Ikkuna elämään

Sunnuntai 10.12.2006 klo 21.42 - Tuula Paasivirta

Ikkuna elämään

Mitä blogien kirjo ja määrä kertoo Sinulle? Ovatko ne erilaisia ikkunoita erilaiseen elämään, kuin omasi on? Ovatko blogit hyviä vai hyödyttömiä ja huonoja? 

Entä ovatko ne tirkistelyä naapurin elämään? Voiko se olla sitä, kun bloggaajalle tarjoillaan vapaaehtoisesti näitä sivuja?  Miten on objektiivisuuden laita?  Tuntuu, että nykyään vähänkin itseään kunnioittavalla henkilöllä tulee olla vähintään omat kotisivut, miellään myös oma blogi.

 Kukin meistä kertoo blogissaan omista näkökulmistaan asioihin ja elämään. Se on melkein kuin lukisi trendikästä mielipidesivua tai toisinaan päiväkirjaa.

Jotkut blogin kirjoittajat nousevat suuren kansan tietoisuuteen, kun uutisissa kerrotaan esim. ulkonisterin kertoneen blogisivullaan kirjoittaneen jostain tietystä asiasta. Tuntematonkin voi päästä julkisuuteen, jos kirjoittaa tosi räväkästi tai brovosoivasti jostain asiasta.

Sinänsä tietokone on tuonut eräälle ryhmälle eli näkövammaisille tervetulleen mahdollisuuden tiedon valtaväylille. Erilaiset apuvälineet auttavat sokeaa kollegaa tai kanssaihmistäni pääsemään netin maailmaan, varsinkin, jos nettisivuja rakennettaisiin   näkövammaisystävälliseen suuntaan.  Katso vinkkejä http://www.nkl.fi/ tai www.arlainstituutti.fi  eli katso, miten näkövammaisystävällisiä sivuja rakennetaan.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kurkistuksia naapuriin, näkövamma, sivujen tavoitettavuus, sivujen luettavuus