Kristittynä elämisestä

Tiistai 6.11.2007 klo 16.58 - Tuula Paasivirta

Olen viime aikoina pohtinut, mitä on elää kristittynä länsimaisena ihmisenä ja teologina. Malleja on monia. Mikä niistä on oikea ja minulle sopiva? Mitä sitten, jos naapuri kokee ja ajattelee toisin?Onko siitä minulle haittaa tai hyötyä? Saako olla naivi, pitääkökö olla aina järkevä, perusteleva? Tai oikeammin haittaako se, jos kuulostaa välillä vähän naivilta? Miksi elämä vaikuttaa toisinaan Valintamyymälältä?

Elämme moniarvoisessa maailmassa. Mutta onko elämä sittenkään mikään Valintamyymälä? Eikö minun pitäisi ottaa kantaa maailmaan ja  sen luomiin  kysmyksiin? Eikö tekoni ja ajatteluni ole aina kannanotto? Valitessani jotain, jätän valitsematta toisen asian, teon tai tavaran. Jossain mielessä elämä muistuttaa valintamyymälää ulkoisesti ja joskus sisäisestikin. Mutta valinnan tehtyään, ei toivottavasti tarvitse soutaa edestakaisin. Vaikka en suosittele laput silmillä kulkemista, senkään jälkeen, kun valinta on tehty isojen ja pienten kysymysten kohdalla.

Olen kristitty, keski-ikäinen nainen. Elän suhteellisen vapaassa maassa. Maassa, jossa on uskonvapaus. Hyvä niin. Pohjimmiltani uskon, että ihminen, jolla on elämänkatsomos tai maailmankatsomus on onnellisempi, kuin hän jolla sitä ei ole. Se tuo elämään merkityksen ja tarkoituksen. Tässä ei kuitenkaan ole kyse hukkuvan tarttumisesta oljenkorteen. Ei ollenkaan, omasta vapaasta tahdostani, olen valinnut sen kutsumuksen, jonka koen oikeaksi. Kristityn elämässäkin on epäilyn ajat. Eiköhän melkein jokainen löydä itsensä epäilevän Tuomaan paikalta ajoittain. Uskon, että meille sallitaan sekin vaihe elämässämme, syystä tai toisesta.

Enkä jonkun mielestä on naivia ja lapsellista, uskoa Jumalaan. Tosiasiaksi jää, että melkein kaikilla ihmisillä ja kansakunnilla, heimoilla on jokin Jumala. Vain hyvin pieni osa ihmisistä on ateisteja. Osa uskoo luonnonjumaliin, osa Luoja -Jumalaan ja siihen, että kaiken takana on joku, joka on luonut maailman ja sen elämän. Tosiasiassa, kaiken takana täytyy olla vain yksi ainoa Jumala.

Vanhassa testamentissa puhutaan Jumalan kuvaksi luodusta ihmisestä. Tuo ihminen ei aina ole totellut Luojaansa, vaan jo varhaisessa vaiheessa harhautui omille teilleen. Jumala halusi takaisin rikkoutuneen yhteyden ja päätti antaa ihmiselle mahdollisuuden lähettämällä Sovittajan, oman poikansa. Eikö ole aika loogista, että rikkoutuneet välit tarvitsevat Sovittajan?

Tuo Sovittaja, Vapahtaja on Jumalan Poika Jeesus Kristus. Golgatalla tapahtui jotain suurta ja mahtavaa, ainutlaatuista. Uskossa on kysymys hyvin pelkistetysti tästä tapahtumasta ja sen seurauksista. Uskonko Jeesukseen Jumalan Poikana? Uskonko Häneen syntien sovittajana? Uskonko kuoleman jälkeiseen elämään?

Ei ollut oikeastaan tarkoitus tehdä, mitään käännytyskertomusta. Kristinuskossa on  pohjimmiltaan kyse siitä, että en tarvitse tikapuita taivaaseen, sillä yhteys taivaaseen on Jeesus, joka on, niin halutessamme pääsylippu taivaaseen. Hän sovittaa meidän syntimme ja on Puolustajamme.

Messussa eli ehtoollisjumalanpalveluksessa on  kohokohtana ehtoollinen ja kaikissa jumalanpalveluksissa on toinen hieno asia syntien tunnustaminen, mutta papin näkökulmasta on merkittävää saada olla Jumalan palvelijan asemassa ja välittää synninpäästö, julistaa synnit anteeksi.

Koen olevani etuoikeutettu saadessani elää kristittynä naisena, kutsumustyössäni pappina ja paimenena. Teologia on hieno, mutta vaikea alue. Siinä riittää tutkimista ja pohtimista. Käytännön työssä ei voi olla koskaan kaikille mieliksi. Tärkeintä on olla käytettävissä lähimmäisenä ja ihmisenä. Etsiä yhdessä oikeaa tietä kristittynä toisen ihmisen kanssa. Mitä muuta voimme tehdä?

Vähemmän tärkeäksi koen vänkäämisen siitä, mikä on oikeaa kristillisyyttä ja mikä ei. Kun pelkitetysti uskoo Kolmiyhteiseen Jumalaan, kuten edellä kirjoitin, se on olennaisinta. Se on siinä. On armoa, jos osaa elää oikein ja välittää oikeaa elämää ja elämäntapaa muille ihmisille Kaste- ja lähetyskäskyn mukaisesti.

Teologina saan olla pyhien kysymysten äärellä ja oppia kollegoilta ja myös seurakuntalaisilta uutta.

Näin tällä kertaa pohdin, ehkä vähän naivisti ja pateettisesti, mutta todesti.

Tuula Paasivirta

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristittynä eläminen, perusasiat, sovinto, sovitus, Golgata

Ehjä lapsen mieli

Maanantai 5.2.2007 klo 23.05 - Tuula Paasivirta

5.2.2007 Yhteisvastuu keräys alkoi sunnuntaina

Rakkaat lukijat!  Nyt syön sanani ja laitan tänne ennen hautarauha kirjoitusta asiaa yhteisvastuukeräyksestä, koska se on todella tärkeä juttu.  

  Menneenä sunnuntaina avautui tämän vuoden kirkon Yhteisvastuukeräys.
Yhteisvastuukeräyksellä 2007 turvataan ehjä lapsen mieli.

Monilla psyykkisesti sairastuvilla on perheensä ja hyvä niin, mutta lapsi saattaa tarvita perheen ulkopuolisten aikuisten tukea, jäsentääkseen omalle ikäkaudelleen sopivina annoksina perheen uuden tilanteen. Jomman kumman vanhemman sairastuessa perheen tilanne ja tasapaino muuttuu.

 Lapsi tarvitsee tietoa itselleen sopivin annoksin ja tietoa siitä ennen kaikkea, että ei ole hänen syynsä, jos isä tai äiti sairastuu.

Yhteisvastuukeräys 2007 auttaa suomalaisia ja perulaisia lapsia, joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia. Keräyksellä autetaan perheitä katkaisemaan ongelmien periytymisen kierre. Keräys käynnistyi sunnuntaina 4.2.2007.


Aihe on hyvin tärkeä, voit olla auttamassa perulaisia lapsia tai suomalaisia lapsia, joiden vanhemmat ovat sairastuneer psyykkisesti. Suomessa näille lapsille rakennetaan nettiin auttamisväylä Mielenterveyden keskusliiton kautta ja Perussa rakennetaan heille sopivia järjestelmiä.

alla olevan linkin kautta saat lisää tietoa ja saat osallistumisvinkkejä. 

 http://www.yhteisvastuu.fi/

Suosittelen osallistumaan yhteisvastuullisesti. Sinua tarvitaan näissä talkoissa.

Tuula 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yhteisvastuu, kirkko, Peru, diakonia, vanhenpien psyykkinen sairastuminen