Tekniikkaa moneen junaan

Keskiviikko 11.6.2008 klo 20.20 - Tuula Paasivirta


Viime päivät ovat sisältäneet paljon uutta tietotekniikkaa sekä uutta että vanhaa. Tänään olen opiskellut profolion tekoa ohjelmalla, joka jo on ollut käytössäni hetken aikaa. Tänään siitä selvisi monta asiaa. Profolio on sähköinen portfolio.

Voisi luulla, että olen ATK-ammattilainen enkä vain pappi ja toimittaja. Tosin osan taiteestani teen tietokoneella. Kaikenlaisia ohjelmia olen opetellut käyttämään.

Myös näkövammaisten uusia kuuntelutekniikoita saan olla testaamassa. Tällä hetkellä kuuntelen kirjoja ns. internetin yli. Olen testiryhmän jäsen. Eli kirjota ei lähetetä kotiin vaan ne haetaan internetsivulta ja kuuluvat hyvin.  Toinen testi on kone ääniset kirjat. Näkövammaiset kuuntelevat muutoinnkin puhesyntetisaattoreita.

Videopätkiä opettelen myös käsittelemään tietokoneella. Kiinnostavaa.

Eilen huomasin, että Facebook toimii viimein Suomeksi. Ei tietenkään kaikki siellä.

Eräs työni on nettiauttaminen. Se vaatii myös teknisiä taitoja.

Myös televisiossa on uutta tekniikkaa, jotta elämä ei käy tylsäksi. Kuvien käsittely Corellilla on vielä uutta. 

 Kauhun tasapaino on vakaa. Mutta ihmisen täytyy olla ennakkoluuloton, muutoin ei pysy ajassa kiinni.

 

Avainsanat: ATK, TV, profolio, uudet kuuntelutekniikat, portfolio, tekniikka, facebook, videoiden käsittely, tietokoneet


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini