa. Katsotaan, josko saan kolunnin uudelleen kasaan. Mulla oli ajatus, että se pitäisi tulostaa, ennen kun tallennan sen edellisen jutun. Siis tämä ikuinen varmistaminen on tärkeätä täällä tietokone maailmassa. SE usein unohtuu. Toki CD:lle tulee talletettuja enemmän, kun tuli disketille talletettua.
Iloista marraskuuta Tuula |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitos palaute kommentteja |