Yhteisvastuulla Kehitysvammaisille töitä ja Liberian jälleenrakentamista

Torstai 31.1.2008 klo 21.26 - Tuula Paasivirta

Sunnuntaina avataan taas tärkeä yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna

kotimaisena kohteena on Kehitysvammaisten työllistyminen ja ulkomaisena kohteena Länsi-Afrikkalaisen Liberian jälleen rakentaminen. Molemmat ovat tärkeitä aiheita.

Tällä viikolla monet  kirkolliset lehdet ovat kiitettävästi kirjoittaneet kotimaisesta kohteesta.  

Meillä Suomessa on paljon lievästi kehitysvammaisia, jotka haluavat töihin. Heillä on  ammatillinen koulutus esim. siivous- ja puutarha-alalle. 3000 haluaisi töihin ja nyt 300 on päässyt avoimille työmarkkinoille. Heille suunnitellaan esim. 4 tuntia päivässä töitä, joista saavat käyvän palkan, työtovereita, arvostusta, itsetuntoa. Hommaan kuuluu projektin kautta yhteyshenkilö ja työnohjaus työpaikalla.

Kirjoitan lähiaikoina enemmän tästä. Mutta on hieno homma, että tällainen projekti on, sillä työpaikoilla on paljon sellaista töitä, joihin voidaan palkata näitä henkilöitä ja aivan erityisesti nuorille kehitysvammaisille tämä on tärkeää ja merkittävää. Ei enää vain suojatyötä.  Kyse on ihmisarvosta.

Toivon erityisesti, että oma työnantajani kirkko palkkaisi näitä ihmisiä töihin. Minusta se olisi välttämätöntä.

 Muita vammaisia meitä on kirkossa töissä ehkä muutamia kymmeniä. Pappeina varmaan alle 20. Siis meitä, joilla on kirkollisen ammatin ammatillinen tai korkeakoulututkinto. Osalla on kirkollinen virka ja osalla ei. Itselläni ei ole virkaa eikä tällä hetkellä viransijaisuuttakaan. 

Palaan yhteisvastuukeräysaiheeseen blogissani myöhemmin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteisvastuukeräys, kehitysvammaiset, työllistyminen, ulkomainen kohde, Liberia, jälleenrakennus