Nuorisotyö ja sosiaalitoimi jalkautukaa jo tänään enemässä määrin nettipalveluihin!!!

Torstai 31.1.2008 klo 14.12 - Tuula Paasivirta

Tässä taas kirjoitus, jonka julkaisin ensin Kotimaan lukijablogissani. Pidän tätä tärkeänä, joten laitan myös tänne tämän. 

Viime aikaisiin tapahtumiin liittyen jopa Hesari kirjoittaa, että nuorisotyön pitäisi jalkautua nettiin. Olen samaa mieltä. Kirkon pitää olla siellä missä ihmiset ovat. Ja yhteistyötä toki pitää olla kirkon ja kunnan nuorisotyöllä. Varmaan jotain yhteistyötä jo onkin, vaikka kunnan nuorisotyön tulee olla neutraalia. 

Nuorisotyön lisäksi kunnan sosiaalityön tulisi "jalkautua" nettiin. Kuulen jo korvissani lauseen, "Ei ole rahaa", mutta auttamis- ja yhteistyötahojen tulee olla siellä, missä ihmiset ovat. Meidän nuoriimme satsaaminen on tulevaisuuteen satsaamista. 

Netin ongelma on tietenkin laajuus ja kasvottomuus. Mutta nuorisotyö ja sosiaalitoimi voivat profiloitua omalla tavallaan. Vertaa Palveleva netti, Nettipappi, erilaiset muut verkkoauttamispalvelut kuten Tukinet.

Tiedän, että nuorisotyö ja kirkon tahot ovat yrittäneet rantautua ainakin johonkin palveluun, liekö ollut happohotelli, mutta sieltä tämä kirkon rakentaja poistettiin perusteella, että palvelun po. neutraali. En ole IRK Gallerian, happohotellin yms. asiantuntija, mutta eikö olisi tärkeä, että siellä olisi aikuisia tarjolla? Tarjolla tulisi  ainakin olla tieto, miten hyvin ja helposti netin kautta saa apua, jos siellä on hälyyttäviä ilmiöitä.

Jossain määrin ymmärrän  ettei haluta uskonnollista ja polittista käännytystä ja erilaisia lahkoja. En itsekkään pidä vahvasta käännytysmenttaliteetista, vaikka katsonkin, että evankeliumin asiaa on pidettävä esillä ja se on osa papin tehtävääni. Sen voi tehdä toista kunnioittavasti. Auttaminen ilman käännyttämistä voi olla osa merkittävää työtä. Ja kirkko keskellä kylää on osa suomalaista elämää. Kirkko voi olla turvapaikka elämän myrskyissä.

Erityisen tärkeätä on, että kirkon ja kunnan nuorisotyö sekä auttava sosiaalityö näkyvät nuorille myös netissä. Jos erilaisissa netissä olevissa Gallerioissa saa vapaasti kertoa ja suunnitella murhia ja muita kauheuksia, ilman valvojien puuttumista asiaan, niin paljon pienempi paha on, jos kirkko ja uskonto siellä näkyvät. Tässä haluan haastaa palvelun tuottajia ja tarjoajia uuteen ajatteluun. Ei vain raha voi olla motiivi toimia.

Kannatan vastuun teologiaa, välittämisen teologiaa. Se on löydettävissä suoraan Jeesuksen puheista. Silloin olemme erään asian ytimessä: "Te kävitte katsomassa..., Te välititte... ". Siis emme saa kääntää selkäämme nuortemme hädälle.  Nuoriin panostaminen on tulevaisuuteen panostamista. Se kuuluu niin seurakunnalle kuin kunnallekin.  Tässä ei voi vedota rahaan ja sen puutteeseen. Hoitamatta jättäminen maksaa paljon enemmän.

Oma kokemukseni nettiauttamisesta on pientä, mutta sitäkin minulla kuitenkin on. Olen kokenut, että vaikeitakin kysymyksiä voidaan käsitellä rakentavasti. Ja hyvin vaikeissa kysymyksissä saattaa olla helpompi lähestyä netin kautta, kuín muulla tavalla. Se on usein ensimmäinen kontakti auttajiin. Sen jälkeen saattaa olla helpompi lähestyä kasvokkain auttajia.

Mutta tärkeimpänä näen, että me olemme siellä missä ihmiset ovat.  Netissä ehkä on mahdollista tuoda myös esiin näitä ongelmia, joita netissä eläminen tuo. Aikanaan Helsingin Sanomien Nuorten Postin kautta tarjottiin nuorille tapaamispaikka ja-mahdollisuuksia Paulingin Huvilalla Helsingissä. Käsittääkseni siellä moni yksinäinen tapasi toisen nuoren, joka ei viihtynyt diskoissa yms.  Voisiko jotain vastaavaa kehitellä lisääntyvässä määrin netin kautta? Siis ei deittipalstoja vain parin hakuun, vaan tapaamisia isommalla porukalla.

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nuorisotyö, netti, sosiaalityö, auttaminen, "jalkautuminen", läsnäolo, vastuu

kirjoittamisesta, nettiauttamisesta ja valokuvauksesta

Tiistai 27.2.2007 klo 0.59 - Tuula Paasivirta

KIRJOITTAMISESTA JA VALOKUVAUKSESTA

Eilen maanantaina postiluukusta kolahti uunituore Kajastus -lehti. Se on kulttuurin- ja näkövammaisasioiden aikakauslehti. Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa on paljon näkövammaisten itsensä kirjoittamia juttuja kulttuurin eri sektoreilta.

Juhlallista oli nähdä oma, itse kirjoittama, aukeaman artikkeli "Valokuvausta oppimassa" kyseissä lehdessä.  Aihe oli vaikea. Kirjoitin ensimmäisestä valokuvauskurssista, jossa oli myös näkövammaisia osallistujia. 

Istuin jutun kimpussa useita iltoja, sillä pelkkä valokuvauksen tekninen hallinta vaatii jo paljon paneutumista ja tarkkuutta. Tulee tunne, että on ylittänyt itsensä, kun on saanut tuon jutun kirjoitettua ja se on vieläpä julkaistu.

 Nimittäin, kyllähän tätä blogia ja kolumneja vielä kirjoittaa, mutta tekniseltä erikoisalalta kirjoittaminen on eri juttu, se on jo iso haaste.

Valokuvaan mielelläni. Se on kiinnostavaa. Digikuvaus vaatii uusien tekniikoiden opiskelua ja hallintaa. Tuntuu, että kaiken maailman megapikselit ja valkotasapainot ovat vaikeita, mutta kiehtovia asioita. Sinänsä on tärkeätä, että voi pysyä vielä keski-ikäisenä uudessa tekniikassa mukana.

Tekniikkahan on päivän sana; on digikameraa, digipoxia, uusia tietokonesovelluksia pilvin pimein.  Ensi kuussa opiskelen nettiauttamisen tekniikkaa, sillä myös mielenterveysalan ammattilaiset siirtyvät ja ovat siirtyneet jo monella tavalla nettiin, koska asiakkaatkin liikkuvat täällä. Kuitenkin inhimmillyys tulisi säilyttää niin valokuvauksessa kuin nettiauttamisessakin.

Tuula Paasivirta 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kajastus, näkövamma, valokuvaus, julkaisutoiminta, nettiauttaminen, aluevaltaus, kirjoittaminen