Sanan taitoa - sanaleikkejä - sananlaskuja - runoja

Sunnuntai 17.8.2008 klo 13.02 - Tuula Paasivirta

Eilen avasin radion vähän vaille 12. Tällöin radiosta Ylen ykkösen kanalla tulee päivittäin päivän mietelauseita kuuluttajatoimittajan lukemana. Juttu oli jo alkanut, joten en tiennyt heti mistä tekstit olivat hyvin tuttuja, osa sellaisia, joita itsekin käytän.

Tällainen on mm. "Anteeksi maalaisuuteni, huomenna menen kaupunkiin." Minä tosin olen käyttänyt alkuosaa vain. Kiinnostuneena kuuntelin, mistä nämä lausahdukset olivat. Kävi ilmi, että olivat ikivanhasta, 1940 -luvulla julkaistusta kirjasta. Hämäläisiä sananparsia. Ilmankos tuntuivat tutuilta, hämäläistytölle.

Tänään sunnuntaina myös Helsingin Sanomat käsittelee jollain tasolla sananparsia, sanontoja, ajatelmia. Jutussa kerrotaan myös joidenkin arkipäivän sanontojen alkuperä jne.

Juuri tällä hetkellä toimittaja Lisa Enckell haastattelee runoilija, kirjailija Raakel Liehua. Kiinnostava juttu. Se taustoittaa hyvin hänen tuotantonsa syntyä ja lähtökohtia. Toimittaja on "lukenut läksynsä" eli on tehnyt hyvin taustatyön. Hän saa haastateltavan kertomaan mielenkiintoisia asioita elämästään ja tuotannostaan.Ohjelma tulee uusintana tiistaina 19.8. klo 14 jälkeen Ylen ykkösestä. 

Runous on kiinnostavaa, samoin ajatelmat, sananparret ovat kiinnostavia juttuja. Ne luovat ja tuovat elämää tässä ja nyt. Ne inspiroivat, muuttavat ajattelua, lohduttavat ja paljon muuta.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kultakuume, sanat, sananlaskut, sanataide, kuvat, runo, runot, Rakel Liehu, aforismit, aforismismi, päivän mietelause, hämäläiset sananparret, Helsingin Sanomat,

RUNOKIRJAANI EDELLEEN SAATAVILLA

Lauantai 24.11.2007 klo 0.08 - Tuula Paasivirta

runokirjani_2006Runokirjaani saatavilla edelleen!

 Joulu tulla jolkottaa.

Osta pukinkonttiin kirjaani

elämää vuodenkierrossa.

Eläin ja luontorunoja, mutta myös hengellisiä runoja. Eli jokaiselle jotakin.

Saatavana myös pistekirjana ja isotekstisenä.

 

A L E hintaan 10 euroa + postiennakkomaksu.

Tilaukset tuula.paasivirtaATpp.inet.fi AT=@

terveisin Tuula Paasivirta

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ale, joulu, runot