Uutta oppimassa

Keskiviikko 31.10.2007 klo 21.48 - Tuula paasivirta

Uutta Oppimassa

Opiskelin tänään töissä työpaikan nettisivujen päivitystä. Ja jopa onnistuin päivitystehtävässä.Taas oli uudenlainen ohjelma käsillä. Ja niitähän riittää; laskutusohjelma, matkalaskuohjelma, Warausohjelma, tekstinkäsittely ja tilasto-ohjelmat. Ja exelit, kirjasto-ohjelmat, sähköpostien eri versioit, Nämä kotisivut jne.

Toiseksi tähän päivään sattui myös Nettikotimaan lukijablogisti -ohjelman päivitys tai uuden alustan valmistuminen. Pääsemme itsenäisemmin päivittämään blogiamme. Kirjoitin, jo ekan uuden jutun, mutta se ei tullut vielä näkyviin. Lienee omaa osaamattomuutta uuden edessä tai lastentauteja, jotka varmaan selviävät aikanaan. Juttu on kyllä alustalla tallessa, mutta ei vielä lukijoiden nähtävillä.

Moneksi teologinkin pitää taipua, kuten monen muunkin ammatin edustajan, päivän sana on netti ja tietotekniikka. Tahdoimme tai emme. Sen sijaan uudet facebookit eivät houkuttelu, vaikka "kaikki" ovat nyt siellä, "kuulemma". Kotisivut ja blogit tuntuvat riittäviltä tällä erää.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Internet -sivut, uutta oppimassa, päivitykset

Ikonit hartauselämässä ja hiljaisuuden viljelyssä I

Keskiviikko 24.10.2007 klo 0.33 - Tuula Paasivirta

Ikonit hartauselämässä ja hiljaisuuden viljelyssä I

Ikonit ovat alunperin ortodoksikirkon hartauselämään liittytteitä uskonnollisia, pyhiä kuvia. Eikä vain kuvia, vaan hartauselämän aktiivisia välineitä. Olet varmaan nähnyt ortodoksin suutelevan Jumalan äidin ikonia? Ortodoksit korostavat ikonien merkitystä Jumalanpalvelus- ja hartauselämässä käyttöesineinä ja kuitenkin pyhinä esineinä.

Ikonien aiheet ovat Jumalaan, raamattutuun liittyviä, värit määriteltyjä jne.  Olen havainnut ns. murrettuja kuvia ja kiiltäviä kuvia. Minulle ikonin roisuus on tärkeä asia. Vierastan ylenmääräistä prameutta ikoneissa.

Itselleni rakkain ikoni on kolminaisuus ikoni, Isää, Poikaa ja Pyhää Hemkeä kuvastava ikoni. Sen pinta on rosoinen ja silti se on täydellinen Pyhä kolminaisuus.

Meillä luterilaisillakin ikonit ovat lisänneet suosioitaan, vaikka niillä ei meidän kirkoissamme virallista asemaa olekkaan. Luulen, että hiljaisuuden liikeen suosion kasvu, on niiden suosioita lisännyt. Ne auttavat esim. rukouselämässä keskittymään ja luovat pyhyyttä kotiinkin.

Tällä hetkellä tässä työpöytäni liepeillä on minulle viime aikoina rakkaaksi tullut maalauksen kopio, Tuhlaajapojan paluu. Se ei ehkä niinkään ole ikoni, kuin maalaus. Meillä läntisessä, protestanttisessä maailmassa on kirkollisia maalauksia hengellisistä aiheista. Ne kertovat oman tarinansa kulloisestakin tilanteesta taiteilijan tulkitsemana.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ikonit, hartauselämä, koti, retriitti, hiljaisuus, kirkko, luterilaiset, ortodoksit

VANHAN AJAN MESSU RUNSAAN VIIKON KULUTTUA

Lauantai 20.10.2007 klo 14.57 - Tuula Paasivirta

Vanhan ajan messu Viikon kuluttua Paavalin kirkossa. Tervetuloa. Sammatintie 5.


28.10. klo 10 Helsingissä
Paavalin kirkossa 1500 -luvun messu. Saarnaa
kirkkoherra Jorma Parviainen ja
avustaa Tuula Paasivirta. Kanttorina Sanna-Maarit Hakkarainen. Mukana Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin opiskelijoita.

Paavalin nettisivulta:

"Tapahtuman tiedot

Wanhan ajan messu
Aika: su 28.10.2007  klo 10.00
Paikka: Paavalinkirkko

Wanhan ajan messu. Vietämme messua Argricolan järjestyksen mukaan 500-vuotta sitten tehdyn kaavan mukaan. Wanha suomi solisee ja nykyvirsi raikaa. Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Kirkkorahvas voi pukeutua halutessaan mustiin.

Wanhan ajan messua toimittavat provasti Jorma Parviainen ja Paavalin pastori Tuula Paasivirta. Veisuuta johtavat kanttorit sovitussa järjestyksessä joko Seppo Välimäki tahi Sanna-Maarit Hakkarainen

"Tällä tavala messu suomeksi piδetään
Ensin, koska pappi ja kansa ovat kokoontullut kirkosa eli alttarin eteen, kussa Kristusen ehtoolinen piδetään, niin sanokaan pappi, jos hän tahtkansalle tämän tunnustoksen ja manauksen.
Rakkaat ystävät, veljet ja sisaret Kristuses Jeesuses. Että me nyt olema kokoon tulluet meiδän Herran Jeesusen Kristusen ehtoolista pitämään ja ottamaan meiδän tygen hänen kalliin ruumiins ja verens leiväsä ja viinasa...."


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: messu, vanha-aika, 1500 -luku, rahvas, pappi, Agricola,

Hakupalveluun liittynyt ongelma korjattu

Lauantai 20.10.2007 klo 2.17 - Tuula Paasivirta

Hakupalveluuni liittyvä ongelma korjattu

 Enää ei "lisäotsikko"-ongelmaa ole hakupalvelussani näillä sivuilla. Hakukoneeseen, hakupalveluun liittyvä ongelma on korjattu.

Siis sellainen, että aiemmin tällä viikolla, hakupalvelua käyttäessä, näkyviin tuli turhia ja vääriä otsisikoita, kuten verkkokauppa.

 Joka jutussa tuntuu helposti olevan lastentauteja.

Tuula

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hakupalvelu, vika korjattu

SIVUILLENI LISÄÄ UUSIA PALVELUITA

Lauantai 20.10.2007 klo 2.10 - Tuula Paasivirta

Nyt uusia blogeihini liittyviä palveluita tarjolla sivujeni oikeanpuoleisissa laatikoissa.

Sieltä löytyy mm. blogin arkisto, blogin avainsanat ja uusimmat kommentit blogeihini. Tosin etusivulla avainsanat eivät sisällä läheskään kaikkia käytettyjä avainsanoja, usein vain ensin käytetyn. Kaikki käytetyt hakusanat löyvät siirtyessäsi "siirry arkistoon"-linkin kautta eteenpäin. Siellä näkyy myös kirjoitusten määrät kuukausittain. Ja pääsee helposti vanhoihin kirjoituksiin käsiksi. 

Tervetuloa kokeilemaan uusia palveluita ja kommentoimaan niitä ja tietysti muitakin kirjoituksia. Mistä aiheesta haluaisit kuulla kommentteja, lukea? Tosin en kuvittele osaavani kirjoittaa kaikesta mahdollisesta eikä minulla voi olla mielipidettä asioihin, joista en tiedä tai joita en ymmärrä.

Palautetta voi antaa myös palaute -sivun kautta.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: blogeihin, hakulistat, uudet palvelut, palaute

Uusi palvelu käytössäsi, hakupalvelu ja hakukone

Tiistai 16.10.2007 klo 17.13 - Tuula Paasivirta

16.10.2007 Uusi palvelu käytössäsi:HAKUPALVELU.

Tänään on kotisivulleni liitetty uusi palvelu, hakupalvelu, hakukone. Se on toistaiseksi sijoitettu sivujeni yläpalkkiin, oikealle puolelle. Saatan vaihtaa sen paikkaa jossain vaiheessa.

Voit hakea sanoja ja asioita sekä näistä blogeistani, että kotisivuiltani samanaikaisesti. Tällä hetkellä hakujen tulokset tulevat osastoittain näkyviin. Jossain tilanteissa saattaa ilmaantua myös otsikoita, joita minulla ei ole käytössä esim. verkkokauppa. Katson, mitä sille voi tehdä. Mutta ei niiden alle ilmaannu mitään hakutuloksia, kun sellaista palvelua ei ole olemassakaan.

 Palveluntuottajani asiakkaista moni toimii verkkokauppan parissa. Myynhän minäkin tarvittaessa kirjojani ja palveluitani, mutta se ei ole sanan varsinaisessa merkityksessä verkkokauppaa.

Katson saanko itse muutettua asian ja miltä näyttää, jos hakutulokset tulevat esiin peräkkäin ilman sivun otsikkoa. Otan mielelläni vastaan palautetta palaute sivun kautta. Se tulee suoraan minulle. Sehän löytyy  tavallisten sivujeni palkeisesta vasemmalta ja on 12. palkki.  Toki tämän blogitekstini perään ilmestyy automaattisesti kommenttilaatikko, johon voi jättää viestin kaikkien muidenkin nähtäväksi.

Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hakupalvelu kotisivuillani, uusi palvelu, hakukone

Syysvärien kimallusta

Sunnuntai 7.10.2007 klo 18.45 - Tuula Paasivirta

Syysvärien kimallusta

 

Täällä Helsingissäkin syksy näyttää hehkeytensä. Mitähän se lieneekään Lapissa?  Tuntuu, että voisin ahmia syksyn kauneutta loputtomiin.

Tänä syksynä nurmikin on säilynyt vihreänä. Keltaiset lehdet näyttävät todella kauniilta nurmikentää vasten. Sielu ja mieli lepää. Nykyisen työpaikkani ikkunasta voin katsoa tätä loistoa.

Toivoisi, voivansa pysähtyä lämpimään ja kauniiseen syksyyn, vaan vielä mitä, jo luvataan nollakeliä ensi viikolle. Unelmat ja kukat katoavat. Niinpä kai elämässä aina tuppaa olemaan.

Vaan ei kannata luovuttaa, vaikka marraskuun pimeys taas masentaakin. Puut ovat riisuneet lehtensä ja ritvakoivutkin ovat alastomia marraspimeällä.

Tuula

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: syksy, syyslehdet, lehdet, värit