Kevään iloa, onko sitä?

Perjantai 1.5.2009 klo 12.45 - Tuula Paasivirta

Klada Vappen!

Kevät on tullut kaupunkiin. Iloista päivää ja aurinkoa kaikille, Ihanaa.  Mieli kääntyy kohti kesää ja odotutus, että olisi kaunis kesä - vihdoinkin. Vaikka se merkitseekin työssä hikoilua. Mutta näin työn päivänä, eikö se vähän kuulu asiaan? Siis meillä, joilla on työtä, että näemme vaivaa?

 On paljon ihmisiä, jotka surevat työn puutetta, köyhyyttä, sairastumista. Heitä, joille elämä näyttää epävarmat kasvonsa. Kuolevaisuuden, vaikka se on jokaisen ihmisen osa - niin joillekin se näyttää julmemmat kasvonsa, kuin toisille.

Ja kuitenkin pitäisi osoittaa kiitollisuutta, vai pitääkö? Miten löytää ilon laman ja murheen keskellä? Miten löytää tasapainon, elämän heittäessä volttia ja kuperkeikkaa? Tätä joudun usein työssäni miettimään ja valamaan toivoa toivottomuuden keskelle.

Tänään kristityt marssivat Jeesusmarssilla, positiisen asian puolesta. Meille on syntynyt Vapahtaja, joka on sovittanut syntimme Golgatalla. Siinä on pääsylippumme Isä Jumalan luo. Se olkoon kestävä riemu ja ilo. Toivoisin sen kestävän ajan vaihtuvissa virroissa. 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aurinko, ilo, kesä, kevät, kiitos, kiitollisuus, köyhyys, lama, suru, sairaus, tasapaino, työ, Valo, Vapahtaja, Vappu

Taidepesä

Perjantai 11.4.2008 klo 23.03 - Tuula Paasivirta

Tänään olen perustanut oman sivun tai oikeammin taiteelleni. Sen nimi on Taidepesä. Koska Tarutaide sivusto on lakkautettu on hyvä kertoa täällä omilla kotisivuillani, jotain myös omasta taiteestani ja  vammaistaiteesta yleensä.  

On tietysti vaateliasta kertoa hyvin monista elämänalueista täällä sivuillani, niin kuin minä olen pyrkinyt tekemään. Se tarkoittaa sitäkin, että keskeneräisyyttä on siedettävä. Ennen kaikkea itse joutuu sietämään omaa keskeneräisyyttään ja toisinaan myös aikapulaa. Sehän on osa ihmisyyttä laajemminkin ajatellen.

On siis vammaisten itsensä tekemään taidetta. Sinänsä se ei aina ole vammaistaidetta. Hyvä kysymys onkin se mikä on vammaistaidetta? Pitääkö sen esitellä vammaisuutta jollain tavoin vai ei? Vammaiset itse voivat tuoda esille elämänpiiriään taiteen keinoin. He tai oikeammin me voimme antaa vammaisuuden tuoman rosoisuuden näkyä taiteessamme. Se on osa meitä.

Tämähän riippuu vamman laadusta ja ilmenemisestä, näkyykö se taiteessa vai ei. Tosin olen sitä, mieltä, että kyllä se näkyy joko henkisenä tai fyysisenä juttuna. Eletty elämä näkyy aina. Etenkin kuvataide on lahjomaton paljastaja.

Pidän tärkeänä tavallisen tallaajan taiteen tekemistä sekä sen näkymistä taiteen kentässä. Se ei ole pois lahjakkailta, upeilta ammattitaiteilijoilta. Näin kyky lukea ja ymmärtää taidetta kasvaa taiteen ja kulttuurin kuluttajien keskuudessa. Taiteen kuluttajista tulee tietoisempia kulttuurihenkilöitä. Arkitaiteella on sijansa taiteen kentänssä ja niin tulee olla.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taidepesä, tarutaide, vammaistaide, oma taide, kuvataide, valokuvataide, arkitaide, kulttuuri

Kuvablogi

Perjantai 29.2.2008 klo 12.48 - Tuula Paasivirta

Kuvablogi kiitossyksy_maalla

 

 

 

 

 

 

kiinanruusu

 

 

 

20 000 kävijän merkeissä ajattelin laittaa tänne muutaman kuvan.

Kiinaruusu on vaikea saada kukkimaan. Kuluvana talvena onnistuin siinä useaan kertaan. Keskimmäinen kuva on syys kuva maalta ja kolmas kuva on henkilön XX kiitoskukat eräässä tilaisuudessa viime vuonna.

Valokuvaaminen on kiinnostava harrastus. Se tuo iloa otto hetkellä ja myöhemmin kuvia katsellessa. Värit ja muodot ilahduttavat ja mielikuvitus saa virikettä.

Kiinnostavaa ja haastavaa on, että muokatessa sivu näyttää vähän erilaiselta, kuin millaisena sivu todellisuudessa näyttäytyy. Muokatessa kolme kuvaa mahtuu rinnakkain, mutta ei enää lopullisessa versiossa. 

eduskunta

Vaaleanpunainen kehäkukka on otettu viime kesänä Eduskunnan portailta. Muistateko

hienon kehäkukkameren Eduskunna portailla kesältä? Kävin siellä pikaisesti valokuvaamassa.

 

 

Uri_KellerkoUri Kellerkö? Erään valokuvauskurssin satoa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valaokuva, valokuvat, valokuvaaminen, kehäkukka, Eduskunta,

Pyhäinpäivän iltana

Lauantai 3.11.2007 klo 21.24 - Tuula Paasivirta

Pyhäinpäivän iltana

Tänään on muisteltu edesmenneitä vainajia kirkoissa ja hautausmailla. Tuhannet kynttilät ovat syttyneet kirkoissa ja hautausmailla.

Meillä Paavalin kirkossa syttyi 140 kynttilää seurakunnan  jäsenille, jotka vuoden aikana ovat kuolleet. Lisäksi omaiset saivat sytyttää itse vielä kynttilöitä. Monet nimet olivat tuttuja, heitä, jotka itse olen siunannut haudan lepoon.

140 lisäksi olemme siunanneet jonkin verramme kirkkoon kuulumattomia vainajia.

Oli kaunis, lämmin, meditatiiivnen tunnelma. Oli hyvä olla, vaikka olimme surun keskellä yhdessä koolla.  Itsekin muistelin omia rakkaitani, jotka ovat jo siirtyneet ajan rajan tuolle puolen.

Siunaavat ajatukseni  ovat niiden luona, jotka kantavat suurten surujen taakkaa.

Tänään sain myös aamulla saarnata ja huomenna avustan messussa. Huomenna teemana on anteeksi antaminen.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pyhäinpäivä. vainajat, pyhyys, valo, kynttilät

Lomailua

Lauantai 25.8.2007 klo 18.45 - Tuula Paasivirta

                    Lomailua

 Hyvin lyhyt kesälomani loppuu huomenna. Pää on  täynnä työasioita jo nyt. Salasanat tulee palauttaa mieleen ja mitä kellekin on luvannut. Täydennysopinnot odottavat tekijäänsä.

Unelmoin kesästä, jossa olisi neljä viikkoa oikeaa lomaa. Tuleeko sitä pätkätyöläiselle koskaan? Sen aika näyttää.

Mutta nyt oli edes lyhyt loma. Oli mukava tavata joitakin, rakkaita ystäviä ja heidän perheitään. Ystävyys on merkityksellinen asia.  Säätkin osuivat kohdalleen jossainmäärin. Ollessani ystävän mökillä oli aurikoisin päivä. Toiselle reissulle sattui monenlaista ilmaa, mutta ulkoillakin saattoi.

Olen saanut valokuvata paljon. Se on ollut mukavaa. Olen tänään lisänyt tänne kotisivuille pari kuvaa suomalaiselta maaseudulta. Tosin näistä kuvista ei tunnista, mistä ovat otetut. Opin kamerasti uusia asioita.

Kuopiossa kävimme ystäväni kanssa mielenkiintoisessa E.Haasin valokuvanäyttelyssä. Vaikuttava näyttely. Ensimmäisiä varteenotettavia värivalokuvia maailmassa. Näyttely jatkuu Kuopion WG-museossa 2.9.saakka.

 Kuopiossa kävimme Kuopion kirjastossa Minna näyttelyssä, johon oli yhdistetty näyttely alueen vaikuttajanäyttelyssä.

Juuri nyt luen Lennart Meren elämäkertateosta. Hyvin kiinnostava kirja. Annamari Marttinen on uusi suosikkini. Dekkareita olen tietysti lukenut vinon pinon.

Parvekkeellani olen tehnyt trassitutkielmia. 2-3 cm kukat ts. kasvi on venyt ja vanunut joiltakin osiltaan kattoon saakka. Siis siemen viljelijällä pussittajalla on tapahtunut iso virhe. 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: loma, kesä, lepo, väsymys, valokuvaus, luonto, ystävät

kirjoittamisesta, nettiauttamisesta ja valokuvauksesta

Tiistai 27.2.2007 klo 0.59 - Tuula Paasivirta

KIRJOITTAMISESTA JA VALOKUVAUKSESTA

Eilen maanantaina postiluukusta kolahti uunituore Kajastus -lehti. Se on kulttuurin- ja näkövammaisasioiden aikakauslehti. Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa on paljon näkövammaisten itsensä kirjoittamia juttuja kulttuurin eri sektoreilta.

Juhlallista oli nähdä oma, itse kirjoittama, aukeaman artikkeli "Valokuvausta oppimassa" kyseissä lehdessä.  Aihe oli vaikea. Kirjoitin ensimmäisestä valokuvauskurssista, jossa oli myös näkövammaisia osallistujia. 

Istuin jutun kimpussa useita iltoja, sillä pelkkä valokuvauksen tekninen hallinta vaatii jo paljon paneutumista ja tarkkuutta. Tulee tunne, että on ylittänyt itsensä, kun on saanut tuon jutun kirjoitettua ja se on vieläpä julkaistu.

 Nimittäin, kyllähän tätä blogia ja kolumneja vielä kirjoittaa, mutta tekniseltä erikoisalalta kirjoittaminen on eri juttu, se on jo iso haaste.

Valokuvaan mielelläni. Se on kiinnostavaa. Digikuvaus vaatii uusien tekniikoiden opiskelua ja hallintaa. Tuntuu, että kaiken maailman megapikselit ja valkotasapainot ovat vaikeita, mutta kiehtovia asioita. Sinänsä on tärkeätä, että voi pysyä vielä keski-ikäisenä uudessa tekniikassa mukana.

Tekniikkahan on päivän sana; on digikameraa, digipoxia, uusia tietokonesovelluksia pilvin pimein.  Ensi kuussa opiskelen nettiauttamisen tekniikkaa, sillä myös mielenterveysalan ammattilaiset siirtyvät ja ovat siirtyneet jo monella tavalla nettiin, koska asiakkaatkin liikkuvat täällä. Kuitenkin inhimmillyys tulisi säilyttää niin valokuvauksessa kuin nettiauttamisessakin.

Tuula Paasivirta 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kajastus, näkövamma, valokuvaus, julkaisutoiminta, nettiauttaminen, aluevaltaus, kirjoittaminen