Sinkkutalouden köyhyysloukku, naisetko erityisköyhiä?

Maanantai 15.12.2008 klo 19.02 - Tuula Paasivirta

 

Tänään oli Helsingin Sanomissa uutinen yksin elävän naisen, sinkun köyhyydestä,  köyhyysloukosta. Ja aivan erityisesti pohdittiin yksin elävän naisen köyhyyttä. Hyvä niin. Hyvä, että aihe nousee agendalle. Yksin asuvien, elävien naisten ja miesten asioita on vaikea saada läpi mediassa, vaikea saada päättäjille läpi ja oikeana asiana esille.

Juttu pohjautui viime viikon keskiviikkona järjestettyyn yleisötilaisuuteen, joka pidettiin Eduskunnan lisärakennuksen auditoriossa.

Kuluvana talvikautena järjestetään 5. kerran luento- ja keskustelusarja köyhyydestä.  Kullakin kerralla on eri teema. Kaksi tilaisuutta on jo ollut.

Olen yhtenä taustajärjestäjänä näissä tilaisuuksissa ja erityisvastuussa tulevan helmikuun keskustelu- ja alustustilaisuudesta, vammaisten köyhyys.

Köyhyys ei ole mediaseksikästä, monien mielestä ei merkityksellistä ja tärkeätä. Kuitenkin se koskettaa lukuisia ihmisiä meidänkin maassamme.

Hesarin jutussa oli joitakin tilastovirheitä, mutta en nyt korjaa niitä tänne. Tilaisuuden päävastuulliset korjaavat kunhan ehtivät.

Ilmeisestui myös aamulehti uutisoi sinkkujen köyhyydestä tänään. 

 

   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nainen, mies, sinkku, yksin elävä, yksinelävä, HS, Helsingin Sanomat, uutinen, media, agenda, seminaari, keskustelusarja, köyhyysloukku, köyhä, köyhyys

Sanan taitoa - sanaleikkejä - sananlaskuja - runoja

Sunnuntai 17.8.2008 klo 13.02 - Tuula Paasivirta

Eilen avasin radion vähän vaille 12. Tällöin radiosta Ylen ykkösen kanalla tulee päivittäin päivän mietelauseita kuuluttajatoimittajan lukemana. Juttu oli jo alkanut, joten en tiennyt heti mistä tekstit olivat hyvin tuttuja, osa sellaisia, joita itsekin käytän.

Tällainen on mm. "Anteeksi maalaisuuteni, huomenna menen kaupunkiin." Minä tosin olen käyttänyt alkuosaa vain. Kiinnostuneena kuuntelin, mistä nämä lausahdukset olivat. Kävi ilmi, että olivat ikivanhasta, 1940 -luvulla julkaistusta kirjasta. Hämäläisiä sananparsia. Ilmankos tuntuivat tutuilta, hämäläistytölle.

Tänään sunnuntaina myös Helsingin Sanomat käsittelee jollain tasolla sananparsia, sanontoja, ajatelmia. Jutussa kerrotaan myös joidenkin arkipäivän sanontojen alkuperä jne.

Juuri tällä hetkellä toimittaja Lisa Enckell haastattelee runoilija, kirjailija Raakel Liehua. Kiinnostava juttu. Se taustoittaa hyvin hänen tuotantonsa syntyä ja lähtökohtia. Toimittaja on "lukenut läksynsä" eli on tehnyt hyvin taustatyön. Hän saa haastateltavan kertomaan mielenkiintoisia asioita elämästään ja tuotannostaan.Ohjelma tulee uusintana tiistaina 19.8. klo 14 jälkeen Ylen ykkösestä. 

Runous on kiinnostavaa, samoin ajatelmat, sananparret ovat kiinnostavia juttuja. Ne luovat ja tuovat elämää tässä ja nyt. Ne inspiroivat, muuttavat ajattelua, lohduttavat ja paljon muuta.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kultakuume, sanat, sananlaskut, sanataide, kuvat, runo, runot, Rakel Liehu, aforismit, aforismismi, päivän mietelause, hämäläiset sananparret, Helsingin Sanomat,

Mikä on kirkossa ja sen sanomassa keskeistä?

Keskiviikko 23.1.2008 klo 17.10 - Tuula Paasivirta

Mikä on kirkossa ja sen sanomassa keskeistä?

Kun lukee lehtiä, tutkii mediaa kirkon ja sen sanoman näkökulmasta, tulee tunne, että kirkon keskeiset asiat ovat suhde homo- ja lesbo kysymyksiin ja naispappeuteen.

Missä on kysymykset kirkon keskeisestä opista ja opinkappaleista? Missä kysytään, mitä Sinulle merkitsee pääsiäinen, Jeesus syntisen ystävänä ja syntien sovittajana?

Papin keskeinen tehtävä on kertoa armollisesta Vapahtajasta, joka antaa syntimme anteeksi, kun ihminen kääntyy Jumalan puoleen ja uskoo synnit anteeksi saaneensa, kun ne on hänelle anteeksi annetukseksi julistettu.

Vanhassa testamentissa Degalogi, kymmenen käskyä ovat tärkeitä, samoin Jesajan ennustukset Messiasta ja Jobin kirja kärsimyksestä.

Uudessa testamentissa taas Vuorisaarna, Jeesuksen elämä ja puheet ovat kskeisiä asioita. Kaiken kaikkiaan neljä evankeliumia ristiriitaisuuksineen ovat erittäin tärkeitä.

Kirkon opissa Vähä Katekismus riittää hyvin pitkälle tavalliselle ihmiselle, papin lienee syytä lukea enemmän opillisia kirjoja.

Mutta vain vähän on tarpeen, jotta sana ja sagramentit toteutuvat. Kun ilosanoma on kerrottu, synnit julistettu anteeksi ja ehtoollinen annettu ja vastaanotettu, ollaan jo pitkällä.

Toki myös sielunhoito, keskustelu ovat tärkeitä ja keskeisiä asioita papin työssä.

Maallikolle tärkeitä ovat usko Kristukseen syntien sovittajana, ehtoollinen, seurakunta jne.

En usko, että Jeesus viimeisellä tuomiolla kysyy sinulta, toimiko Jumalan palvelijana nainen vai mies (= hän joka kertoi hyvän sanoman papin tai maallikon asemassa, vaan uskoitko todeksi sen,mitä sinulle julistettiin Kristuksesta ja Kristuksen nimeen?

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirkko, sanoma, keskinen, olennainen, pelastus, armo, iankaikkisuus, usko