Taiteita & Kahvilan siimeksessäPerjantai 20.6.2008 klo 1.09 - Tuula Paasivirta Torstaina olimme pienen naisporukan kanssa Ateneumissa katsomassa Matti Saanion valokuvia ja Pekka Halosen taidetta. Olipa jännää olla näyttelyssä jo klo 9. Näin vain tomerina olimme. Roban Ruusut yllättää aina joskus. Matti Saanio oli aikanansa upea ihmisen, erityisesti Pohjoisen ihmisen ja maiseman kuvaaja. Seuraavassa lainaus Skenet.fi nettisivuilta. "Ateneumissa esillä oleva näyttely keskittyy Matti Saanion (1925-2006) varhaistuotantoon. Suurin osa esillä olevista vedoksista on alkuperäisiä, jopa 40 vuotta vanhoja. Ateneumin konservaattorit ovatkin tehneet suuren työn suoristaessaan mm. isokokoiset fotostaatit, joilla näyttely alkaa. Ne löytyivät taiteilijan ullakolta rullalle käärittyinä. Vanhat vedokset luovat näyttelyyn ajan kulun tunnelmaa, joka sopii hyvin Saanion kuviin ja niiden aihemaailmaan..." Täytyy sanoa, että kuvat olivat mahtavia. Harvoin näkee niin isoja valokuvia tai fotostaatteja. Fotostaatti tarkoittaa valojäljentämisessä käytettyä erikoiskameraa.Tässä oppii uutta sanastoakin. Sekin on tärkeätä. Oikeastaan myös se teki reissusta hauskan, sillä osa meistä on mukana myös Camera Obs:n työskentelyssä. Esittelyteksteissä oli luonnollisesti käytetty taiteiden kieltä. Sitä kieltä, jota tulisi oppia käyttämään mm. apurahahakemuksissa. Niitäkin vamaan Camera Obs:n sihteerinä pääsen värkkäämään ajan kanssa. Mutta itse valokuvat olivat puhuttelevia. Muuan iso kuva näytti aivan siltä, kuin kävelisi varsinaisella tiellä eikä Ateneumin laittialla, kun kuvaa kohti käveli.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Matti Saanio, Pekka Halonen, Ateneum, Roban ruusut, naiset |