Sosiaalinen media vie mennessään, vai viekö?

Maanantai 22.10.2012 - Tuula Paasivirta

Sosiaalinen media vie mennessään, vai viekö?

Huomaan, että olen ollut täältä pois enemmän, kuin paikalla. Facebook on kyllä vienyt aikaa ja juuri nyt olen kirjautunut twitteriin myös. Sosiaalinen media on nykyään entistä isompi osa työtäni.

Tietokone ylipäätään vie valtavassti ajankäytöstä myös minun työssäni. On hyvä pysyä ajan tasalla, mutta on tosi lokosta viettää välillä päivä tai päiviä ilman tietokonetta ja oikeasti tavata ihmisiä.

Tosin on vallan ihanaa skypettää toiselle puolelle maailmaa ja saada tuhansien kilometrien päässä oleva ystävä tuossa tuokiossa kiinni ja nähdä vielä hänen olkkariinsa tai keittiöönsä.

Hurmaava on myös kaksi vuotias Ipana, joka tahtoo skypettää Tuula -tädille, ihanaa, kun ollaan satojen kilometrien päässä.  Kun olin lapsena poissa kotoa piti Isän soittaa minulle käsivälitteillä puhelimella ja puhelua joutui odottamaan. Se on monille jo ihan antiikkia, tuo mainittu aika.

Lokakuussa olen opiskellut myös Kirkon sosiaalista mediaa. On hyvä pysyä ajan tasalla, josko sitten vanhanakin pelittäisinäitten koneitten kanssa. MUtta kyllä ihminen on ihminen aina face to face on paree.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Some, ajankäyttö, sosiaalinen media, facebook, käsivälitteinen puhelin, skype, skypettää, twitter

Lasten suusta

Tiistai 7.8.2007 klo 0.30 - Tuula Paasivirta

Lasten suusta

 

Olin maanantai-iltana ostoksilla Helsingin keskustan tavaratalossa ja pois lähtiessäni tilasin taksia tavaratalon taksintilauspuhelimesta. Lopetettuani puhelun, arviolta 3-4 vuotias tyttönen kulki isänsä kanssa ohitseni ylös portaisiin ja tokaisi minulle:

- Eikö sinulla ole omaa puhelinta, kun siitä soitat?

- (minä vastaan) Tilasin taksin. lisään vielä hetken päästä:

- Tästä puhelimesta voi tilata vain taksin.

Isän ja tytön jatkaessa matkaansa ja minun kiiruhtaessa taksilleni, lapsen isä jäi selittämään taksintilausta.

 

---

Kaksi vuotias kummipoikani oli leikkinyt autoilla, oltuaan äidin ja siskon kanssa minulla kylässä, ja hän oli tuumannut, että Tuula kummin taksi tuli ja oikein 6 Tuulaa oli tullut taksista ulos.

Niin, että lienen tärkeäkin nuorelle miehelle?

--

Tuula  

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puhelin, totuus, lasten suusta