Itkeä itkevien kanssa

Sunnuntai 28.9.2008 klo 11.40 - Tuula Paasivirta

Äsken päättyi muistojumalanpalvelus Kauhajoella. Yksinkertainen, lohduttava jumalanpalvelus. Itku tuli silmään katsellessani tummiin pukeutuneiden seurakuntalaisten rivistöjä.

Kiitos piispa Simo Peuralle vakavasta, kyselevästä, lohduttavasta saarnasta. Myös virret lohduttivat. Moni kohta itketti, mutta se ei ole pahasta.  Me saamme itkeä, kun sen aika on.

Mietin surun lohduttomuutta, murheen syvyyttä. Sitä ei voi ymmärtää. Lapsen menetys näin straagisesti on jotain niin vavahduttavaa, että pienen ihmisen mieli ei käsitä asiaa.   Koulutoverin, ystävän menetys on myös pysähdyttävää, käsittämätöntä.

Voi vain rukoilla, Jumala auta, lohduta. Ole surevien tukena. Auta meitä olemaan toinen toistemme tukena.

Jumalanpalveluksen perään tulee Kirkon radio-ohjelma Horisontti. Siellä käsitellään lapsiperheiden köyhyyttä ja sitä mitä kirkkomme diakoniatyö voi asiassa tehdä. Hälyyttävää on, että lapsiperheiden hakemukset diakoniatyössä ovat lisääntyneet. Mistä se kertoo??

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itku, itkeminen, suru, sureminen, muistojumalnpalvelus, jumalanpalvelus, Kauhajoki, saarna, piispa, Simo Peura, muistokynttilä, horisontti, lapsiperheet, köyhyys, diakonia

NMKYN AVIOLIITTOKOULUTUKSESTA NOUSSUT KOHU

Keskiviikko 5.3.2008 klo 18.27 - Tuula Paasivirta

Tällä viikolla on uutisoitu NMKY:N (Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys) yhdessä Tikkurilan seurakunnan kanssa järjestämästä parisuhdekoulutuksesta. Koska ko. koulutuksesta on valitettu ja tehty aloitteita on asia tutkittavana, ja sitä käsitellään paikallisessa seurakuntaneuvostossa tämän kuun lopulla. 

 Olen kirkollisen Kotimaa lehden (http://www.kotimaa.fi/kotimaa/) sivuilla olevaan uutiseen, joka käsitteli Naisasialiitto Unionin asiaan liittyvää uutista, perään kirjoittanut alla olevan lukija kannanoton. Julkaisen sen myös täällä kotiblogissani, koska asia on tärkeä. 

Kiitos Tikkurilan aloitteentekijälle Sari Roman-Lagerspetzin ja naisasialiitto Unionille aloitteista ja kannanotoista NMKY:n parisuhdekoulutukseen liittyen. 

Korostan, etten ole kyseistä koulutusmateriaalia nähnyt ja olen julkisen sanan sekä muutamien keskustelujen varassa. Olen huolestunut naista alistavasta asenteesta mainitussa koulutuksessa.

Nyky avioliitossa voi lähtökohtana olla vain ja ainostaan tasa-arvo ja toinen toisensa kunnioittaminen. Se mitä olen lukenut sieltä täältä tästä puheena olevasta asiasta, on huolestuttavaa.

Erityisen suurta huolta tunnen, jos koulutuksessa oikeasti kehotetaan naista kestämään väkivaltaa. Sille pitää sanoa piste ja olla nollatoleranssi. Toki meillä Suomessa on paljon henkistä, hengellistä ja fyysistä väkivaltaa ihmissuhteissa, mutta seurakunnan antama avioliittokoulutus ei voi eikä saa tukea perhe- ja parisuhdeväkivaltaa. Vaan tulee tukea kehitystä, joka johtaa sen vähenemiseen ja poistamiseen parisuhteissa ja suhteessa lapsiin.

Olen pappina ja kriisityöntekijänä syvästi huolissani tästä asiasta. Olen myös iloinen, että perheasian johtaja Martti Esko korostaa tasa-arvoa ja muita lakeja, joita meidän tulee noudattaa.

Sinänsä tiedän, että suuressa osassa seurakuntia ja kristillisiä järjestöjä tehdään hyvää ja arvokasta parisuhdetyötä.  Mutta ylilyöntejä ei tule sallia tälläkään sektorilla.
Tuula Paasivirta
pastori, kriisityöntekijä
 

9 kommenttia . Avainsanat: avioliittokoutus, parisuhdekoulutus, alistaminen, kunnioittaminen, perheväkivalta, tsa-arvo, nollatoleranssi, johtaja Martti Esko, Naisasia Unioini, aloite, tutkinta

Lapset ja koti -tutkimuksesta hälyyttäviä tietoja

Lauantai 15.12.2007 klo 13.27 - Tuula Paasivirta

Lapset ja koti-tutkimuksesta hälyyttäviä tietoja

Kuuntelin äsken Radio DEI:n ohjelmaa, jossa kerrottiin lapsiin ja perheeseen liittyvästä tutkimuksesta.

1990 -luvulla 10 -vuotiailta kysyttiin, mikä on heille koti, niin he vastasivat, että siellä on vanhemmat ja sisarukset ja he itse. Kun nyt toteutettiin sama tutkimus tehtiin nyky 10 -vuotiaille, niin he vastasivat samaan kysymykseen, että koti on oma huone ja siellä Tv ja tietokone. 

Kuulostaa aika kammottavalta. Vaikka eihän se onneksi kaikissa perheissä näin ole. osalla ei edes ole rahaa tähän. Ehkä onneksi niin.  Jos lapsi saa kaiken mitä haluavat, he eivät enää anna arvoa millekkään asialle. Mutta surullisinta on, jos he jäävät vaille hellyyttä, vanhempien aikaa ja rakkautta.

Ja mikäli lapsi joutuu itse päättämään asiansa, ei aikuinen perheessä enää merkitse mitään. Aikuisen ei kuulu antaa valtaa lapselle. Miten nyky lapsille käy, kun he ovat aikuisia? Tuntevatko he mitään? Miten he kantavat vastuuta omista lapsistaan, tulevaisuudesta?

Entä nykyaikuisille, kun he ovat vanhoja ja nykylapset aikuisia? Tuntevatko lapset mitään empatiaa vanhempia kohtaan, jotka ovat aikanaan heidät jättäneet koneen armoille. Koneet ovat olleet lapsenvahteja. Missä on empatia ja rakkaus, huolenpito? Ovatko koneet tulevaisuuden vanhusten vahteja. Siis meidän, jotka olemme nyt 30-50 vuotiaita.

pohtii Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsi, perhe, läsnäolo, koti, tutkimus, tv, oma huone, tietokone

Pohdintaa perheväkivallasta

Sunnuntai 17.12.2006 klo 16.56 - Tuula Paasivirta

POHDINTAA ALISTAJISTA JA ALISTETUISTA

Perheväkivalta on vaikea ja mutkikas asia.  Tekijöinä voi olla molemmat puolisot samoin he molemmat saattavat olla ja ovatkin uhreja omalla laillaan. Mutta ehkä hieman useammin mies on tekijä kuin nainen.
Olen työssäni kriisityöntekijänä ja pappina törmännyt ihmisiin, joilta lopulta puuttuu kokonaan oma tahto lähteä väkivaltaisesta suhteesta.  On voitu olla 30 vuotta hakattavana ja alistettavana.
Käsitys itsestä ja omasta oikeudesta on vääristynyt. Mustasukkainen puoliso saattoi varsinkin lankapuhelin aikana viedä puhelinkoneen kun lähti kotoa, lukitsi vaimon asuntoon jne.   Siinä itsetunto karisee samoin käsitys omasta itsestä erillisenä ihmisenä. Masennus ja muu kyvyttömyys lisääntyy. 
Usko, että puoliso ei enää lyö, kun on niin luvannut, saa jäämään. Tosiasiassa hän saattaa lyödä jo samama iltana, vaikka on juuri luvannut muuta.
Vaatii tahtoa ja suunnitelmallisuutta, että lähtee, vaikka seuraa riitoja lapsista jne.  Pahoinpitelyistä tulisi olla lääkärintodistuksia, jotta voi todistaa tarvittaessa kaiken tapahtuneen. Mutta näinhän ei useinkaan toimita. Keksitään tarinoita lääkärille, ystäville ja työtovereille.
Väkivaltaisesta suhteesta pitäisi lähteä jo ensimmäisten väkivallantekojen jälkeen, jos puoliso ei lähde hoitoon.  Valitettavasti alkoholisti ja väkivaltainen henkilö muuttuu harvoin. Onneksi todellista muutosta sentään joskus tapahtuu.
Valitettavasti myös kristillissä piireissä on väkivaltaa. Kristillisyys, usko ei aina suojaa puolison väkivallalta. Näin käy etenkin,jos puolison peruspersoona on väkivaltainen tai puolison taustassa on väkivaltaa. Eikä tätä taistaväkivaltaa ole käyty läpi vaikkapa terapiassa.  Henkisen väkivallan osaavat molemmat puolisot. Siitä vähemmän puhutaan, mutta se on pahimmillaan todella kamalaa. Se sisältää alistamista, halveksuntaa ja nimittelyä jne.
Kierre jatkuu ja siirtyy valitettavan usein, kohdistuen perheen lapsiin. Ja lapset alkavat oireilla kodin ulkopuolella tai yksi perheen lapsista oireilee.   Tällöin perhe tarvitsisi jo todella paljon apua.
Lapset voidaan ottaa pois tai yksi lapsi otetaan pois perheeltään. Pois otettava  lapsi on yleensä  hän, joka reagoi perheen ulkopuolelle.  Siirtäminen toivottavasti auttaa tätä lasta, mutta ei muuta perhettä, koska perhedynamiikkaan kuuluu etsiä uusi viimesijainen syyllinen, usein se on joku muu lapsista, jos lapsia on vielä jäänyt perheeseen.
Joskus väkivalta ja alkoholismi näkyy jo ennen parisuhteen varsinaista solmimista, silloin pitäisi hälytyskellojen soida, eikä uskoa omiin kykyihinsä parantajana, tyyliin, kun ollaan yhdessä hän muuttuu. Se pitää vain harvoin paikkanssa.
Nykyisin miehille on omia miesprojekteja, jossa asiantuntijat katsovat asioita miehen elämää tuntien, ei kuitenkaan tekoja hyväksyen.  Suosittelen näitä palveluita.
Tuula

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhe, lapset, väkivalta, alistaminen, alistumiminen, alkoholismi, parisuhde