Vihainen nainen

Maanantai 21.4.2008 klo 23.18 - Tuula Paasivirta

Ei olisi oikein aikaa kirjoittaa, mutta minua pistää vihaksi, kun luen iltapäivälehden lupaavan toista tonnia palkkioita, jos ilmoitetaan päivän uutinen ja 50 euroa, jos lähetät hyvän kuvan uutisesta. Näin syntyy väärin tavoin "uutisia". Tällöin helposti hämärtyy se, mikä oikeasti on uutinen, "hyvä uutinen". Näin liian helposti rikotaan yksityisyyden rajat, tarkoitus pyhittää keinot väärin perustein.

Kun vielä samaan hengen vetoon kirjoitetaan, että Malagan onettomuuden osalliset tai omaiset eivät anna kommentteja, ovat vaitonaisia, niin väkisin syntyy mielikuva, että uutisia tehdään väärin motiivein. Menkää nyt hyvät toimittajat itseenne. Miettikää itseänne vastaavassa tilanteessa?  Tiedän todella tarkoin, että toimittajien tenttaaminen on ärsyttävää tallaisessa tilanteessa, kun oma elämä ja läheisen elämä kriisissä. Tällöin toimittajien harrastama surevien kuvaaminen ja kommenttien pyytäminen on täysin väärin ja anteeksi antamatonta. Olen tästä asiasta ennenkin kirjoittanut.

Antakaa ihmisten palata koteihinsa rauhassa, hoidattaa vammansa, kaivata kuoleitaan, asettua kotiin ja hoitaa läheisiään ja itseään. Asiantuntijahaastattelut hyväksyn, mutta  en asianosaisten haastatteluja.

Onneksi en tee päivittäislehtien toimittajan töitä. Sahaan ehkä omaa oksaani tällä kirjoittelulla, mutta en voi hyväksyä sitä, että  ihmiset eivät saa palata kotiin omissa oloissaan ja ammattiapuun tukeutuen, vaan heiltä kärtetään kommentteja. Voin itse menettää joitakin toimittajan töitäni, mutta en silti voi hyväksyä ihan mitä vaan toimittajan työn nimissä.

Asiaan liittyvä asiatieto tulee välittää ja jutut taustoittaa. Sitä en halua kieltää missään tapauksessa. Tietoja tarvitaan tiedon itsensä vuoksi ja tapahtuneen jäsentämisen vuoksi. Monet ovat tiedotusvälineiden tiedon varassa. Siksi on hyvin tärkeätä, mitä välitetään ja miten tuo tieto välitetään.

Asianosaisten suorat, shokkivaiheen haastattelut täytyisi kieltää. Ei shokkitilassa olevaa ihmistä saa haastatella. Eri asia on, jos ihminen vuosien päästä haluaa kertoa hänelle tapahtuneesta murheesta ja siitä mikä on auttanut elämässä eteenpäin.

Tekijänoikeusasioista

Maanantai 3.3.2008 - Tuula Paasivirta

Olen tänään selvittänyt tekijänoikeuslakia ja tekijänoikeusasioita eri reittejä. Kiinnostava ja tärkeä, mutta samalla vaikea ja monimutkainen asia.

Asia kiinnostaa minua, koska olen kirjoittava ja kuvaava ihminen. Olen myös törmännyt tilanteeseen, jossa eräs henkilö on siirtänyt omaan blogiinsa sellaista tekstiä, jonka minä olen julkaissut Kotimaa -lehden lukijablogistipalstalla. Hän sanoo, että Tuula Paasivirta kirjoittaa hänen blogipalstallaan, vaikka en ole koskaan antanut hänelle lupaa julkaista tekstiäni hänen blogissaan. No onneksi oli edes nimi mainittu, että teksti on minun eikä hänen. Tämä tekstini käyttö omin luvin selvisi, kun googletin omalla nimelläni, täällä netissä

Olen tänään soitellut tekijänoikeusjärjestöihin, kysellen yleisiä asioita ja henkilökohtaisia asioitani. Eri järjestöihin liittytään eri periaatteilla ja toimintatavat ovat erilaisia. Toisissa annetaan välitysoikeudetkin ko. järjestölle. 

No tekijänoikeuder kuuluvat minulle kaikkeen mitä tuotan ja teen, kuulun järjestöön tai en. Hyvä niin. Tämä usein unohtuu, kun täällä metissä liikutaan ja eletään. Eräs kollega käyttää paljon runoja kotisivuillaan.  Se on hiuksen hienoa, missä menee sitaattioikeuden raja. Siitaattaioikeus on olemassa, jos sitä, asianyhteydessä tarvitaan, mutta kokonaista runoa ei saisi lainata, ilman kirjailijan lupaa.

Sain paljon ensikäden tietoa ja ja vinkkejä. Samalla totesin, että järjestöjä on paljon ja momma on kallista. Sabastossa vahditaan tätä nettiäkin sen verran, kun kyetään.

Lain lukeminen ja uudistusten seuraaminen ovat tärkeitä, jotta pysyy ajantasalla.

Ihmisen sielu, oikeus elämään

Torstai 19.4.2007 klo 1.23 - Tuula Paasivirta

Elämä, ihmisen  oikeus elämään,ihminen, sielullinen olento persoonaltaan ihminen

Viime aikoina Helsingin Sanomissa on ollut pari kirjoitusta ihmisen sielusta ja vakavasti sairaalaan oikeudesta elämään.

 Pyhässä kirjassa sanotaan, että ihmisen elinpäivät ovat kuin ruoho tai tuuli, kun tuuli puhaltaa, ihmistä ei ole enää täällä maan pinnalla. Ruoho kukoistaa hetken, sitten se lakastuu ja kuolee.

Ihmisen elinpäivät ovat määrätyt. Ihminen on rodultaan nisäkäs, eläin, mutta samalla ainutlaatuinen olento, jolla on fyysinen olemus, henkinen puoli ja vieläpä sanotaan ihmisen olevan sielullinen ja persoonallinen olento.

Dementiassa ihmisen persoonallisuus saattaa kadota sairauden loppuvaiheessa. Tämä on omaisille varsin raskasta. Jotenkin uskon, että sielu ihmisellä säilyy kuoleman porteille saakka ja siten jokainen ihminen, vakavasti sairaskin on oikeutettu elämään. Ihmisellä ei ole oikeutta päättää toisen ihmisen elämästä. 

 Uskon vakaasti, että sielu erkanee ihmisestä vasta kuoleman yhteydessä.  Ihmistä riisutaan monin, kun hänestä tulee vanha ja sairas. Kuitenkin ihminen sellaisenaan on arvokas ja rakastettava.

Asiakkan oikeudet ja velvollisuudet viranomaisissa

Keskiviikko 28.2.2007 klo 17.24 - Tuula Paasivirta

Asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet viranomaisissa

Olen viime päivinä  asioinut paljon eri virastoissa. Tuntuu, että asiakkaalla ei ole enää mitään oikeuksia, mutta velvollisuuksia senkin edestä.

Erityisen ongelmallista asiakkaan kannalta on se, että monissa asioissa asiakkailla on loputon todistustaakka. Samaa asiaa vatkataan vuosi tolkulla.

Toivoisin avoimenpaa keskustelua, silloin, kun on kyse asiakkaan  henkilökohtaista, tärkeistä asioista. Asiakkaan tulisi voida kokea, että hänelle on tilaa.  

Viranhaltijaa, joka pystyy asiakkaan avoimeen kohtaamiseen, ilman arvo -asetelmia, pystyy asiakas arvostamaan paremmin kuin puolustusasemissa olevaa viranhaltijaa.

Eikö pitäisi olla yhteisenä asiana, asiakkaan mahdollisimman suuri hyvinvointi. Pystyttäessä avoimeen keskusteluun, ei jää epäselvyyksiä vaan voidaan päästä yhteisiin johtopäätöksiin. Kun asiat ja päätökset ovat perusteltuja, oikeudenmukaisia, on kielteinenkin päätös helpompi hyväksyä, vaikka myönteistä päätöstä odotettaisiin.

Nykyään tästä ollaan kaukana. Toisinaan näyttää myös siltä, että viranomaispäätöksiä tekevät työntekijät että asiakkaat ovat saman kasvottomuuden puristuksissa, ainakin jossian mielessä. Säästötavoitteet ovat niin suuria, että tehdään hölmölästä kotoisin olevia päätöksiä, joka kostautuu esim. laitoshoitona.

Tämä saattaa johtaa melkoiseen syöksykierteeseen. Ja paluu on vaikeata.  Menetykset voivat olla liian suuria.

Tuula