Vihainen nainen

Maanantai 21.4.2008 klo 23.18 - Tuula Paasivirta

Ei olisi oikein aikaa kirjoittaa, mutta minua pistää vihaksi, kun luen iltapäivälehden lupaavan toista tonnia palkkioita, jos ilmoitetaan päivän uutinen ja 50 euroa, jos lähetät hyvän kuvan uutisesta. Näin syntyy väärin tavoin "uutisia". Tällöin helposti hämärtyy se, mikä oikeasti on uutinen, "hyvä uutinen". Näin liian helposti rikotaan yksityisyyden rajat, tarkoitus pyhittää keinot väärin perustein.

Kun vielä samaan hengen vetoon kirjoitetaan, että Malagan onettomuuden osalliset tai omaiset eivät anna kommentteja, ovat vaitonaisia, niin väkisin syntyy mielikuva, että uutisia tehdään väärin motiivein. Menkää nyt hyvät toimittajat itseenne. Miettikää itseänne vastaavassa tilanteessa?  Tiedän todella tarkoin, että toimittajien tenttaaminen on ärsyttävää tallaisessa tilanteessa, kun oma elämä ja läheisen elämä kriisissä. Tällöin toimittajien harrastama surevien kuvaaminen ja kommenttien pyytäminen on täysin väärin ja anteeksi antamatonta. Olen tästä asiasta ennenkin kirjoittanut.

Antakaa ihmisten palata koteihinsa rauhassa, hoidattaa vammansa, kaivata kuoleitaan, asettua kotiin ja hoitaa läheisiään ja itseään. Asiantuntijahaastattelut hyväksyn, mutta  en asianosaisten haastatteluja.

Onneksi en tee päivittäislehtien toimittajan töitä. Sahaan ehkä omaa oksaani tällä kirjoittelulla, mutta en voi hyväksyä sitä, että  ihmiset eivät saa palata kotiin omissa oloissaan ja ammattiapuun tukeutuen, vaan heiltä kärtetään kommentteja. Voin itse menettää joitakin toimittajan töitäni, mutta en silti voi hyväksyä ihan mitä vaan toimittajan työn nimissä.

Asiaan liittyvä asiatieto tulee välittää ja jutut taustoittaa. Sitä en halua kieltää missään tapauksessa. Tietoja tarvitaan tiedon itsensä vuoksi ja tapahtuneen jäsentämisen vuoksi. Monet ovat tiedotusvälineiden tiedon varassa. Siksi on hyvin tärkeätä, mitä välitetään ja miten tuo tieto välitetään.

Asianosaisten suorat, shokkivaiheen haastattelut täytyisi kieltää. Ei shokkitilassa olevaa ihmistä saa haastatella. Eri asia on, jos ihminen vuosien päästä haluaa kertoa hänelle tapahtuneesta murheesta ja siitä mikä on auttanut elämässä eteenpäin.

Monen perheen murheen päivä

Maanantai 21.4.2008 klo 1.43 - Tuula Paasivirta

Taas on ollut monen murheen viikoloppu. Espanjan Malakassa lähes 10 suomalaista on kohdannut elämänsä määränpään ja moni on loukkaantunut. Ihminen joutuu todella lujille näissä tilanteissa.  Spyyke on ollut ja tulee olemaan onettomuuden osallisilla lujilla. Murhellista. Tuntuu, että alkoholilla pitäisi olla nollatoleranssi liikenteessä. Ei yhtään alkoholia, ei promilleakaan. Alkoholi ja liikenne ei kerta kaikkiaan sovi yhteen. 

Toki ulkomailla ja Suomessa maanteillä kuolee ihmisiä muistakin syistä kuin rattijuopon päälle ajamana. Nyt viikonloppuna on Suomessakin kuollut liikenteessä ihmisisä, eikä kaikissa tilanteissa liene kyse rattijuoppoudesta. Mutta valitettavasti on niin että, kyllä meillä täälläkin on omat rattijuoppomme.

Juuri lauantaina aamulla töihin mennessäni, keskustelin erään taksinkuljettajan kanssa siitä, että liian vähäinen valvonta tekee rattijuoposta uhkarohkean, en jää kiinni, kun en koskaan ennekään ole jäänyt kiinni. En jää kiinni, kun valvonta puuttuu melko suurelta osalta.  Onko poliisin katsaukset väärin painotetut?

  Mutta mitä poliisin yllättämäksi tuleminen ja kiinni jääminen on sen rinnalla, että on niin suuri onnettomuuden riski, kun lähtee alkoholia nauttineena tienpäälle? Kun syyttömiä kuolee rattijuopon uhrina, on siinä vitsit vähissä. Ihmistä ei saa takaisin elämään kuoleman tuolta puolen. Murhe on kova ja syvä. Sellaista on vaikea antaa anteeksi.

Kun pappina ja kriisityöntekijänä kohtaan viikoittain surevia ja läheisiään kaipaavia, en todellakaan toivo, että lisää kuoleman surua tulee välinpitämättömyyden ja alkoholin vuoksi.

Taas pitää kysyä piispa Eeron lailla, minne käänsit kasvosi Jumala? Missä olivat enkelit? M I K S I?

Vaikka hyvin tiedän iltapäivälehtien tekevän vain työtään toivoisin, että ei kuvattaisi lehtokentällä järkyttyneitä ihmisiä, ei pyydettäisi uutiskuvia kännykällä tai muutenkaan. Ei mentäisi haastattelemaan uhrien omaisia, ystäviä. On varmaan niinkin, että joskus omaiset ottaa itse yhteyttä. Siinä toimittajan täytyy käyttää järkeään, etiiikkaanssa ja moraliaan pohdinnan pohjana.

Onnettomuudesta, etenkin isoista onnettomuuksisita sinänsä pitää kertoa, mutta millä tavalla, se onkin eri asia. Taustoittava työ on tärkeää. Sensuuria en kaipaa, mutta hyvää eettistä toimittajuutta. Jokelasta pitää oppia jotain.  Ihmiset etsivät tietoa ja siten vastuu on suuri.

Osanottoni uhrien omaisille. Keväinen päivänne muuttui murheeksi, lohduttomuudeksi.

"Onko yötyöllä siunausta?"

Perjantai 18.4.2008 klo 18.11 - Tuula Paasivirta

Otsikkoni on vähän profosoiva. Ei tahallisesti eikä tarkoituksellisesti. Huomaan vain, että kirjoittaessani yön tunteina näitä sivuja (en toki aina sentään yöllä), niin kirjoitusvirheitä tulee normaalia ennemmän ja niitä pitää paikkailla myöhemmin. Kieltämättä se ärsyttää. Mutta illan kukkujalle on niin lumoavaa tutkia iltayöstä vaikkapa taitto-ohjelmia, kirjoittaa runoja, maalalta jne.

 Siitä johtui äsken mieleeni, että yötyöllä ei taida olla siunausta ainakaan minun elämässäni. Ei ainakaan, jos päivän aherrettuaan jatkaa päivää vielä yöstä.

Sinänsä minullakin on kokemusta pienessä mittakaavasta kolmevuorotyöstä ja kyllä se vaikuttaa ihmiseen ja hänen elämänpiiriinsä. Muutoinkin perustyössäni olen lähes aina töissä, kun muut ovat vapaalla.

Sinänsä pidän suuressa arvossa heitä, jotka tekevät yöllä arvokasta työtä vaikkapa pelastuslaitoksella ja sairaalassa. Se mahdollistaa meille muille rauhaisan yön. Se on arvokasta työtä ja parasta ihmisyyttä.

Kolmivuoron työntekijän on vaikea elää säännöllistä elämää tai harrastaa yhdessä muiden kanssa säännöllisesti juuri mitään. 

 On hienoa, että meillä on sairaanhoitajia, perushoitajia, lääkäreitä palvelemassa meitä hädän hetkellä.

On selvästi hyvää ja huonoa yötyötä. Sen mitä mikin on päättäköön kukin itse. Ja muistakaamme nukkua tarpeeksi.

Taidepesä

Perjantai 11.4.2008 klo 23.03 - Tuula Paasivirta

Tänään olen perustanut oman sivun tai oikeammin taiteelleni. Sen nimi on Taidepesä. Koska Tarutaide sivusto on lakkautettu on hyvä kertoa täällä omilla kotisivuillani, jotain myös omasta taiteestani ja  vammaistaiteesta yleensä.  

On tietysti vaateliasta kertoa hyvin monista elämänalueista täällä sivuillani, niin kuin minä olen pyrkinyt tekemään. Se tarkoittaa sitäkin, että keskeneräisyyttä on siedettävä. Ennen kaikkea itse joutuu sietämään omaa keskeneräisyyttään ja toisinaan myös aikapulaa. Sehän on osa ihmisyyttä laajemminkin ajatellen.

On siis vammaisten itsensä tekemään taidetta. Sinänsä se ei aina ole vammaistaidetta. Hyvä kysymys onkin se mikä on vammaistaidetta? Pitääkö sen esitellä vammaisuutta jollain tavoin vai ei? Vammaiset itse voivat tuoda esille elämänpiiriään taiteen keinoin. He tai oikeammin me voimme antaa vammaisuuden tuoman rosoisuuden näkyä taiteessamme. Se on osa meitä.

Tämähän riippuu vamman laadusta ja ilmenemisestä, näkyykö se taiteessa vai ei. Tosin olen sitä, mieltä, että kyllä se näkyy joko henkisenä tai fyysisenä juttuna. Eletty elämä näkyy aina. Etenkin kuvataide on lahjomaton paljastaja.

Pidän tärkeänä tavallisen tallaajan taiteen tekemistä sekä sen näkymistä taiteen kentässä. Se ei ole pois lahjakkailta, upeilta ammattitaiteilijoilta. Näin kyky lukea ja ymmärtää taidetta kasvaa taiteen ja kulttuurin kuluttajien keskuudessa. Taiteen kuluttajista tulee tietoisempia kulttuurihenkilöitä. Arkitaiteella on sijansa taiteen kentänssä ja niin tulee olla.

Vammaissivustoon ensimmäinen artikkeli luotu

Torstai 10.4.2008 klo 23.43 - Tuula Paasivirta

Olen luonut nyt ensimmäisen artikkelin vammaisivustoon, jotta Diakonia -lehden lukijat löytävät jotain katetta, että täältä löytyy lisää luettavaa nimenomaan aiheesta jumalanpalvelukset ja näkövammaiset.

Onhan blogissani vammaisuutta käsitetteleviä tekstejä siellä täällä. Aina uuden osion tuottaminen vie oman aikansa.

Vammaissivustosta

Torstai 10.4.2008 klo 18.01 - Tuula Paasivirta

Tänään posti kantoi mielenkiintoisen Diakonia -lehden numeron 2 teemaltaan Kirkko Kaikille ja siinä oli myös minun kirjoitukseni aiheeseen liittyen.

Siinä myös luvataan, että lisää tietoa löytyy täältä kotisivultani. En ole vielä ehtinyt niin pitkälle. Yritän päästä alkuun tässä huhtikuun puolella asiassa.

Tänään olin köyhyysseminaarissa pitämässä alustusta ja huomenna se jatkuu tämä seninaari vielä. Erittäin kiinnostavaa, mutta vaikeata.

Köyhyydestä meillä ja muualla

Keskiviikko 9.4.2008 klo 23.57 - Tuula Paasivirta

Viime aikoina olen miettinyt erästä lyhyttä alustusta varten, mitä merkitsee olla köyhä ja eritoten köyhä suhteessa mihin? Onko siinä jotain hyvää ja jos niin mitä? 

Onko köyhyys aina osattomuutta kaikesta vai vaan jostakin osasta elämää? Hyvin harvoin kohtaa ihmistä, jolla ei elämässä olisi olemassa edes yksi hyvä asia. Se on sitten eri asia, mihin saakka vähäinen hyvä kantaa ihmistä, silloin kun elämässä kaikki muut asiat tuntuvat mättävän pahasti. Kun elämä runtelee, voi olla vaikea tarttua edes siihen yhteen hyvään asiaan.

Kun ei ole rahaa ruokaan tai vuokraan, niin ei silloin välttämättä jaksa iloita jostain muusta hyvästä elämästä. Ei silloin, kun pohja tuntuu putoavan pois kokonaan. Köydyyden pitkittyessä myös uupuminen ja turhautuminen pitkittyvät.

Onko häpeä olla köyhä ja jos on niin kenen häpeä se lopultakin on? Onko se yksilön häpeää vai yhteiskunnan häpeää?? Osaako yhteiskunta hävetä? Ja jos yhteiskunta osaisi hävetä, niin miltä se näyttäisi? Onko se vain unelma, että se osaisi? Eikö yhteiskunta ole lopultakin me itse, kukin meistä?

 Onko häpeä mennä hakemaan toimeentulotukea? Miksi niin usein nöyryytetään jo muutoinkin ahdistunutta ihmistä sosiaalibyroon kiemuroissa? Millainen on hyvä ja oikeudenmukainen sosiaalityöntekijä? Mitä on hyvä sosiaalityö? Miten kirkon diakonia peilaantuu tähän kaikkeen? Onko vain ja ainoastaan oma syy, jos on köyhä? Mitä ovat elämän kiinnostavat rajapinnat, jolloin mustavalkoisuus häviää olemattomuuteen?

Annammeko oikeuden veteen Afrikan köyhälle tai Lähi-Idän kansalaisille? Eikö meillä ole elämä luksusta, kun suurella osalla tulee puhdas vesi hanasta? Sen sijaan afrikkalaisia lapsia kuolee tänäänkin veden puutteeseen ja etenkin puhtaan veden puutteeseen.

Onko tämä aihe täysin ei-mediasekskäs? Ei todellakaan. Sillä köyhyydestään puhutaan kyllä mediassa viikoittain, mitä erilaisemmista näkökulmista. Hyvä niin. 

Tosin pitäisi puhua vielä enemmän köyhän itsensä suulla. 

Maanantaikappale

Perjantai 4.4.2008 klo 23.14 - Tuula Paasivirta

Ulkoistettu kovalevyasema tuli vaihdettua Verkkokaupassa. Sain uuden laitteen mukaani ja hommaa pelittää nyt loistavasti.  Kun vain sain johdot kiinni ja paikalleen kunnolla.

Nimenomaan näin, sillä mikäli laite on kiinni koneessa, mutta johdot eivät ole tiukasti kiinni laitteessa, niin laite estää koko koneen aukeamisen. Tämä on samanlainen tilanne, kun aikanaan käytimme diskettejä ja disketti oli jäänyt asemaan sisälle niin eihän kone auennut kunnolla tuolloinkaan.

Onneksi laitetta ei tarvinnut lähettää takuuhuoltoon, vaan sain uuden laitteen heti tilalle.  Kaveri vain tuumasi, että tai olla maanantaikappale.

Tekniikan kiemuroissa

Perjantai 4.4.2008 klo 15.44 - Tuula Paasivirta

Tällä viikolla olen ihmetellyt maailmaa tekniikan kiemuroiden seassa. Olen saanut ihmetellä uuden kovalevyaseman (ulkoinen) muuntajan toimimattomuutta. Se ei tuonut sähköä laitteeseen halusi tai ei.

Nyt täytyisi lähteä uudelleen Verkkokauppaan. En viitsisi millään lähteä. Jotenkin vastenmielistä mennä uuden ostoksen kanssa takaisin kauppaan. Sitä harmittelee, että miten tulinkaan ottaneeksi juuri sen viallisen kappaleen siitä laitepinosta. 

Matka kauppaan ei ole pitkä, mutta vastenmielinen asia on saanut tekemään koko päivän muita asioita ja sen vuoksi joutunen nenemään ko. paikkaan vasta ruuhka-aikana, vaikka ei olisi ollut tällä kertaa ihan pakko tehdä niin.

Digiboksi on tempukas, vaikka sen piti olla hyvänlaatuinen. Se on tosin jo vuoden vanha. Asun kaapelitaloudessa ja analogiset lähetyksekset loppuivat vasta tämän vuoden puolella.  Analogisten lähetysten loputtua laite on alkanut käyttäytä entistä vikuroivammin, jos teknisestä laitteesta voidaan ylipäätään puhua vikuroivana laitteena. 

Nykyään, lähes aina avatessani TV:n, tulee ensin esiin pysähtynyt, vähän väpättävä kuva ja digiboksi pitää ottaa pois päältä ja kytkeä uudelleen päälle. Vasta tämän jälkeen pääsee katsomaan television ohjelmia.

Olen ymmärtänyt, että tämä on laitteeni (laitemerkin) tyyppivika ja sen vuoksi en ole sitä minnekkään kiikuttanutkaan, vaan painelen näppäimiä, jotta pääsen katselemisen alkuun. Minulle ei ole vielä selvinnyt, mitä erilaista on tilanteissa, joissa laite toimii normaalisti ja pääsen heti aloittamaan katselun. Näyttää siltä, että nauhoittamista laitteen tyyppivika ei haittaa. Olen kiitollinen myös hollannin kielestä laitteessani. Sen valitsemalla pääsen nauttimaan Yleisradion tarjoamista näkövammaisten palveluista.

Lue lisää »