Vihainen nainen

Maanantai 21.4.2008 klo 23.18 - Tuula Paasivirta

Ei olisi oikein aikaa kirjoittaa, mutta minua pistää vihaksi, kun luen iltapäivälehden lupaavan toista tonnia palkkioita, jos ilmoitetaan päivän uutinen ja 50 euroa, jos lähetät hyvän kuvan uutisesta. Näin syntyy väärin tavoin "uutisia". Tällöin helposti hämärtyy se, mikä oikeasti on uutinen, "hyvä uutinen". Näin liian helposti rikotaan yksityisyyden rajat, tarkoitus pyhittää keinot väärin perustein.

Kun vielä samaan hengen vetoon kirjoitetaan, että Malagan onettomuuden osalliset tai omaiset eivät anna kommentteja, ovat vaitonaisia, niin väkisin syntyy mielikuva, että uutisia tehdään väärin motiivein. Menkää nyt hyvät toimittajat itseenne. Miettikää itseänne vastaavassa tilanteessa?  Tiedän todella tarkoin, että toimittajien tenttaaminen on ärsyttävää tallaisessa tilanteessa, kun oma elämä ja läheisen elämä kriisissä. Tällöin toimittajien harrastama surevien kuvaaminen ja kommenttien pyytäminen on täysin väärin ja anteeksi antamatonta. Olen tästä asiasta ennenkin kirjoittanut.

Antakaa ihmisten palata koteihinsa rauhassa, hoidattaa vammansa, kaivata kuoleitaan, asettua kotiin ja hoitaa läheisiään ja itseään. Asiantuntijahaastattelut hyväksyn, mutta  en asianosaisten haastatteluja.

Onneksi en tee päivittäislehtien toimittajan töitä. Sahaan ehkä omaa oksaani tällä kirjoittelulla, mutta en voi hyväksyä sitä, että  ihmiset eivät saa palata kotiin omissa oloissaan ja ammattiapuun tukeutuen, vaan heiltä kärtetään kommentteja. Voin itse menettää joitakin toimittajan töitäni, mutta en silti voi hyväksyä ihan mitä vaan toimittajan työn nimissä.

Asiaan liittyvä asiatieto tulee välittää ja jutut taustoittaa. Sitä en halua kieltää missään tapauksessa. Tietoja tarvitaan tiedon itsensä vuoksi ja tapahtuneen jäsentämisen vuoksi. Monet ovat tiedotusvälineiden tiedon varassa. Siksi on hyvin tärkeätä, mitä välitetään ja miten tuo tieto välitetään.

Asianosaisten suorat, shokkivaiheen haastattelut täytyisi kieltää. Ei shokkitilassa olevaa ihmistä saa haastatella. Eri asia on, jos ihminen vuosien päästä haluaa kertoa hänelle tapahtuneesta murheesta ja siitä mikä on auttanut elämässä eteenpäin.

Helsingin menoa ihmetellen, vammaiskuljetuksissa nimittäin.

Tiistai 27.6.2006 klo 18.55 - Tuula Paasivirta pastori, kriisityöntekijä

Iltapäivä -lehdet ovat viime päivinä kirjoittaneet, Vanhuksen kuolemasta Helsingin palveluauton Invataksiassa. Kyseessä on toinen tapaus kolmen kuukauden sisällä.

Kuolemat ovat niin turhia, huolimattomuutta, pyörätuoli oli molemmissa tapauksissa väärin kytketty kiinni eli vain puolet hihnoista oli kiinitetty eli kaksi, kun kaikki neljä hihnaa tulisi olla kiinni.

Kuolleita ei saa takaisin elämään, mutta raskauttavaksi asian tekee, ettei kukaan ota vastuuta, ei sosiaalivirasto, ei firma ei kukaan muukaan.

Eettisesti ja moraalisesti on todella kyseenalaista, että vastuu kielletään ja sosiaalivirasto väittää edelleen, että vammaiskuljetukset toimii hyvin, vaikka ihmisiä kuolee, he myöhästyvät töistään, juhlista, elokuvista, kokouksista.

Mikä pahinta ihmiset eivät enää uskalla matkustaa vammaiskuljetuksilla, vaan  jäävät kotiin. Ja sosiaalivirasto on tyytyväinen, kun tekee säästöjä.

Ministeri ei edes pahoittele tapahtunutta, vaan vähättelee. Hiljattain väkeä kuljetettiin jarruttomalla bussilla. Vaikka ei ollutkaan kyse vammaiskuljetuksesta, silti oli taas vastuu tarkastuksesta hävinnyt jonnekin.

Meillä on vain toisemme. Minne on vastuu ja toisesta välittäminen hävinnyt? Mihin on unohtunut, että vammainen on ihminen? Myös meillä on ihmisarvo, ainutlaatuinen, yksi ainut elämä.

Ihmettelee Tuula Paasivirta Kriisityöntekijä ja pastori kotisivullaan 27.6.2006