Hei,
Tänään pitkästä aikaa on melkein vapaa-päivä. Se on suuri ylellisyys. Hieman huomista työpäivää on kuitenkin valmisteltava.
Sateinen syyspäivä antaa luvan lukea ja vain olla. Elämän keskipäivä tekee mietteliääksi. Mitä odotan elämältäni ja tulevaisuudeltani? Mikä on tekemisen ja kokemisen arvoista? Ainakin ystävät ja sukulaiset ovat tärkeitä. Samoin työ ja siihen liittyvät ihmiset.
Sanotaan, että ikä parkitsee nahkaa. Näyttää pitävän paikkansa. Tämä vapauttaa elämään tässä ja nyt. Elämän rajallisuuden ymmärtää entistä paremmin.
Elämän myötä- ja vastamäet tuovat suhteellisuudentajua. Enää ei hätkähdä elämän ilmiöitä samalla tavoin kuin nuorempana.
Toivon, että voisimme kaikki elää sovussa keskenämme. Erityisesti toivon, että kunnioittaisimme lapsia ja nuoria. Heiltä olen paljon oppinut seuratessani ympäristöni ja lähipiirini lapsia.
Rippikoululaiset ovat opettaneet paljon nuoren ihmisen ajattelusta. Se on hienoa, sillä me eri sukupolvet tarvitsemme toisiamme.
Jatkuu sivulla 2
jatkosivu syyspohdinnalle
Varmaan kuulostaa kliseeltä ja arkipäiväiseltä, mutta me tarvitsemme toinen toistamme. Sen kun me kaikki, aikuiset ja nuoret muistaisimme, niin elämä olisi mukavampaa ja onnellisempaa.
Anna tilaa lapsuudelle ja nuoruudelle
Älkäämme tuhotko nuortemme luottamusta ja uskallusta turvautua meihin aikuisiin. Viime aikaiset lööpit ja tapahtumat niiden takana, todellisessa elämässä ovat olleet monelta osin arveluttavia.
Älkäämme tuhotko lastemme ja nuortemme herkkää elämää. Kunnioittakaamme heitä ja antakaamme heille tilaa ja rauhaa kehittyä omalle ikäkaudelleen tyypillisellä tavalla. Heitä ei ole tarkoitettu aikuisten pervoille tarpeille. Anna heille oikeus omaan, ainutlaatuiseen elämään.
Ilo konfirmoida 30 nuorta
Lähiaikojen vaativa ja iloinen työtehtävä on kirjoittaa ja valmistella konfirmaatiopuhe tai saarna kolmellekymmenelle nuorelle ja heidän läheisilleen. Nuoret ovat puoli vuotta ahkeroineet rippikoulussa. Ja rippikoulun päätteeksi heidät konfirmoidaan.
Monelaista olen näiden nuorten kanssa saanut pohtia kuluneen puolen vuoden aikana. Pohdittavaa on riittänyt myöskin seitsemän isosen ja kolmen opettajan kesken. Luultavasti olemme kaikki saaneet kasvaa ihmisinä.
Minut on iloisesti yllättänyt se, että niin monet nuoret haluavat tulla mukaan paikallisseurakunnan isoskoulutukseen. He ovat mielellään yhdessä, oppivat uutta itsestään, toisistaan ja kristillisestä uskosta.
Hyvää syyspäivää sinulle lukijani!
Toivottaa Tuula.