Tekniikan kiemuroissa

Perjantai 4.4.2008 klo 15.44 - Tuula Paasivirta

Tällä viikolla olen ihmetellyt maailmaa tekniikan kiemuroiden seassa. Olen saanut ihmetellä uuden kovalevyaseman (ulkoinen) muuntajan toimimattomuutta. Se ei tuonut sähköä laitteeseen halusi tai ei.

Nyt täytyisi lähteä uudelleen Verkkokauppaan. En viitsisi millään lähteä. Jotenkin vastenmielistä mennä uuden ostoksen kanssa takaisin kauppaan. Sitä harmittelee, että miten tulinkaan ottaneeksi juuri sen viallisen kappaleen siitä laitepinosta. 

Matka kauppaan ei ole pitkä, mutta vastenmielinen asia on saanut tekemään koko päivän muita asioita ja sen vuoksi joutunen nenemään ko. paikkaan vasta ruuhka-aikana, vaikka ei olisi ollut tällä kertaa ihan pakko tehdä niin.

Digiboksi on tempukas, vaikka sen piti olla hyvänlaatuinen. Se on tosin jo vuoden vanha. Asun kaapelitaloudessa ja analogiset lähetyksekset loppuivat vasta tämän vuoden puolella.  Analogisten lähetysten loputtua laite on alkanut käyttäytä entistä vikuroivammin, jos teknisestä laitteesta voidaan ylipäätään puhua vikuroivana laitteena. 

Nykyään, lähes aina avatessani TV:n, tulee ensin esiin pysähtynyt, vähän väpättävä kuva ja digiboksi pitää ottaa pois päältä ja kytkeä uudelleen päälle. Vasta tämän jälkeen pääsee katsomaan television ohjelmia.

Olen ymmärtänyt, että tämä on laitteeni (laitemerkin) tyyppivika ja sen vuoksi en ole sitä minnekkään kiikuttanutkaan, vaan painelen näppäimiä, jotta pääsen katselemisen alkuun. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä erilaista on tilanteissa, joissa laite toimii normaalisti ja pääsen heti aloittamaan katselun. Näyttää siltä, että nauhoittamista laitteen tyyppivika ei haittaa. Olen kiitollinen myös hollannin kielestä laitteessani. Sen valitsemalla pääsen nauttimaan Yleisradion tarjoamista näkövammaisten palveluista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muuntaja, digipoksi, riippuvuus, korjaaminen