Minuun vaikuttanut kirja:Kaijan kirja

Sunnuntai 22.4.2007 klo 21.56 - Tuula Paasivirta

Minuun vaikuttanut  kirja: Kainulainen Martti, Kaijan kirja.

Olen kuluneena viikonloppuna lukenut kahteen  kertaan Martti Kainulaisen Kaijan kirja, kertomus vaimon sairastumisesta aivoverenvuotoon, liikuntavammaisuudesta, mutta ennen kaikkea afasiasta. Kaiken tämän lisäksi suurin puhuttelun aihe on ollut, miten terveydenhuolto kohtelee vakavasti sairastuneita ja heidän omaisiaan.

Martti Kainulainen (1927-2000) on edesmennyt näyttelijä ja kirjailija, joka on tehnyt tarkat muistiinpanot yhdessä erityisesti Tiina tyttärensä kanssa, ja sen pohjalta nyt puheena olevan kirjan.

 52 -vuotias toimittaja Kaija Kainulainen saa perheen kesämökillä vakavan sairaskohtauksen ja joutuu sitä myöten suomalaisen sairaanhoidon ja kuntoutustoimenpiteiden rattaisiin.  Pahinta on, että esitteen ja lehtijutut afasiasta kertovat ihan jotain muuta, kun, mitä todellisuus on kuntoutuslaitoksissa on.

Kun kirjaa lukee tuntee monessa kohtaa voimatonta raivoa, epätoivoa ja surua siitä, miten ihminen on vain numero, miten ihmisen arvo muuttuu, kun hän sairastuu.

Toisaalta ihailee Martin hyvää huumorintajua, puolisoiden välistä rakkautta, hellyyttä sekä sitkeyttää, mutta myös rehellisyyttä, vaikeatkin asiat puhutaan sellaisenaan.

Lukijana toivoisi, että perhe olisi otettu hoitoon mukaan ja Kaija saanut ihmisarvoisen kohtelun.  Vaikka tiedän, että se ei vieläkään toteudu monessakaan paikoissa ja toisissa paikoissa taas toteutuu hyvinkin.

Itse työskentelen tällä hetkellä ikäihmisten kanssa ja minusta tärkeintä on kunnioittaminen ja arvostaminen. He ovat rakentaneet tätä maata, kuten Kaija ja Marttikin aikanaan.  Puhevammaisenkin puheesta oppii saamaan selvää, kun malttaa pysähtyä ja tutustuu ihmiseen.  

Omassa yksityiselämässäkin olen törmännyt monenlaisiin lääkäreihin, terveydenhuollon henkilöihin, hyviin ja huonoihin. 

 Martin kirjasta vielä. Jäi askarruttamaan, miten Kaijan kävi myöhemmin, onko hän vielä elossa ja jos on, miten hänen kävi Martin oman sairauden pahetessa ja hänen kuoltua.

Tuula 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirja, lääkärit, terveydenhuolto, afasia,