LOUHISAARESSA

Maanantai 26.5.2008 klo 21.01 - Tuula Paasivirta

Olimme lauantaina 24.5. Espoon seudun Näkövammaisten kanssa kevätrekellä Louhisaaren kartanossa ja Askaisten pitäjässä. Kartanon lisäksi kävimme Askaisten kirkossa. Se on aikanaan ollut Louhisaaren kirkko. Nykyisin se on Lemu-Askaisten seurakunnan kirkko.  

Olen kauan haaveillut käyväni tuolla Louhisaaressa. Muistan kouluajalta, 40 vuoden takaa, kuvan koulun historian kirjasta. Siinä kartanon päärakennus on kuvattu edestä päin. Syystä eli toisesta tämä kuva on syöpynyt tajuntaani.

 Olen lukenut paljon Mannerheim suvusta. En vain marsalkasta, vaan muistakin sisaruksista. Heistä moni muukin kunnostautui omalla alallaan. Minuahan on aina historia ja elämänkerrat kiehtoneet.

Meitä retkeläisiä sää suosi. Käyskentelimme myös kartonon avarassa puistossa. Mikä ihanuus, minulle, joka asun Helsingin keskustassa. 

Saimme hyvän opastuksen. Koska Louhisaari on yksi Museoviraston saavutettavuuskohteista, siellä on mm. kartanon pohjapiirroksissa pistetekstit. Liikuntavammaisille on sisäänkäynti ensimmäiseen kerrokseen ja siellä on DVD esitys hyvän kokoisen laajakulma tv:n kautta katsottavissa, erityisesti heille, jotka eivät pääse kerroksiin.

Portaissa on toisella puolella ohut valkoinen kaide ja portaat ovat yllättävän matalat ja loivat, joten kyllä sinne meikäläinen saattoi kävellä ylös.

Kirkossa saimme myös seurakuntamestarilta hyvän esittelyn ja lauloimme Suvivirren.

Louhisaaressa söimme hyvin ja mennen tullen kahvittelimme matkan varrellla. 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mannerhein, Flemingit, Louhisaari, Askainen, Lemu, saavutettavuus, kevätretki

Onneksi olkoon Sarianna Mankki 9 ällän ylioppilas

Lauantai 17.5.2008 klo 2.54 - Tuula Paasivirta

Onnea ja siunausta elämääsi Sarianna Mankki! Kerrassaan upea suoritus, 9 ällää ylioppilaskirjoituksissa. Loistavaa!

Iloitsin tänään Sariannan puolesta, kun luin netistä, että hän on tänä vuonna kirjoittanut Suomalaisnuorten parhaan tuloksen ylioppilaskirjoituksissa.

Sarianna on nuoruudenystäväni tytär. Viimeksi tapasin hänet nuorimman kummilapseni vanhempien häissä, joten siitä on hetki aikaa.  

Lämpimästi onnitellen Tuula

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sarianna Mankki, 9 ällää, ylioppilas, menestyminen, nuoruuden ystävä,

Suomi pronssiotteluun

Lauantai 17.5.2008 klo 2.43 - Tuula Paasivirta

Harmillinen takaisku Suomen jääkiekolle, vaikka onhan sekin hyvä saavutus, että pääsee pronssiotteluun. Suomi vain on tottunut menestynään. Olemme pieni maa ja siinä suhteessa hyvin menestyneet. 

Menestyksen makuun päästessä, mikään ei riitä. Eikö se ole tyypillistä ihmiselle laajemminkin?

Tuo ottelu on ainoa, jonka ehdin katsoa kokonaan, mutta ei syntynyt sellaista jännittävää fiilistä, kuin monessa muussa ottelussa.  Johtuiko siitä, että Suomen peli on vähän hukassa?

Nyt pitäisi nollata tilanne ja huomenna, oikeammin tänään, on jännittävä prossiottetu. Eikös se ole taas kerran Pohjolan maaottelu?

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: jääkiekko, mm -turnaus, pronssiottelu

Taiderintamalta

Maanantai 12.5.2008 klo 21.17 - Tuula Paasivirta

Tänään meitä oli kuuntelemassa pieni porukka Eija Paasun kuvailutulkkausta näyttelystäni.  Täytyy sanoa, että on se hienoa, kun sen osaa. Eija kuvasi taulujani valoisasti, lämmöllä ja tarkasti. Pidin kuulemastani. Sain itsekin uutta omista töistäni.

Seuraava kuvailutulkkaus näyttelyssäni on 21.5. klo 15.15.

Avajaissa kävi muutamia sukulaisia, ystäviä, työtovereita ja tuttuja. Mukava, haastava päivä.  Mutta kyllä viime tiistaina olin väsynyt, mutta onnellinen.

Näyttely on tuonut kiinnostusta ja uusia yhteyksiä.   Tänään pyydettiin näyttelyä Taiteiden yöhön, erääseen seurakuntaan. Kyse on pari viikon näyttelystä.  Mutta siitä myöhemmin.

Kirkko ja kaupunki -lehteen tulee pieni juttu ensi viikolla. Toimittaja oli mukana tänään näyttelyssä.  Invalidityö -lehteen ehtii myös pieni mainos tai sponsaus.

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: näyttely, avajaiset, kuvailutulkkaus, tulevaisuudesta

Ilouutinen, Kirjaani saa nyt Kotisataman nettikaupasta

Torstai 1.5.2008 klo 19.39 - Tuula Paasivirta

Googletin äsken huvikseni omalla nimelläni. Joskus teen huviseni ja mielenkiinnosta näin, sillä netistä löytyy tietojani monilta sivuilta.

Tänään paljastui kaksikin kiinnostavaa asiaa. Näyttelyni löytyi, joiltakin menovinkki -listoilta. Se on hyvä juttu. Galleria on lähettänyt tiedotetta lehdistölle. Gallerian tiedotteeseen ei ehtinyt kuvailutulkkaus asia, joten olen itsekin lähettänyt tiedotusvälineille informaatioita näyttelystäni.

Mutta suuri iloinen yllätys oli, että Kotisataman  nettikauppaan on otettu runokirjaani myyntiin.

 http://www.kotisatama.net/kauppa/

 Suora linkki kirjaani oli niin pitkä etten sitä tänne laittanut. Kirja löytyy nimelläni Kotisataman nettikaupasta. Ylläolevasta linkistä pääset tähän nettikauppaan.

Joten sieltäkin sitä runokirjaani saa nyt ostaa. En ole vielä käynyt uusitussa myymälässä, enkä tiedä saako kirjaa myös myymälästä suoraan ostettua. Jossain vaiheessa Helsingin myymälästä on tulossa nettikaupan noutopiste.

Todella mukavaa, kun KirjaKotimaa ei myy enää kuin omia kirjojaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikauppa, runokirja, runokirjani, googlettaminen, tilaaminen, saatavuus, Elämää vuodenkierrossa, ostaminen, ilouutinen

Sillisalaattia näin Vappuna

Torstai 1.5.2008 klo 12.03 - Tuula Paasivirta

Näin Vapun kunniaksi voisi vähän kertoilla sillisaattia eli vähän sieltä ja täältä kuulumisia.

Pääasiassa viime päivät ovat kuluneet taidenäyttelyäni valmistellen. Kiinnostavaa puuhaa, mutta aina tulee yllätyksiä vastaan, kun ensimmäistä kertaa valmistelee taidenäyttelyä. Ihmiselämä on niin perin inhimmistä. 

En kuitenkaan kirjoita toistaiseksi tänne hauskoista saati ikävistä kommelluksistani juurikaan, koska olen kirjoittamassa lehtijuttua kulttuurilehti Kajastukseen taidenäyttelyyn  valmistautumisesta. 

Eipä silti, ei minulle kovin ikäviä kommelluksia toistaiseksi ole tapahtunutkaan. Ikävin lienee se, että en ollut yhtä tiedotetta lukenut tarpeeksi tarkkaan ja omissa yhteystiedoissani oli pari hassua kömmähdystä. Sen se tekee, kun myöhään iltayöstä valmistelee asioita.

Hauskinta on ollut keksiä nimiä tauluille. Jossin vaiheessa tuntui, että mielikuvitus loppuu, vaikka aluksi nimiä syntyi oikein hyvin.

On todella ollut ilo viettää Vappua upeassa säässä täällä Helsingissä. Nyt ei voi ainakaan valittaa sään suhteen. Tänään  on myös kristiillinen juhla eli Helatorstai. Viimeksi vuonna 1913 oli Vappu ja Helatorstai samana päivänä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: taidenäyttely, Vappu, kuulumisia