Tyytyväisyystaidotko?

Tiistai 7.1.2014 klo 0.06 - Tuula

Tyytyvaisyystaidot ja sitku- mutku elämä

Pohdin syksyllä Facebookin päivityksessäni elämisen tasoja. Mitä me vaadimme ja toivomme elämältämme? Olemmeko edeleen, kaikki tänne heti -tyyppejä tai sitku- ja mutku tyyppejä. Vai löydämmekö onnenkukan lauantaiehtoon kauniista musiikista, kynttilän valosta?
 

Pohdintani siivitti ikään kuin huomaamatta, "uuden" lanseeraatavan ajatuksen "tyytyväisyystaidot" esittelyn. Haluan kysyä: Voinko oppia, voitko sinä  oppia olemaan tytyväinen elämään ja oleviin oloihin, vaikka kaikki ei aina olekaan ihan nappiin mennyt? Nyt en tarkoita akuutteja suruja, ne pitää kohdata ja saa ja pitää surra. Siihen ihmisellä on oikeus kaikessa rauhassa.

Mutta muutoin, ollaanko me liian tyytymättömiä, silloinkin, kun lopulta maailman mittasuhteessa asiat on kohtuullisesti? Tämä tuli mieleen, kun eräs fb -kaveri "heitti huulta", että tänään ei ole valittamista, kun ilmoistakaan ei voi valittaa. Oma oivallukseni tälle päivälle on, taidan "omistaa" tyytyväisyystaidot, koska olen tytyväinen ja iloinen, ainakin enimmäkseen. Se ei ole synonyymi sille, että kaikki ois aina mahdottoman hyvin. Mutta riittävän hyvin ja jos on oppinut, mitä elämä oikeasti on ja ettei se mene aina kaavan mukaan ja voi sisältää syviäkin suruja ja huonoa lähtökohtaa. Mutta juuri siksi taidan tietää syvällisesti, mistä puhun ja on kanttia puhua tästä aiheesta.

Haluan jatkossa puhua tästä tärkeästaä aiheesta ja oivaltamishistoriasta enemmän, siis arkielämän taidoista ja elämänilosta.

Taito onneen ja tyytyväisyyteen saattaa herättää myös kateutta. Tähän palaan myöhemmin.Siihenkö liittyy sanalasku: Se jolla onni on, sen kätkeköön? Palaan teemaan ja muihin teemoihin. Tämä on suurelta osaltaan LIlyn logissa julaisemani teksti.  Se blogi on vasta alussa, sekin.

Helmikuussa pidän Paavalinkirkolla ensimmäisen tapahtumapäivän Tyytyväisyystaidot mahdollisuutena.

Lähetystyön 150 -vuotisjuhla

Sunnuntai 18.1.2009 klo 17.41 - Tuula Paasivirta

Tänään 18.1. vietettiin Helsingin Tuomiokirkossa ja Helsingin yliopiston juhlasalissa Suomen Lähetysseuran 150 vuotisjulaa ja samalla koko kirkon lähetystyön 150 -vuotisjuhlaa.

Jumalanpalvelus oli osin ekumeeninen, niin kuin Kansainvälisen rukousviikon  alkuun sopiikin. Juhlassa nähtiin ja kuultiin monien yhteistyökirkkojen edustajien puheenvuorot. Ne olivat itsessään evankeliumin julistusta, teologiaa, todistusta Kristuksesta.

Saimme kuulla hienoa musiikkia, muita esityksiä. Jumalaa voi ja tuleekin ylistää monimuotoisesti.  Ilo oli katsoa lahjakkaita nuoria, jotka ovat antaneet taitonsa Evankeliumin käyttöön.

Oli mukava tavata myös tuttuja ja ystäviä vuosien varrelta. Monia muistoja tulvahti mieleen menneiltä vuosikymmeniltä.  Ja sekin tuli todettua, miten aika kuluu. Lapsista sen huomaa. Nuoruuden ystävien lapset ovat jo aikuisia. Osalla on jo lapsenlapsia.

Lähetystyö on saanut Suomessa kuulua lukuisten sukupolvien elämään. Aikanaan inkeriläinen Martti Rautanen lähti ensimmäisten lähettien koukossa Ambomaalle, kauas Afrikkaan ja maksoi paljon kutsumuksestaan. 

 Matteuksen evankeliumin lopussa on Lähetetys- ja kastekäsky, joka velvoittaa pitämään esillä Kristuksen asiaa. Teksti luetaan aina myös uuden pienokaisen kastetilaisuudessa, koska siihen käskyyn kaste perustuu. 

Menkää siis .. opettakaa ja kastakaa.

Siunaavin ajatuksin ajattelen lähetystyötä ja sen tekijöitä, itse saan olla lähettäjän tehtävässä.

"Onko yötyöllä siunausta?"

Perjantai 18.4.2008 klo 18.11 - Tuula Paasivirta

Otsikkoni on vähän profosoiva. Ei tahallisesti eikä tarkoituksellisesti. Huomaan vain, että kirjoittaessani yön tunteina näitä sivuja (en toki aina sentään yöllä), niin kirjoitusvirheitä tulee normaalia ennemmän ja niitä pitää paikkailla myöhemmin. Kieltämättä se ärsyttää. Mutta illan kukkujalle on niin lumoavaa tutkia iltayöstä vaikkapa taitto-ohjelmia, kirjoittaa runoja, maalalta jne.

 Siitä johtui äsken mieleeni, että yötyöllä ei taida olla siunausta ainakaan minun elämässäni. Ei ainakaan, jos päivän aherrettuaan jatkaa päivää vielä yöstä.

Sinänsä minullakin on kokemusta pienessä mittakaavasta kolmevuorotyöstä ja kyllä se vaikuttaa ihmiseen ja hänen elämänpiiriinsä. Muutoinkin perustyössäni olen lähes aina töissä, kun muut ovat vapaalla.

Sinänsä pidän suuressa arvossa heitä, jotka tekevät yöllä arvokasta työtä vaikkapa pelastuslaitoksella ja sairaalassa. Se mahdollistaa meille muille rauhaisan yön. Se on arvokasta työtä ja parasta ihmisyyttä.

Kolmivuoron työntekijän on vaikea elää säännöllistä elämää tai harrastaa yhdessä muiden kanssa säännöllisesti juuri mitään. 

 On hienoa, että meillä on sairaanhoitajia, perushoitajia, lääkäreitä palvelemassa meitä hädän hetkellä.

On selvästi hyvää ja huonoa yötyötä. Sen mitä mikin on päättäköön kukin itse. Ja muistakaamme nukkua tarpeeksi.