Sosiaalinen media vei mennessään

Maanantai 6.1.2014 klo 23.56 - Tuula

Kuten näet blogipäivityksistäni, taukoa on ollut. Monet eri asiat ovat vieneet mennessäään. Erityisesti Facebook - sivuni ovat vieneet oman aikansa. Nämä sivut eivät ole täysin julkiset, mutta minulla on hyvin erilaista väkeä naamakirjakavereina. Siellä Facebookissa pyörin myös työhöni liittyen jonkin verran. Nykyisiin työtehtäviin liittyy myös muita sosiaalisen median sivustoja, onhan luterilainen kirkko mukana  monella tavoin sosiaalisessa mediassa ja hyvä niin. 

Yritän palata taas tänne myös ja päivittää sivuja ajan tasalle. Joten perästä kuuluu, sanoo torvensoittaja.

Hyvää alkavaa vuotta 2014

Sosiaalinen media vie mennessään, vai viekö?

Maanantai 22.10.2012 - Tuula Paasivirta

Sosiaalinen media vie mennessään, vai viekö?

Huomaan, että olen ollut täältä pois enemmän, kuin paikalla. Facebook on kyllä vienyt aikaa ja juuri nyt olen kirjautunut twitteriin myös. Sosiaalinen media on nykyään entistä isompi osa työtäni.

Tietokone ylipäätään vie valtavassti ajankäytöstä myös minun työssäni. On hyvä pysyä ajan tasalla, mutta on tosi lokosta viettää välillä päivä tai päiviä ilman tietokonetta ja oikeasti tavata ihmisiä.

Tosin on vallan ihanaa skypettää toiselle puolelle maailmaa ja saada tuhansien kilometrien päässä oleva ystävä tuossa tuokiossa kiinni ja nähdä vielä hänen olkkariinsa tai keittiöönsä.

Hurmaava on myös kaksi vuotias Ipana, joka tahtoo skypettää Tuula -tädille, ihanaa, kun ollaan satojen kilometrien päässä.  Kun olin lapsena poissa kotoa piti Isän soittaa minulle käsivälitteillä puhelimella ja puhelua joutui odottamaan. Se on monille jo ihan antiikkia, tuo mainittu aika.

Lokakuussa olen opiskellut myös Kirkon sosiaalista mediaa. On hyvä pysyä ajan tasalla, josko sitten vanhanakin pelittäisinäitten koneitten kanssa. MUtta kyllä ihminen on ihminen aina face to face on paree.

Sinkkutalouden köyhyysloukku, naisetko erityisköyhiä?

Maanantai 15.12.2008 klo 19.02 - Tuula Paasivirta

Tänään oli Helsingin Sanomissa uutinen yksin elävän naisen, sinkun köyhyydestä,  köyhyysloukosta. Ja aivan erityisesti pohdittiin yksin elävän naisen köyhyyttä. Hyvä niin. Hyvä, että aihe nousee agendalle. Yksin asuvien, elävien naisten ja miesten asioita on vaikea saada läpi mediassa, vaikea saada päättäjille läpi ja oikeana asiana esille.

Juttu pohjautui viime viikon keskiviikkona järjestettyyn yleisötilaisuuteen, joka pidettiin Eduskunnan lisärakennuksen auditoriossa.

Kuluvana talvikautena järjestetään 5. kerran luento- ja keskustelusarja köyhyydestä.  Kullakin kerralla on eri teema. Kaksi tilaisuutta on jo ollut.

Olen yhtenä taustajärjestäjänä näissä tilaisuuksissa ja erityisvastuussa tulevan helmikuun keskustelu- ja alustustilaisuudesta, vammaisten köyhyys.

Köyhyys ei ole mediaseksikästä, monien mielestä ei merkityksellistä ja tärkeätä. Kuitenkin se koskettaa lukuisia ihmisiä meidänkin maassamme.

Hesarin jutussa oli joitakin tilastovirheitä, mutta en nyt korjaa niitä tänne. Tilaisuuden päävastuulliset korjaavat kunhan ehtivät.

Ilmeisestui myös aamulehti uutisoi sinkkujen köyhyydestä tänään. 

Köyhyydestä meillä ja muualla

Keskiviikko 9.4.2008 klo 23.57 - Tuula Paasivirta

Viime aikoina olen miettinyt erästä lyhyttä alustusta varten, mitä merkitsee olla köyhä ja eritoten köyhä suhteessa mihin? Onko siinä jotain hyvää ja jos niin mitä? 

Onko köyhyys aina osattomuutta kaikesta vai vaan jostakin osasta elämää? Hyvin harvoin kohtaa ihmistä, jolla ei elämässä olisi olemassa edes yksi hyvä asia. Se on sitten eri asia, mihin saakka vähäinen hyvä kantaa ihmistä, silloin kun elämässä kaikki muut asiat tuntuvat mättävän pahasti. Kun elämä runtelee, voi olla vaikea tarttua edes siihen yhteen hyvään asiaan.

Kun ei ole rahaa ruokaan tai vuokraan, niin ei silloin välttämättä jaksa iloita jostain muusta hyvästä elämästä. Ei silloin, kun pohja tuntuu putoavan pois kokonaan. Köydyyden pitkittyessä myös uupuminen ja turhautuminen pitkittyvät.

Onko häpeä olla köyhä ja jos on niin kenen häpeä se lopultakin on? Onko se yksilön häpeää vai yhteiskunnan häpeää?? Osaako yhteiskunta hävetä? Ja jos yhteiskunta osaisi hävetä, niin miltä se näyttäisi? Onko se vain unelma, että se osaisi? Eikö yhteiskunta ole lopultakin me itse, kukin meistä?

 Onko häpeä mennä hakemaan toimeentulotukea? Miksi niin usein nöyryytetään jo muutoinkin ahdistunutta ihmistä sosiaalibyroon kiemuroissa? Millainen on hyvä ja oikeudenmukainen sosiaalityöntekijä? Mitä on hyvä sosiaalityö? Miten kirkon diakonia peilaantuu tähän kaikkeen? Onko vain ja ainoastaan oma syy, jos on köyhä? Mitä ovat elämän kiinnostavat rajapinnat, jolloin mustavalkoisuus häviää olemattomuuteen?

Annammeko oikeuden veteen Afrikan köyhälle tai Lähi-Idän kansalaisille? Eikö meillä ole elämä luksusta, kun suurella osalla tulee puhdas vesi hanasta? Sen sijaan afrikkalaisia lapsia kuolee tänäänkin veden puutteeseen ja etenkin puhtaan veden puutteeseen.

Onko tämä aihe täysin ei-mediasekskäs? Ei todellakaan. Sillä köyhyydestään puhutaan kyllä mediassa viikoittain, mitä erilaisemmista näkökulmista. Hyvä niin. 

Tosin pitäisi puhua vielä enemmän köyhän itsensä suulla.