Uutta oppimassa

Keskiviikko 31.10.2007 klo 21.48 - Tuula paasivirta

Uutta Oppimassa

Opiskelin tänään töissä työpaikan nettisivujen päivitystä. Ja jopa onnistuin päivitystehtävässä.Taas oli uudenlainen ohjelma käsillä. Ja niitähän riittää; laskutusohjelma, matkalaskuohjelma, Warausohjelma, tekstinkäsittely ja tilasto-ohjelmat. Ja exelit, kirjasto-ohjelmat, sähköpostien eri versioit, Nämä kotisivut jne.

Toiseksi tähän päivään sattui myös Nettikotimaan lukijablogisti -ohjelman päivitys tai uuden alustan valmistuminen. Pääsemme itsenäisemmin päivittämään blogiamme. Kirjoitin, jo ekan uuden jutun, mutta se ei tullut vielä näkyviin. Lienee omaa osaamattomuutta uuden edessä tai lastentauteja, jotka varmaan selviävät aikanaan. Juttu on kyllä alustalla tallessa, mutta ei vielä lukijoiden nähtävillä.

Moneksi teologinkin pitää taipua, kuten monen muunkin ammatin edustajan, päivän sana on netti ja tietotekniikka. Tahdoimme tai emme. Sen sijaan uudet facebookit eivät houkuttelu, vaikka "kaikki" ovat nyt siellä, "kuulemma". Kotisivut ja blogit tuntuvat riittäviltä tällä erää.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Internet -sivut, uutta oppimassa, päivitykset